Mistä ihmisen ääni tulee?

Miksi sisarukset usein kuulostavat toisiltaan? Periytyykö ääni? Onko puheääni uniikki vai löytyykö jostain kaksi samanlaista ääntä?

Teksti: Sami Vähäkoski

Lyhyet

Ääntä koskeviin kysymyksiin vastaa logopedian professori ja puheterapeutti Susanna Simberg.

"Äänihän syntyy äänihuulista joita ihmisellä on kaksi. Keuhkoista tuleva ilmanpaine saa äänihuulet värisemään ja täten muodostuu ihmisen ääni. Tämä ääni on vielä kuitenkin aika heikko.

Puheääni vahvistuu äänihuulten yläpuolella sijaitsevissa onteloissa ja saa siten sävynsä.

Onteloiden rakenne onkin suurin tekijä puheäänessä ja sen sävyjen vaihteluissa. Esimerkiksi suuontelossa kielen paikalla on suuri vaikutus puheäänen sävyyn. Onteloiden rakenteissa on paljon vaihteluita, muutenhan ääni olisi monotoninen ja yksioikoinen.

Jos ajatellaan ihan tervettä, normaalisti kehittynyttä ihmistä, voidaan sanoa että ääni on osaksi geneettinen, sillä onteloiden rakenteet määräytyvät geenien mukaan. Useinhan sisaruksilla on samankaltaiset äänet. Sitä, kuinka suuren osan siitä tekee geenit ja kuinka suuri osa tulee taas ympäristöstä, kuten esimerkiksi perheen tietystä puhekulttuurista on vaikea erotella.

On tutkittu identtisiä ja ei-identtisiä kaksosia. Ei-identtiset kaksosethan ovat sisaruksia siinä missä muutkin, mutta identtisillä kaksosilla on samat geenit. On todettu, että rakenne periytyy vahvasti ja siten molemmilla identtisistä kaksosista on hyvin samanlaiset äänet."


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!