Näkökulmat

Sohvaperunoiden aika on ohi

Nuoret miehet osallistuvat jo kotitöihin, mutta jotkut heistä eivät edelleenkään ymmärrä mitä tasa-arvo tarkoittaa, Reeta Paakkinen sanoo.

Koin kulttuurishokin Lontoossa. Suomalainen mies oli kutsunut minut, Turkissa aikuistuneen naisen, illalla kotiinsa syömään. Huomioni kiinnitti se, että laitettuaan ruokaa mies pyyhki pöydät ja pisti astianpesukoneen päälle. Sen jälkeen hän toi minulle suklaamoussea sohvalle.

Vessassa käydessäni mietiskelin, oliko tämä kaikki totta vai vetikö mies jotain roolia? En ollut Turkissa tottunut siihen, että mies hääräilisi ensitreffeillä keittiössä tiskirätti kädessä.

En ollut aikuisena deittaillut suomalaisen miehen kanssa. Isälläni oli ollut töiden jälkeen tapana vetäytyä sohvalle. Turkkilainen mies olisi vienyt minut ulos syömään ja kysellyt ruoanlaittotaidoistani.

Kokemus säväytti, joten kerroin tiskirätistä turkkilaiselle tyttökaverilleni. Hän puisteli päätään epäuskoisena, hihitteli ja totesi, että mies oli vain yrittänyt tehdä vaikutuksen. Väärin arvattu. Tiedän miehen tekevän yhä kotitöitä, vaikka on jo perheellinen.

Toisaalta hiljattain sain muistutuksen siitä, että kaikesta edistyksestä huolimatta Suomessa on yhä isiä, jotka ovat vain astetta vähemmän ”väsyneitä” kuin 1980-luvun isät. Nuoret miehet osallistuvat jo kotitöihin, mutta jotkut heistä eivät edelleenkään ymmärrä mitä tasa-arvo tarkoittaa.

Eräs tuore nuori isä totesi hiljattain odottavansa innolla isyyslomaa, koska sen aikana hän voisi ”keskittyä rauhassa uuteen työprojektiinsa”. Vauvaa hoitaisivat äiti ja isoäiti. Kuuntelin miestä typertyneenä.

Itse olin pitänyt isyyslomaa yhteiskunnan antamana mahdollisuutena miehelle luoda vahva suhde omaan lapseen – tilaisuutena, jota ei monissa maissa ole olemassa. Lapsi yleensä kiintyy siihen vanhempaan, joka huolehtii hänen arkisista tarpeistaan. Isä-lapsi-suhdetta ei rakenneta läppärin ääreltä.

Isyysloman tarkoitus on myös saada mies näkemään, millaista lapsesta huolehtiminen on. Antaa uupuneelle äidille tauko. Toistuvat yöherätykset ovat raskaita. Kansainvälisissä oikeudenkäynneissäkin on väitelty siitä, ovatko ne kidutuskeino.

Oli sääli huomata, että vaikka miehelle oli tarjottu mahdollisuus keskittyä omaan lapseensa ja luoda perusta isä-lapsi-suhteelle, hän näki sen tilaisuutena laajentaa ansioluetteloaan.

Hänen inspiroimanaan kysyisinkin isyyslomiensa aikana työprojekteihin keskittyviltä miehiltä: millä oikeudella siirrätte vauvan hoidon naiselle (tai naisille) jopa teille itselle vauvan hoitoa varten myönnetyn loman aikana?

Silläkö, että olette miehiä?

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!