Arizan luotsaamat teatterit tekevät aktiivisesti rauhantyötä, ja niitä tukee rauhanliike Mujeres por la Paz, johon kuuluu 90 naisjärjestöä.

Rauhantekijä teatterissa

Teatterialan ”Nobelin” voittanut Patricia Ariza kutsuu kaikki rauhantyöhön, jotta Kolumbia ei olisi ­tuomittu Gabriel Garcia Márquezia siteeraten sadan vuoden yksinäisyyteen.

Teksti: Elina IzarraKuva: Carlos Lema

PitkätIhmisoikeudetRauhaKehitysyhteistyöJärjestötoimintaKulttuuriTeatteriAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaKolumbia

"P alkinto on minulle todella merkityksellinen. Tuntuu hienolta, että sen saa nainen, joka ei ole koskaan peitellyt poliittista ideologiaansa.”

Näin aloittaa kiitospuheensa New Yorkissa kolumbialainen teatterintekijä Patricia Ariza (s. 1948). Arizalle myönnettiin viime lokakuussa yhdysvaltalaisen Naisten teatteriliiton kansainvälinen palkinto, eräänlainen teatterialan Nobel.

Ehdokkaita oli kahdeksastatoista maasta, joukossa esimerkiksi ruotsalaisohjaaja Hedda Krausz Sjögren.

Kiitospuhe jatkuu patriarkaatin vastustamisesta rauhan puolustamiseen. Ariza tietää, mistä puhuu: teatteritöidensä lomassa hän on aktiivisesti mukana Kolumbian rauhanliikkeessä ja naisjärjestöjen toiminnassa.

Kolumbian yli viisikymmentä vuotta jatkuneen sisällissodan seurauksena maassa on yli viisi miljoona sisäistä pakolaista. Ariza työtovereineen on pyrkinyt tukemaan pakolaisia tuomalla uhrien äänet kuuluville performansseissaan ja näytelmissään.

Yksi ensimmäisistä ja suurimmista performansseista oli vuonna 2009 Bogotan keskustassa Simon Bolivarin aukiolla. Siinä Arizan ja hänen assistenttiensa ohjaamat 330 naista kysyivät ohikulkijoilta, missä heidän kadonneet omaisensa olivat.

”Yritimme löytää naisten kehonkieleen runollisen tason. Harjoittelimme sitä kuukausia. Kyse ei siis ollut tavanomaisesta mielenosoituksesta.”

Lisäksi Ariza on ohjannut myös Teatro La Candelarian esityksen, jossa lavalla puolet oli ammattinäyttelijöitä ja puolet väkivallan uhreja.

”Totta kai tulee hetkiä, jolloin tuntuu, ettemme teatterintekijöinä riitä. Toisaalta naisten tuska ei myöskään yksin riitä. Meidän on yhdessä etsittävä keinoja muuttaa tuska voimaksi.”

Luotiliiveissä lavalle

Poliittinen toiminta ja ihmisoikeuksien ajaminen on Kolumbiassa riskialtista. Arizankin elämässä on jakso, jolloin hän uskaltautui näyttämölle vain luotiliiveissä.

”Elämäni on ollut vaarassa. En kuitenkaan pidä oleellisena sitä, mitä minulle tapahtui, vaan oleellisempaa on löytää rauha maahamme. Tarvitsemme maailmanlaajuisen rauhanliikkeen ja kansainvälistä painostusta rauhan aikaansaamiseen.”

Arizan luotsaamat teatterit tekevät aktiivisesti rauhantyötä, ja niitä tukee rauhanliike Mujeres por la Paz, johon kuuluu 90 naisjärjestöä.

Kun Kolumbian hallitus kävi sissijärjestö FARC:in kanssa rauhanneuvotteluja Havannassa viime keväänä, Ariza oli järjestämässä paikalle naisten huippukokousta. Sen myötä naisasia on nyt osana rauhanneuvotteluja. Huhtikuuksi on suunnitteilla huippukokous taiteilijoiden rauhanliikkeen ja Bogotán kaupungin kanssa.

Nuorten suuri seikkailu

Ariza ei ole varma, löysikö hän teatterin vai teatteri hänet. Parikymppisenä yliopisto-opiskelijana hän tapasi Santiago Garcían, jolla oli mielessä kokeellisen teatterin perustaminen Bogotáan. García värväsi mukaan yliopistoväkeä. Arizasta tuli vuonna 1966 synnytetyn Teatro La Candelarian perustajajäsen.

”Se oli nuorten ihmisten suuri seikkailu. Sitkeällä työllä olemme onnistuneet saamaan vakaan ryhmän ja uskollisen yleisön. Nämä ovat etuoikeuksia. Ainoa asia, jota kaipaamme lisää, on taloudellinen tuki.”

Teatro La Candelariasta on sittemmin tullut yksi latinalaisamerikkalaisen teatterin esikuvista. 1970-luvun puolivälissä Kolumbiassa oli jo toistakymmentä uutta vastaavanlaista itsenäistä teatterisalia, joihin yleisö oli tullut jäädäkseen.

Kansainvälistä mainetta saaneen Teatro La Candelarian ohjelmisto koostui ensin ulkomaalaisista nykynäytelmistä. Pian ryhmä kuitenkin halusi luoda tekstejä, jotka kuvaisivat paikallista todellisuutta. He eivät tarttuneet siihen helpoimman kautta, vaan päättivät kokeilla kollektiivista työtapaa, jota ryhmä on kehittänyt näihin päiviin asti.

Ryhmän työskentelyn lähtökohta on se, että näyttelijät ovat intellektuelleja, jotka voivat tutkia valittua teemaa ja vaikuttaa omalla ajattelullaan esityksen muovautumiseen.

”Näyttämökuva ja visuaalisuus ovat meille hyvin tärkeitä. Satsasimme alussa yhteiskunnalliseen sanomaan, mutta hyvin pian aloimme keskittyä sen rinnalla esitysten runollisuuteen.”

Teatro La Candelariassa harjoitellaan aamupäivisin viitenä päivänä viikossa. Aika on pyhitetty kokonaan taiteelliselle ryhmätyölle. Se on tarpeen, sillä monet teatterin työntekijät ovat mukana järjestöissä tai poliittisessa toiminnassa.

Rauha vaatii rakenteellista muutosta

Rauhantyö on Arizalle intohimo. Kolumbia on turvallisempi maa kuin ennen, mutta Arizan mukaan sen rauha on hauras.

”Niin kauan kun absoluuttiseen köyhyyteen, koulutukseen ja asumiseen ei satsata, rauha on todella haavoittuvassa asemassa.”

Ariza näkee Kolumbian rauhanprosessissa suurimpana haasteena sen, että sisällissota on suuri tulonlähde. Tämän vuoksi iso osa Kolumbian eliitistä ei ole halunnut puuttua siihen.

”Maakysymys on tärkeä asia. Haluamme rauhan, joka ei ole vain Havannassa kirjoitettu paperi. Se täytyy saada käytäntöön yhteiskunnan eri kerroksissa.”

Arizan mielestä Kolumbian hallituksen ja kansalaisten tulisi yhdessä taistella suurtilojen yksityisiä intressejä vastaan. Hän toivoo, että myös muu maailma osallistuisi Kolumbian rakenteellisen rauhan luomiseen.

Kolumbian konflikti kestää ja kestää, koska sen avulla maaseutu on voitu tyhjentää pientilallisista, toteaa Ariza. Väkivaltaiset häädöt ovat ajaneet ihmiset kodeistaan.

”Heidän tiloilleen tulee monikansallisia suurtiloja joiden tuotteet päätyvät vapaakauppasopimusten avulla maailmalle.”

Arizan kiitospuhe saa monet väliaplodit. Siinä hän haluaa kutsua kaikki mukaan rauhan työhön, jotta Kolumbia ei olisi tuomittu Gabriel Garcia Márquezia siteeraten sadan vuoden yksinäisyyteen.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!