Tappavaa liikennettä

49% kaikista liikenne­kuolemista tapahtuu jalan­kulkijoille, pyöräilijöille ja moottori­pyöräilijöille.

Teksti: Maippi Tapanainen

Lyhyet

Maailma. Liikenneonnettomuuksissa kuolee WHO:n mukaan noin 1,25 miljoonaa ihmistä joka vuosi. Uhreista 49 prosenttia on joko jalankulkijoita, pyöräilijöitä tai moottoripyöräilijöitä.

Suurin todennäköisyys joutua onnettomuuteen on Afrikassa, jossa keskimäärin 26,9 ihmistä sadasta tuhannesta ihmisestä kuolee liikenteessä. Euroopassa vastaava luku on 9,3. Maailmanlaajuisesti kuolleisuusluku on pysynyt jokseenkin samana vuodesta 2007, vaikka sekä ihmisten että kulkuneuvojen määrä on kasvanut. Ainoastaan Afrikassa liikenteessä kuolee aiempaa enemmän ihmisiä.

Kuolleista useampi on mies kuin nainen. Riskialtteimpia ovat nuoret aikuiset eli 15–29 -vuotiaat. Kevytliikenne – jalankulkijat, pyörilijät ja mopoilijat – ovat suurimmassa vaarassa. Kuolleisuustilaston kärkipaikalta löytyvän Thaimaan kuolonkolarit tapahtuvat usein moottoripyöräilijöille.

Kuolonuhrilukujen pienentämiseksi WHO suosittelee tiukennuksia lainsäädäntöön. Nopeusrajoitukset kaupunkialueilla, rattijuoppoudesta rankaiseminen, kypärä-, turvavyö- ja turvaistuinpakko ovat Afrikassa harvinaisuuksia. Ainoastaan Egypti vaatii ajoneuvoilta edes perustavanlaatuisia turvaominaisuuksia kuten joustavia puskureita.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!