Artikkelikuva

"Nauru kuuluu kaikille lapsille"

Klovnit ilman rajoja vie iloa ja naurua sinne, missä sitä tarvitaan.

Järjestöä koskeviin kysymyksiin vastaa Klovnit ilman rajoja ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Roosa Hannikainen.

Keitä te olette?

Klovnit ilman rajoja on hyväntekeväisyysjärjestö, jonka päätehtävä on tuoda iloa lapsille, joiden olosuhteet saattavat muuten olla vaikeat.

Ensimmäinen Klovnit ilman rajoja -järjestö perustettiin Espanjassa vuonna 1993. Idea on sen jälkeen levinnyt ympäri maailmaa. Suomen järjestö perustettiin vuonna 2009. Viime vuonna pääsimme kansainvälisen Clowns without borders -järjestön jäseneksi.

Klovnit ilman rajoja jakaa iloa ja helpotusta lapsille, jotka elävät vaikeissa oloissa kuten kaduilla, pakolaisleireillä, lastenkodeissa ja erilaisilla kriisialueilla.

Millaista toimintaa teillä on?

Teemme projektiluontoisia esiintymismatkoja keskimäärin 1–3 vuodessa. Olemme käyneet muun muassa Nepalissa, Sri Lankassa ja Beninissä. Myös lähialueilla kuten Puolassa, Venäjän Karjalassa ja Bosnia-Hertsegovinassa. Seuraavaa matkaa suunnittelemme Ukrainaan.

Matkamme kestää yleensä parisen viikkoa ja esitämme matkalla etukäteen harjoittelemamme esityksen kymmenkunta kertaa.

Viemme klovni- ja sirkusesityksiä sekä työpajoja yhteisöihin, jotta niiden jäsenet voisivat hetkeksi unohtaa elämäänsä varjostavat huolet. Työskentelemme kriisialueilla yhteistyössä humanitääristen tahojen kanssa.

Työpajoissa opetamme sirkustemppuja, erilaisia pelejä ja leikkejä ja teemme teatteriharjoituksia. Kokemuksemme mukaan lapset innostuvat ja nauttivat tällaisesta vuorovaikutuksesta.

Lisäksi Klovnit ilman rajoja toimii aktiivisesti myös kotimaassa järjestäen esityksiä, työpajoja ja informaatiotilaisuuksia.

Mikä on paras saavutuksenne?

Yleisesti se ilo, mitä olemme lapsille ympäri maailmaa antaneet. Lapset ja projektimme kaikkialla ovat täysin saman arvoisia.

Jäsenyytemme kansainvälisen Clowns without borders -järjestön kanssa on meille iso asia ja osoitus siitä, että tekemisellämme on suuri kansainvälinen merkitys.

Mitkä ovat suurimpia esteitä toiminnallenne?

Vähäinen rahoitus. Saamme vain projektikohtaisia avustuksia, joten jatkuvaa toimintaa on erittäin vaikea pitää yllä. Lapset joutuvat odottelemaan meitä pitkiä aikoja. Tällä hetkellä suurin tavoitteemme onkin toimintamme jatkuvuuteen panostaminen.

Vapaaehtoistyöntekijät ovat iso osa toimintaamme, mutta heidänkin aikansa on rajallinen.

Miten voisin tukea toimintaanne?

Jäseneksi liittyminen on tehokas, mutta helppo tapa tukea toimintaamme. Vuosimaksu on vain 10 euroa. Erillinen lahjoitusmahdollisuus on myös olemassa.

Vapaaehtoistyöntekijöille riittää aina töitä. Itse asiassa yleisissä järjestötoimintaan liittyvissä tehtävissä on paljon enemmän tekemistä kuin itse sirkuksessa. Avulle olisi käyttöä esimerkiksi hallintotehtävissä ja kirjanpidossa. Jokainen voi tarjota osaamistaan.

Olemme vastaanottavaisia myös uusille esiintyjille. Esiintyminen projekteissamme on kuitenkin normaalia rankempaa, joten esiintyjiltä vaaditaan lujaa ammattitaitoa.

Jos järjestönne olisi eläin, mikä se olisi?

Koira, sillä se on ihmisen paras ystävä. Koira tuo iloa tasapuolisesti kaikille.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!