Artikkelikuva
Sininen välissä taivaan ja veden

Kohtaloiden kudelma

Sininen välissä taivaan ja veden on Susan Abdulhawan kuvaus palestiinalaisperheen vaiheikkaasta elämästä.

Kirja. Palestiinalaisperhe joutuu pakenemaan israelilaisjoukkoja Gazaan vuonna 1948. Kymmenien vuosien kuluttua juuretonta ja hyväksikäytettyä pojantytärtä Nuria pompotellaan kasvattiperheestä toiseen Yhdysvalloissa. Ihmisiltä puuttuu vapaus mutta ennen kaikkea lämmin ja turvallinen koti.

Susan Abulhawan tuore romaani Sininen välissä taivaan ja veden vie lukijan perhe- ja maailmanhistorian sekä nykypäivän kudelmaan. Se annostelee olosuhteet, joissa lukija seuraa tarinan kehittymistä.

Romaanin keskiössä on Barakan palestiinalaisperhe. Kirjan rakenne muodostuu kolmesta eri tasosta: Beit Darasista Gazaan pakeneva osa perhettä elää arkea pakolaisleirillä. Toisen säikeen muodostaa Yhdysvaltoihin muuttava osa perhettä, erityisesti lapsesta nuoreksi kasvava Nur, jonka vaikeat kokemukset johtavat siihen, että hän matkustaa Gazaan.

Kolmas säie rakentuu siniseen uponneen Khaled-pojan kaikkitietävästä kerronnasta. Hän näkee perheensä yli paikan ja ajan, kauan ennen syntymäänsä, elämän aikana ja kuoleman jälkeen.

Palestiinalaispakolaisten lapsena syntynyt Abulhawa on elänyt Kuwaitissa, Jordaniassa ja miehitetyssä Itä-Jerusalemissa. Nykyisin kirjailija asuu Yhdysvalloissa. Sininen välissä taivaan ja veden on hänen toinen romaaninsa.

Maahyökkäysten ja ilmapommitusten, pelon ja äärimmäisten menetysten, mutta ennen kaikkea tavallisen arjen kuvaajana Abulhawa on taitava. Romaanin henkilöt ovat kuten ihmiset politiikasta tai uskonnosta, sodasta tai miehityksestä kertovien uutisotsikoiden takana: jotkut hiljaisia ja vetäytyviä, toiset ronskeja ja alistumattomia. He ärsyttävät, hersyvät, lukkiutuvat, heihin kiintyy. Päähenkilöiden sisäisistä kokemuksista lukisi enemmänkin.

Romaanin kieli tuoksuu ja on muutenkin aistikasta, mutta maalaa myös laajoja maisemia. Kirjailijan pyrkimys rakentaa kudelma, jonka yllä siintää ikuinen, veden ja taivaan välillä sijaitseva sininen, on kunnianhimoinen.

Parhaimmillaan romaanin eri tasot sitova kudos koskettaa syvästi; heikoimmillaan se haiskahtaa alleviivaavalta. Teoksesta olisi voinut taitavalla editoinnilla poistaa vähintään 50 sivua tekstiä ja turhaa poeettisuutta. Lopputulos olisi ilmavampi ja edelleen ymmärrettävä. Romaanin sisältö on niin vahva, että se ei kaipaa ylimääräisiä korusanoja.

Tilaa Maailman Kuvalehti