Artikkelikuva
Ruandalainen Akaliza Keza Gara johtaa multimediayritystä.

Naisnäkökulmaa Ruandan it-alaan

Nuori yrittäjä kannustaa tyttöjä teknologian pariin.

Ruanda. Alle kolmikymppinen nainen multimediayrityksen johtajana ei ole tavallinen näky Ruandassa. Akaliza Keza Gara, 27, on kuitenkin ehtinyt urallaan paljon ja kannustaa nyt teinityttöjä informaatioteknologian pariin.

Garan perustama ja johtama Shaking Sun -yritys tekee nettisivuja, graafista suunnittelua ja tietokoneanimointia. Hänet valittiin tänä vuonna jäseneksi Microsoft 4Africa -neuvostoon.

Suurimpana saavutuksenaan Gara pitää kuitenkin sitä, että hän oli tekemässä Ruandan ensimmäistä piirrosanimaatiota African Talesia.

”Se oli suuri hetki, kun näin nimeni tekijäluettelossa. Olen todella kiitollinen, että pääsin mukaan”, hän sanoo.

Britanniassa multimediateknologiaa opiskellut Gara patistaa naisia osallistumaan tekniikan kehittämiseen, jotta tuotteet palvelevat kumpaakin sukupuolta. 

”Toivoa on, että uusimman kehityksen myötä naisia ilmaantuu miesten rinnalle.”

Maatalouskeskeinen Ruanda pyrkii tietotaloudeksi ja haluaa nousta keskituloisten maiden kastiin vuoteen 2020 mennessä. Vuoden 2012 YK-raportti kiitteli Ruandaa siitä, että se on jo vetänyt 2 500 kilometriä valokuitukaapelia ja pyrkii saamaan kaikki 11 miljoonaa asukasta laajakaistan äärelle.

Rahaa ja koulutusta

Ruandan nuoriso- ja it-ministeriö perusti vuonna 2012 maan ensimmäisen innovaatiokeskuksen, joka kokoaa it-alan osaajia yhteen ja tukee heidän kehittelytyötään. Gara on mukana nuorten naisyrittäjien ryhmässä, joka kannustaa tyttöjä it-alalle rahoittamalla näiden hankkeita ja tarjoamalla koulutusta.

”Koulutus on auttanut monia hankkimaan uusia taitoja, joiden ansiosta heille on avautunut kiinnostavia työpaikkoja”, hän kertoo.

Tänä vuonna järjestettiin ensi kerran Ms. Geek Rwanda -kilpailu, jossa yliopistossa opiskelevat tytöt kisaavat teknisillä keksinnöillään. Kisan voitti maataloustekniikan opiskelija Nancy Sibo sovelluksella, joka auttaa viljelijöitä selvittämään lähimmän eläinlääkärin ja keinosiemennyspalvelun sijainnin.

Garan luovuus suuntautuu kasvavassa määrin piirrosanimaatioihin, sillä hän on juuri pannut pystyyn oman studion niiden tekemistä varten.

”Haluan auttaa Ruandan lapsia luomalla hahmoja ja ympäristöjä, joihin he voivat samastua, ja kehittämällä tarinoita, jotka viihdyttävät ja innostavat heitä.” IPS.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!