Afrikkalainen taide myy

Afrikka. Sijoittajat ympäri maailman ovat alkaneet kiinnostua enenevissä määrin afrikkalaisesta taiteesta, kertoo CNN.

Brittiläisessä Bonhamsin huutokauppakamarissa modernin afrikkalaisen taiteen hinta on viisinkertaistunut vuodesta 2007. Sotheby’s, joka erikoistuu afrikkalaiseen ja oseanialaiseen taiteeseen, tuotti viime vuonna 84 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, kun vuosikymmen sitten sen tulos jäi neljään miljoonaan.

Noin puolet huutokauppojen taideteoksista myydään afrikkalaisille ostajille, pääosin Nigeriaan ja Etelä-Afrikkaan.

Afrikan maiden vahva talouskasvu ja keskiluokan varallisuuden nousu selittävät osaltaan kiinnostusta maanosan moderniin taiteeseen.

Kansainvälistä kiinnostusta taideasiantuntijat selittävät yksinkertaisesti sähköisten viestintävälineiden kehityksellä ja sillä, että ihmiset ovat tottuneet muiden kulttuurien taiteeseen.

Myös Afrikassa taidekauppa lisääntyy. Huutokauppakamareita ollaan avaamassa myös Keniassa ja Ugandassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!