Artikkelikuva

Kiinan toiminta Afrikassa kärsii ”kasvukivuista”

Vaikka afrikkalaiset pitävät Kiinan vaikutusta maanosaansa terveellisenä, ei yhteistyö näytä sujuvan aivan oppikirjan mukaisesti.

Afrikka. Afrikan maiden yhteistyö Kiinan kanssa lisääntyy. Viime vuonna Kiinan ja Afrikan maiden välisen kaupan arvo nousi yli 145 miljardin euron. Al Jazeeran mukaan afrikkalaiset pitävät yleisesti Kiinan vaikutusta maanosaansa terveellisenä, koska katsovat sen tasapainottavan länsimaista vaikutteita.

Hiljakkoin neljässä Afrikan maassa vieraillut pääministeri Li Keqiang myöntää yhteistyön kärsivän kasvukivuista. Kiinalaisia yrityksiä syytetään siitä, että ne eivät piittaa paikallisesta lainsäädännöstä. Moniin kiinalaisten rahoittamiin hankkeisiin jopa työntekijät tuodaan Kiinasta.

Viime vuonna Sambian hallitus otti haltuunsa kiinalaisten johtaman kaivoksen, jonka se sanoi epäonnistuneen työsuojelussa ja ympäristölainsäädännön noudattamisessa. Kaivoksen johtoa syytettiin työläisten ampumisesta 2010 ja viime elokuussa työläisten protestoidessa työolojaan yksi kiinalainen työntekijä kuoli ja useita loukkaantui.

Lin Afrikan matkalla sovittiin muun muassa jättimäisestä ratahankkeesta Keniaan. 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!