Elämää välitilassa

Annamari Marttisen kirjassa uppoudutaan turvapaikanhakijoiden todellisuuteen.

Kirja. Maa, joka on haalea ja hiljainen mutta turvallinen.

Ihmiset, jotka odottavat ja odottavat.
Päivät, jotka matelevat, ja yöt, jotka tuovat pelon pintaan.

Tällaista on Mahdin arki. Hän on paennut Bagdadista, jossa hänen vanhempansa on tapettu ja veli on kadonnut. Mahdia on kidutettu, mutta hän on onnistunut karkaamaan, tullut salakuljettajan avulla Eurooppaan. Mahdi on ilmoittautunut turvapaikanhakijaksi Helsinki-Vantaan lentokentällä ja päätynyt Konnunsuolle, entiseen vankilaan perustettuun Joutsenon vastaanottokeskukseen.

Siellä on haaleaa mutta turvallista.

Lienee tarpeetonta mainita, että Annamari Marttisen seitsemäs romaani on äärimmäisen ajankohtainen. Vapaa seuraa Mahdin elämää läpi odotuksen, ailahtelevan toivon ja epätoivon. Romaani kuvaa koskettavalla tavalla sitä, miten ihminen joutuu jättämään itsenäisen elämänsä ja asettumaan vieraan systeemin, kielen, ihmisten ja kulttuurien armoille.

Romaani rakentuu pitkälti Mahdin näkökulmien varaan eli päivien ja painajaismaisten öiden osioihin. Fyysiset kivut, usko, halu oppia suomen kieltä, ihastuksen tunteet, pelko tulevasta ja hatarat toiveet kuvaavat osuvasti yksilön haurautta. Kirjailija opettaa suomen kieltä Joutsenon vastaanottokeskuksessa ja selvästi tietää, mistä kirjoittaa: teoksen rikkaus on arjen todentuntuisissa kuvauksissa.

Marttinen kuvaa tarkasti ihmisen sisäisiä maisemia ja ihmissuhteita, mutta on harmi, että todentuntuinen arki ei asetu linjaan romaanin fiktiivisten tasojen kanssa. Mahdi nimittäin asuu Konnunsuolla huoneessa, joka oli aikoinaan Patu-nimisen miehen vankiselli. Mahdi vieläpä löytää Patun päiväkirjan, ja miesten välinen mielikuvituksen varaan rakentuva dialogi voi alkaa. Tuo yhteys auttaa Mahdia selviytymään Konnunsuolla.

Ajatus aikatasojen rinnastamisesta on oivaltava, mutta tekstiä vaivaa turhan ilmeisten valintojen ja naiivien tilanteiden vaara. Vaaran hetkiä tasapainottaa Marttisen ilmava kieli. Paikoittainen junnaavuus vaikuttaa perustellulta – sellaista on odottavan aika silloin, kun seisoo välitilassa: ei voi katsoa taakse eikä tulevaisuuteen. Silloinkin ihminen tarvitsee vain hieman valoa ja lämpöä selviytyäkseen.

Jo romaanin nimi paljastaa, että Mahdin kohdalla aika välitilassa päättyy toivotulla tavalla. Hän voi nostaa katseensa ja nähdä haalean maiseman läpi tulevaisuuden uudessa kotimaassaan.

Tilaa Maailman Kuvalehti