Afrikkalaisten perinnöllisiä tauteja tutkitaan

Tutkimuksen aineistosta yritetään selvittää muun muassa sitä, miksi osa ihmisistä on muita alttiimpia Ebola-tartunnalle.

Afrikka. Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa asuvien ihmisten geeniperimää on kartoitettu laajassa tutkimuksessa. Siinä analysoitiin 1 800 ihmisen dna:ta ja selvitettiin kokonaan 320 henkilön perimä, kertoo tiedelehti Nature.

Hankkeen tavoite on tutkia afrikkalaisten kroonisia sairauksia. Niiden selvittäminen edellyttää geneettisten taipumusten tutkimista.

Tutkijat löysivät alueellisia eroja. Eteläafrikkalaiset kantavat muita afrikkalaisia harvemmin geenimutaatiota, joka suojelee malarialta. Riski saada perinnöllinen verenpainetauti on afrikkalaisilla suurempi kuin eurooppalaisilla.

Aineistosta yritetään myös selvittää muun muassa sitä, miksi osa ihmisistä on muita alttiimpia Ebola-tartunnalle.

Afrikkalaisten perimä ei osoittautunut niin monimuotoiseksi kuin tutkijat olivat alun perin olettaneet. Moni kantaa perimässään bantugeenejä.

Euraasialaista dna:ta löytyy niin ikään suuresta osasta afrikkalaisia, eniten Afrikan sarven alueen asukkailta.

Tutkimus on ensimmäinen, jossa selvitetään nimenomaan afrikkalaisten geneettisiä sairastumisriskejä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!