Kolme miestä seisovat kalliolla ja katselevat järvelle Suomen syksyssä.
Mies tuulitakissa järvimaisemassa. Taustalla valkea lakana.
Egyptistä kotoisin olevalla Saad Bukeerylla on oikeustieteen alempi korkeakoulututkinto. Nyt hän on työharjoittelussa oikeusaputoimistossa edunvalvontasihteerinä.
Mies harmaassa takissa poseeraa metsässä. Taustalla valkea lakana.
Mahmoudilla on alempi korkeakoulututkinto kasvatusalalta Irakissa ja pitkä kokemus puusepän työstä.
Hymyilevä mies hakkaa halkoja. Taustalla valkea lakana.
Irakilaistaustaisella Mohanadilla on suomalainen vaimo. Mohanad haluaisi suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon omalla alallaan, metallurgiassa.

Sinnikkäät selviytyjät

Suomeen pääsy muutti elämä täysin, sanovat Mahmoud, Saad ja Mohanad. Nyt miehet tuntevat ­hengittävänsä vapautta. Suomalai­siin­ tutustuminen ja työn löytäminen ovat kuitenkin vaatineet ­rutkasti kärsivällisyyttä.

Teksti: Viivi HandolinKuvat: Saara Mansikkamäki

PitkätMuuttoliike ja pakolaisuusSuomiIrakEgypti

Miesten hymy on yhtä leveä kuin kaksi vuotta sitten, jolloin tapasimme edellisen kerran. Kolmikko oli tuolloin aloittamassa vuoden kestävän urakkansa, kotoutumiskoulutuksen.

Näyttää vakavasti siltä, etteivät he ole menettäneet mitään siitä myönteisyydestä, joka heistä tuolloin paistoi.

Egyptistä kotoisin oleva Saad Bukeery on onnekas. Hänellä on oikeustieteen alempi korkeakoulututkinto, ja nyt hän on kaksi kuukautta työharjoittelussa oikeusaputoimistossa edunvalvontasihteerinä.

Työharjoittelupaikan saaminen vaati kymmeniä ja taas kymmeniä sähköposteja ja soittoja.

”Ja sitten viimeisenä päivänä löysin tämän paikan”, Saad hymyilee. Helpotus loistaa kauas.  

Kotoutumiskoulutuksen lopuksi Saad oli kaksi kuukautta yrityksen lakiosastolla. Arabialaisen lain tuntemukselle on nyt suuryrityksissä käyttöä. Englannin puute teki työn kuitenkin hitaaksi.

Nyt Saadin täytyy oppia suomen lisäksi siis englanti. Tie on hidas, mutta kärsivällisyys palkitaan, hän uskoo.

”Mietin että vaihdan alaa, menen mihin vain töihin, mutta opettaja sanoi: Miksi sinä vaihdat? Tämä ala on hyvä. Ole kärsivällinen. Täytyy olla kärsivällinen ja yrittää”, Saad sanoo.  

Saadilla on asiantuntemusta arabialaisesta työ- ja siviilioikeudesta. Kovin moni suomalainen ei pysty tarjoamaan samanlaista asiantuntemusta.

Helsingin yliopiston islamin tutkimuksen ja arabiankielen lehtorin Sylvia Akarin mukaan muualta tulleiden osaamisen tunnustaminen on vielä lapsenkengissä kaikkialla suomalaisessa yhteiskunnassa.

Hänellä on laaja verkosto ihmisiä Lähi-idästä tuttavina ja ystävinä.

”Hyvin koulutetuista maahanmuuttajista – olivatpa he mistä päin tahansa – hirveän moni kokee, että pitää olla kolme kertaa niin hyvä kuin kantasuomalainen. Vain siten tulee nähdyksi muutenkin kuin maahanmuuttajuuden edustajana.”

Akar myöntää, että kielitaidon puute on yksi este. Mutta muitakin esteitä on.

”Meillä on asiantuntijoina ihmisiä Yhdysvalloista ja Euroopasta, jotka sattuvat olemaan valkeaihoisia. He edustavat jotain, mitä kutsutaan länsimaiseksi kulttuuriksi. Heidät hyväksytään asiantuntijoiksi, mutta Lähi-idästä ja Afrikasta tulevia ei”, Akar näpäyttää.

Saad myöntää työn saamisen olevan erittäin vaikeaa:

”Se on ainoa ongelmani Suomessa”.

Hän näkee nimenomaan kielitaidon olevan este työllistymiselleen.

Kovin kauaa hän ei kuitenkaan jaksa olla huolestunut vaan nostaa leuan toiveikkaana ylös.

”Kun mä löydän työtä, kaikki on kunnossa.”

Saad on ollut Suomessa kaksi ja puoli vuotta, hänellä on työkokemusta ja korkeakoulututkinto. Silti hän on suorittanut vain suomen kursseja.

Eikö toista vaihtoehtoa olisi? Nopeammin töihin, ammattitaito käyttöön, rinnalla suomen kieltä?

Kotoutumiskoulutusta järjestävän Arffman Consultingin koulutuspäällikkö Husein Muhammed on valmis mylläämään koko kotouttamissysteemin perusteellisesti.

”Istuttamalla ihmiset kahdenkymmenen ihmisen ryhmiin ja kouluttamalla perinteisellä tavalla eivät riitä rahat, resurssit eivätkä suomi toisena kielenä -opettajat”, Muhammed sanoo.

Hän kaipaa kotouttamiseen paljon laajempaa ja monipuolisempaa pohjaa.

”Kerhot, urheiluseurat, kansalaisjärjestöt, maahanmuuttajien omat järjestöt – kaikki on saatava mukaan. Työnantajat tarjoamaan työharjoittelupaikkoja, palkkatukipaikkoja ja oikeita työpaikkoja oikealla palkalla. Kotouttaminen ei voi olla enää yksittäisten oppilaitosten tehtävä.”

Muhammed näkee puutteeksi sen, että kotouttaminen on pääosin kielen opiskelua. Työelämätaidot ja yhteiskuntatietous jäävät laihaksi kielen rinnalla.

”Pääpaino tekemiseen, ja suomen kieli siinä rinnalla. Ja asiakkaille itselleen vastuu ja vapaus valita, millainen kotouttaminen heille sopii.”

Tällä hetkellä kaikki osallistuvat oleskeluluvan saatuaan testiin, jossa arvioidaan oppimisvalmiudet ja ohjataan sopivalle kurssille. Hitaalla polulla opiskelu kestää kauemmin ja on toiminnallisempaa.

”Mutta kuka määrittää mikä toiselle sopii?” Muhammed penää.

”Pitää tarjota tietoa vaihtoehdoista, mutta antaa itse valita. Kaikkien kohdalla se ei välttämättä ole viisain ratkaisu, mutta aikuisilla pitää olla vapaus tehdä tyhmiäkin ratkaisuja. Ulkopuolisen arvio menee kuitenkin usein päin honkia”, Muhammed sanoo.

Saad, Mohanad ja Mahmoud olivat kaikki hitaalla polulla. He olisivat kuitenkin pärjänneet mainiosti nopeasti etenevässä ryhmässä. Nyt aika kävi pitkäksi, kun samassa ryhmässä oli täysin kouluja käymättömiä kotiäitejä.

Koulutuspäällikkö Muhammed kaipaa etenkin miehiä mukaan kotouttamiseen.

”Jos joku on pihalla kotouttamisesta niin suomalaiset miehet! He kokevat olevansa syrjässä, koska heitä ei ole saatu mukaan toimintaan. On iso ristiriita, että meille saapuu pääosin miehiä, ja heitä kotouttavat naiset. Yksittäiselle, naisvaltaiselle alalle on sälytetty valtava vastuu.”

Valtaosa maailman ihmisistä kun ystävystyy helpommin samaa sukupuolta olevan kanssa.

”Miesten vetämiä ryhmiä, kokkausta, atk-taitoja, urheilua … Ja niistä syntyviä tasavertaisia ystävyyssuhteita. Nyt suomalaiset näyttäytyvät opettajina ja avuntarjoajina. Ystävyystoiminta, jossa olisi tasa-arvoinen, yhdenvertainen pohja, puuttuu”, koulutuspäällikkö summaa.

Kaikki kolme miestä, Mahmoud, Saad ja Mohanad, tunnistavat suomalaisiin ystävystymisen ongelman. Saadilla ainoa kontakti suomalaisiin ovat ystävien suomalaiset vaimot. Suuri ero kotimaahan onkin se, ettei naapureihin tutustu.

”Arabimaissa täytyy aina neuvoa naapuria, ja jos hänellä on juhlat, kysyn, voinko auttaa. Suomessa et näe naapuria, ja jos näet, sanot vain moi moi. Mä luulen, että jos kysyn naapuria täällä mun juhliin, voi olla vaikeaa.”

”Mä tykkään tutustua suomalaisiin, en ulkomaalaisiin”, Mahmoud painottaa. Hän pukee sanoiksi kaikkien toiveen: ”Toivotaan suomalaisia ystäviä.”

Miesten elämä on silti sosiaalista. Omankieliset ystävät ovat tärkeitä. Muslimien Eid Al-Adhan juhlapäivänä Skype kävi kuumana. Päivän aikana Saad puhui yli sadan tuttavansa kanssa, ympäri maailmaa.

Suomessa hän kuuluu egyptiläisten miesten porukkaan, joka tapaa toisiaan joka viikonloppu.

”Istumme kahvilassa, syömme, juttelemme.”

Tutkija Sylvia Akar tuntee miesten yhteisön vahvuuden. ”Omalla äidinkielellä pystyy jakamaan kokemukset. Nauretaan paljon, huumorintaju on heillä aivan omaa luokkaansa. Laitetaan yhdessä ruokaa ja kuunnellaan musiikkia. Yhdessäolo antaa voimia.”

Saad vahvistaa tämän. ”Jos töissä tai muuten tulee ongelmia, aina mä soitan jollekin ja kysyn. Jos sama kieli ja kansalaisuus, aina joku auttaa ja neuvoo.”

Sen sijaan vaimot jäävät helposti miesten yhteisöistä ulkopuolelle. Jos vaimo on kotona, hänellä on aika vähän yhteiskunnallista kosketusta, Akar sanoo.

Saadinkin vaimo on kotona yksivuotiaan lapsen kanssa.

Tavallinen perjantaiaamu Vantaalla. Yhdeksäntoista päätä on taivutettu kirjan ylle luokassa kuusi. Muodostetaan lauseita ammateista. Mitä tekee lääkäri, hammaslääkäri, arkkitehti?

Käännetään katse vaihteeksi kirjasta pois. Tänään haluan kuulla, mitä opiskelijat itse tekivät ennen Suomeen tuloaan.

Käy ilmi, että luokassa on valtava määrä koulutettuja ammattilaisia.

Kolmekymmentäviisi vuotta suunnittelutehtävissä. Kymmenen vuotta valtiolla sosiaalitoimistossa. Yksi mies on maanrakennusinsinööri ja jalkapallovalmentaja. Toinen sähkömies, sukellusopettaja ja vanginvartija, kaikki samassa paketissa.

Lisäksi on neljä opettajaa, PR-konsultti, diplomi-insinööri, kosmetologi, kirjanpitäjä, yksityisyrittäjä. Yksi naisista on ajanut naisten oikeuksia valtiolla kymmenen vuotta.

Onko Suomessa hyvä, kysyn. On, vastaavat kaikki yhdestä suusta.

Entä haluaisitko olla nyt töissä, jos saisit työpaikan? Venäjältä tullut Pavel katsoo pitkään ja vastaa kaikkien puolesta.

”Mitä työtä voi tehdä, kun ei osaa suomea?” hän kysyy.

Pavel on itse siivonnut vessoja Pasilan asemalla. Jos mielii johonkin muuhun työhön, kieltä on opittava, hän tietää sen nyt.

Omat tavoitteet Pavel on asettanut korkealle, paljon Pasilan aseman vessoja korkeammalle. Siksi hän istuu kurssin eturivissä, on ahkera opiskelija, haluaa oppia suomen. Kuten kaikki muutkin: täysi yksimielisyys vallitsee siitä, että kielen oppiminen on tärkein väylä kotoutumiseen ja työn saamiseen.

Samaa mieltä on suuri osa suomen opettajistakin. Suurimmaksi esteeksi työllistymiseen koetaan nimenomaan työnantajien asennoituminen. Heikon kielitaidon pelätään hankaloittavan työntekoa liiaksi.

Maahanmuuttajien hitaasta työllistymisestä onkin turha purnata, ellei rakenteita muuteta. Opettajien keskustelupalstalla joku kertoo, miten joissain Ruotsin kunnissa vanhusten hoitokoteihin palkataan maahanmuuttajia hyvin alkeellisella kielitaidolla.

Tarkoitus on oppia kieli työssä, ja kielenopetusta tarjotaan osana työtä. Jokaisella on kielitukihenkilö, joka perehdyttää työpaikan kielellisiin käytäntöihin. Avuksi löytyy kuvallista ja monelle kielelle käännettyä perehdytysmateriaalia.

Samaan aikaan Suomessa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden on vaikea löytää työharjoittelupaikkaa heikon kielitaitonsa vuoksi. Onko ongelma liian korkeissa odotuksissa?

Jotta ammatillisiin opintoihin nimittäin ylipäänsä pääsee, täytyy kielitaidon olla tasolla B1.2. Tällöin puhuja osaa ”käyttää kohtalaisen laajaa sanastoa. Käyttää myös puheessaan monenlaisia rakenteita ja mutkikkaitakin lauseita”. Näin taso määritellään kielitaitotasojen kuvausasteikolla.

Oppilaiden ahkeruuden puutteesta on harvoin kyse. Vantaalla opiskelevalla ryhmälläkin on vasta kaksi kuukautta opintoja takanaan, ja taululle kirjoitetaan jo hämmästyttävän hienoja lauseita.

Jos Suomessa turvapaikanhakijoita arvioidaan tulevan tänä vuonna 30 000–35 000, painitaan Saksassa aivan toisessa kokoluokassa. Tänä vuonna odotetaan saapuvan jopa 800 000 turvapaikanhakijaa.

Maassa onkin jouduttu pohtimaan toden teolla sitä, miten tulijat saadaan rivakasti kotoutumaan ja työelämään. Työelämän ja kielenoppimisen yhdistäminen on keskeinen ratkaisu.

Saksassa käytettävässä ”kummikokeiluissa” työelämään siirrytään nopeasti, ja työtä ja ammattisanastoa opetellaan oman työkummin ohjauksessa. Samalla näkee, sopiiko ala itselle.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiaisen mukaan Saksan malli sopisi Suomeenkin. Koulutuksen ja työnteon voisi yhdistää lieventämällä oppisopimuksen työnantajavelvoitteita.

Palkka oppisopimuksesta voisi ensimmäisen vuoden aikana olla esimerkiksi 500 euroa, jonka jälkeen tulotaso nousisi, Vartiainen esittää.

Muitakin ideoita kehitellään.

”Maahanmuutto on aivotuontia. Tehdään vastaanottokeskuksista aktiivisia, innovatiivisia ja ihmisarvoisia keskuksia!” lukee Startup Refugeesin sivuilla.

Idean takana ovat Docventures-ohjelman Riku Rantala ja Tunna Milonoff. Ajatuksena on kerätä starttirahaa idearikkaille turvapaikanhakijoille ja kartoittaa hakijoiden ammattitaitoa ja yrittäjäkokemusta. Mukana ovat sisäministeriö, maahanmuuttovirasto, Metsälän vastaanottokeskus, säätiöitä, organisaatioita ja oppilaitoksia.

Metropolian ammattikorkeakoulussa halutaan tarjota näyttötutkintoja tekniikan osaajille varhaisessa vaiheessa. Tarkoituksena on nopeuttaa työllistymistä ja selkeyttää, mitä opintoja vielä tarvitaan.

Työtä kaipaavat myös Mahmoud ja Mohanad. Mahmoudilla on alempi korkeakoulututkinto kasvatusalalta Irakissa ja pitkä kokemus puusepän työstä.

Ystävällisestä miehestä arvaa heti, että hän tulee mainiosti toimeen lasten kanssa. Menossa onkin toinen työharjoittelujakso kouluavustajana Laajalahden koulussa. Palaute on ollut erinomaista: Avulias, ystävällinen, taitava lasten kanssa.

”Rehtori haluaisi että jatkan, ja tykkään siitä työstä”, Mahmoud sanoo.

Suunnitelmat ovat vaihtuneet monta kertaa. Aiempi tutkinto antaisi opettajaksi hyvät lähtökohdat, mutta hän ei halua enää odottaa kahta tai kolmea vuotta. Ainakin niin kauan kestäisi suorittaa ylempi korkeakoulututkinto. Ilman sitä opettajan työtä on mahdoton saada.

Polku tuntuu liian työläältä ja pitkältä. Etenkin, kun 36-vuotiaalla on takana jo kolme vuotta Suomessa.

Ensimmäiset kymmenen kuukautta kuluivat vastaanottokeskuksessa, sen jälkeen neljätoista kuukautta kotoutumiskurssilla, sitten vuosi maahanmuuttajien valmistavalla mava-kurssilla.

Rakennusalan kurssi osoittautui vääräksi valinnaksi. Selkä ei kestänyt, ja työharjoittelussa piti paiskia fyysisesti raskaita viidentoista tunnin päiviä.

”Se oli hämärää. Työnantaja sanoi, että älä kerro kenellekään, että olet työharjoittelussa.”

Mahmoudin suomi on selkeää, hän ääntää huolellisesti ja saa lähes kaikki sijamuodotkin oikein. Se on suomea opetteleville usein vaikeinta.

”Luen Metro-lehteä ja kuuntelen selkouutiset”, Mahmoud kertoo. ”Mä haluan oppia suomea tosi hyvin.”

Into päästä töihin näkyy kauas. Mikä tahansa työ kävisi.

”Nyt mun tärkein on, pitää löytää työtä. Se on kaikista tärkein”, hän painottaa. ”Jos mä löydän työtä mä menen heti, suoraan töihin.”

Jos työpaikkaa ei löydy, Mahmoud aikoo hakea bussinkuljettajaksi. Jos se ei onnistu, hän on valmis kokeilemaan taksinkuljettajana.

Saadin haaveissa on päästä työharjoitteluun maahanmuuttovirastoon ja sitten alan töihin. Työ maahanmuuttajien parissa kiinnostaa.

”Nyt mä ajattelen, että mun suomen kieli riittää. Haen työpaikkaa, ja opin itsekseni sanoja ja kehitän suomen kieltä työssä.”

Juuri kuten koulutuspäällikkö Muhammed visioi.

”Aina sanotaan, että mene opiskelemaan. Sitten opiskelen. Sitten taas sanotaan, että kielitaito ei riitä, mene opiskelemaan. Aina uudestaan. Ei lopu, opiskelu ei lopu koskaan.”

Saad nauraa pitkään omille sanoilleen. Onneksi hän jaksaa säilyttää optimisminsa.

Mohanad on kolmikosta ainoa, joka haaveilee lisäopinnoista. Hän haluaisi suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon omalla alallaan, metallurgiassa.

”Toinen vaihtoehto on ammattikoulututkinto. Sitten mä voin saada työtä. Sitten mun pitää harjoitella paljon suomea, ja sitten, kaikki onnistuu.”

Kaikki kolme nauravat Mohanadin suunnitelmille hyväntuulisesti.

Huumori tuntuu tosiaan olevan tärkeä osa yhdessäoloa.

Miten kotoutuminen Lähi-idästä tulevilla miehillä yleensä onnistuu?

Sylvia Akar pudistaa päätään kysymyksen mahdottomuudelle.

”Ei ole sellaista kuin arabialainen mies, yhtä vähän kuin on olemassa tiettyä eurooppalaista naista. Kulttuurien ja ihmisten moninaisuus on valtava jo yhden maan sisällä, riippuen paikkakunnasta, koulutustasosta ja sosiaalisesta statuksesta.”

Yritetään toisin päin. Pitäisikö kotoutumisessa olla jotain lisää, näin kulttuurintutkijan näkökulmasta? Varmasti jotkut asiat ovat tyypillisesti erilaisia suomalaisessa ja arabialaisissa kulttuureissa?

Akar miettii pitkään. ”Voisiko sanoa, että suomalaisen naisen itsenäisyys ja omat mielipiteet.”

Naisen pukeutuminenkin herättää molemmin puolin ihmetystä.

”Suomalaiset ihmettelevät, miksi musliminainen peittää itsensä, ja muslimi taas saattaa kuvitella, että suomalaistyttö on moraalisesti arveluttava, jos hänellä on liian vähän vaatetta päällä.”

Hän on samoilla linjoilla koulutuspäällikkö Husein Muhamedin kanssa ystävyyssuhteiden tärkeydestä.

”Tarvitaan mahdollisimman paljon kontakteja erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin. Siten oppii ymmärtämään toisen elämäntapaa ja arvostuksia”, Akar sanoo.

Mahmoudkin tunnistaa pukeutumisen aiheuttamat väärinkäsitykset tuttavaporukassaan.

”Ihmiset ajattelevat, että kun naiset pukeutuvat lyhyeen hameeseen ja toppiin, hän haluaisi hakea jotain miestä.” Hän pudistaa päätään: ”Se on ymmärtämätöntä!”

”Kuka?”, huutaa Saad. ”Kuka ajattelee, tyhmää! Ei kaikki.”

”Ei kaikki, mutta osa. Kun mun kaveri kysyy, millaisia naisia Suomessa on, ovatko kauniita ja onko lyhyitä hameita, mä sanon: siis oletko hullu? Irakissa on samanlainen nainen kuin Suomessa!” Mahmoud kiihtyy.

Mohanadilla on suomalainen, Mahmoudilla Tanskassa kasvanut irakilaistaustainen tyttöystävä. Onko pohjoismainen nainen sitten niin itsenäinen ja voimakas kuin kuvitellaan?

”Ei ole paljon eroa”, Mohanad miettii. Hän on tottunut Bagdadissa moderneihin naisiin.

”Suomessa aina nainen tekee päätökset”, Mahmoud pistää väliin. ”Irakissa mies päättää.”
Ärsyttääkö se?

”Ei, minusta ei!”, Mahmoud huudahtaa. Mohanad empii ja kieltää sitten. ”Se riippuu. Se on hyvä!”

Kotimaassa on vaikea tilanne. Mohanad ja Mahmoud eivät voi mennä edes käymään Irakissa.

”Mun elämä oli tosi vaikeaa”, Mahmoud sanoo hiljaa. ”Kun asuu Irakissa, ei saa sanoa ei. Isäni oli sanonut ei, ja hän sai maksaa hengellään.”

Hänen on vaikea kertoa muusta perheestä.

”Äitini ajattelee aina, että isäni kuoli ja Mahmoud lähti. Mutta hän ei halua tulla Suomeen, hän haluaa asua Irakissa.”

Mahmoudin silmän alla on siru muistona pommista, joka räjähti kotipihalla.

Mohanad puolestaan työskenteli yrityksessä, jossa työskentely kävi vaaralliseksi. Kaikki työntekijät joutuivat pakenemaan maasta.

”Tänne tulo tuntui hyvältä, mutta myös tosi, tosi vaikealta.”

Miehet ovat tulleet yksin Suomeen. Maassa ei ollut sukulaisia tai edes tuttuja entuudestaan. Huoli kotiin jääneestä perheestä on suuri.

Iäkkäiden vanhempien jättäminen kotimaahan voi olla tosi vaikeaa, sanoo Akar. ”Etenkin miesten vastuu perheen hyvinvoinnissa on suuri. Sosiaaliturvaa ei ole joko ollenkaan tai se on hirveän huono, terveydenhuolto maksaa, eikä vanhuspalveluita ole juurikaan.”

Miehet soittavat kotiin yhä kaksi tai kolme kertaa viikossa.

Ensimmäisen vuoden aikana puhelin soi joka päivä.

Uutta kotimaataan kohtaan miehet tuntevat jotain, joka on vaikea pukea sanoiksi. Turvallinen, terveellinen, hyvä, ihana toistuvat puheessa usein.

”Kun mä tulin Suomeen, mä tunnen että mä hengitän vapautta”, Mahmoud huokaa.

”Joo, tämä on oikeasti”, Saad vahvistaa.

”Egyptissä kaikki on nyt vaikeaa”, Saad sanoo ”Esimerkiksi mä olen lakimies, mä työskentelen ehkä viisitoista tuntia päivässä, saan vähän palkkaa, ja jos mun pomo näkee mut kadulla, hän ei tiedä kuka mä olen. Asuminen on vaikeaa, työ on vaikeaa, uskonto on vaikeaa.”

Katukuvassa tilanteen kireys näkyy siinä, että kristityillä on isot ristit kaulassa ja muslimeilla päähuivi ja miehillä parta, kertoo Akar. Omaa uskontokuntaa halutaan korostaa.

”Vielä 1960- ja 70-luvuilla uskontoa ei voinut päätellä mistään. Ainoa ero oli se, että toiset kävivät synagogassa lauantaina, toiset kirkossa sunnuntaina ja toiset moskeijassa perjantaina. Kristityt naiset käyttivät yhtä lailla huivia pölyltä suojaamaan, ei siinä ollut sen kummempaa.”

Uushunnuttaminen lähti yleistymään vasta 1980-luvulla, uskonnollisuuden nousun myötä.

Islamin tutkija kaipaa uutisointia tavallisesta elämästä.

”Ettei Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan elämä tuntuisi niin vieraalta, ja nähtäisiin kuinka paljon inhimillisesti samaa meillä on. Vaikka kulttuurit ja yhteiskunnat eroavat toisistaan, niin uskonnoissa on hirveän paljon samaa.”

Mahmoud, Saad ja Mohanad arvostavat sitä, että Suomessa uskonto on vapaa, henkilökohtainen asia.

”Työhaastattelussa pomo kysyy kaiken muun mutta ei sitä, mikä uskonto on. On vapaus olla mitä haluat”, Saad sanoo

”Mä luulen, että kaikki arabimaissa unelmoi että voi muuttaa Eurooppaan, koska täällä on hyvä elämä, hyvä opiskelu, aina vapaus”, Saad sanoo ja muut nyökkäilevät.

”Mä olen löytänyt Suomesta mitä mä ajattelin ja enemmän”, Mahmoud sanoo.

Saad kertoo, miten hän oli viime kesänä käymässä kotona Egyptissä. Oli kuumaa, 40 astetta ja ihmisiä joka paikassa.

”Kun mä tulin Suomeen, tunsin ensimmäistä kertaa, että tulen kotiin. Sanoin vaimolle, että nyt mä olen rauhallinen. Ennen mä menin kotimaahan, nyt mä tulin kotimaahan”, hän nauraa.

Mahmoud nyökkäilee. ”Mä tunnen että tämä on mun kotimaani. Sanon aina, että ole kiitollinen Suomelle.”

”Miten mä voin selittää suomeksi…”, Mohanad hakee sanoja. ”Kaikki on samalla tasolla. Suomi on hyvä maa, turvallinen. Voi tehdä suunnitelmia, paljon töitä ja mitä haluat, opiskella.”

”Aina voi opiskella uudestaan”, Saad lisää.

”Niin joka haluaa opiskella.”

”On terveellinen maa”, Mahmoud korostaa.

”On terveellinen ja turvallinen maa.”

”Suomi antaa mulle luvan olla samanlainen kuin suomalainen”, Mahmoud kiteyttää.

”Tasa-arvo, se on tosi tärkeä. Minulle, ja ehkä kaikille. Eiks nii?”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!