Mahran Lafi öisellä metsätiellä

Mahran Lafi - Palestiina

Pakolaisleireillä tehdään muutakin kuin heitellään kiviä.

Teksti: Saara OlkkonenKuva: Saara Olkkonen

LyhyetKulttuuriPalestiina

Tyhjän uima-altaan reunalle juoksee kahdeksan valkoisiin vaatteisiin pukeutunutta nuorta miestä. Pian ilmaan alkaa kajahdella arabiankielisiä unelmia, niitä joita nuorilla ihmisillä aina on.

”Unelmani on tulla astronautiksi”, Mahran Lafi, 24, sanoo vakaalla äänellä.

Ääni kantaa sinisen taivaan alla yleisöön, joka reagoi vahvasti jokaiseen ilmaistuun haaveeseen.

Nuorukaisen silmiin on syttynyt palo. Meneillään on ryhmälähtöisen teatterin periaattein koostettu esitys Betlehemin ja Hebronin välissä sijaitsevalla Al-Arroubin pakolaisleirillä. Altaan kasvot -näytelmää on harjoiteltu Hazem Al-Sharifin perustamassa Noah-teatterissa lähes kolme kuukautta.

Mukana prosessissa on ollut kolme suomalaista Teatterikorkeakoulun teatteripedagogiikan opiskelijaa.
 

”Oli hienoa nähdä yleisössä paljon lapsia ja nuoria. Tuntui, että sain jaettua heille ideoita tulevaisuudesta”, Lafi iloitsee ensi-illan jälkeen.

Esityksen pääpaino on unelmien, ajatusten ja pelkojen tutkimisessa ja ilmaisemisessa. Sen lopussa esiintyjät heittävät pahat ajatuksensa ja huonot energiansa altaan keskellä olevaan tynnyriin, jossa palaa tuli.

Ryhmälähtöinen teatteri sopii hyvin vaikeiden kokemusten ja asioiden käsittelyyn. Sellaisia hyvin moni pakolaisleirillä asuva kantaa mukanaan. Kukin esiintyjä antaa tarinaan palan itseään, käsikirjoitus syntyy yhteistyönä.

Näyttelemistä harrastavalle Lafille työskentelytapa oli uusi. Kipinä teatteriin ja elokuvaan syttyi viitisen vuotta sitten, kun hän osallistui norjalaisen Tone Andersenin dokumenttiin When the boys return. Dokumentti käsitteli vankilassa olleiden palestiinalaisnuorten uudelleen integroitumista yhteiskuntaan.

”Osallistuminen dokumentin tekoon loi uskoa, että on muitakin tapoja vaikuttaa vallitseviin olosuhteisiin ja omaan tilanteeseen kuin kivien heittely”, Lafi sanoo.

Kivet, polttopullot ja itse rakennettu käsiase veivät Lafin vankilaan 14-vuotiaana. Kymmenen vuotta sitten monet nuoret näkivät ainoana vastarinnan keinona väkivallan.

”Avarammalle ajattelulle ei ollut tilaa”, Lafi sanoo.

Nykyään Lafin ja monen muun paikallisen nuoren tavoitteet ovat korkeammalla. Lafin haaveissa on ohjata oma elokuva tai näytelmä siitä, miten vankila vaikuttaa nuoriin.

”Sain teatterikokemuksesta voimaa ja uskoa itseeni. Ymmärsin, että kaikilla ihmisillä on tunteet. Ne ovat paljon vahvempia kuin sanat tai teot ja niiden ilmaiseminen on elintärkeää.”

Lafin mukaan monet katsojista ja osallistujista pitivät aiemmin teatteria tyhjänpäiväisenä viihteenä.

”Tämä esitys näyttää, että teatterin ja taiteen keinoin on mahdollista ilmaista itseään ja vaikuttaa asioihin. Kaikki ideat ovat lopulta samanarvoisia eikä niitä vastaan voi taistella asein.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!