Vapaita vain miehinä

Afganistanissa lukemattomat tyttölapset elävät poikina.

Teksti: Taneli Lassila

KulttuuriKirjallisuusAasiaKeski-AasiaAfganistan

”Tällä hetkellä en ole mitään. En ollut mitään ennenkään enkä ole nyt. – – Kenelle minulla on arvoa?”

Näin kysyy sairanhoitaja Shukria kirjailija Jenny Nordbergiltä tiivistäen samalla monen afgaaninaisen tunnot.

Nordbergin kirja Kabulin tyttöjen salaisuus kaivautuu syvälle Afganistanin ”halkeillutta kantapäätä” muistuttaviin maisemiin, joiden uumenissa on vaiettu ilmiö: bacha posh, joka tarkoittaa tyttölapsia, jotka puetaan pojiksi. Tapa on levinnyt niin laajalle, että monet tietävät naapurin tai työtoverin perheen, joka sitä harjoittaa.

”Kaikki terveysalan ammattilaiset ovat nähneet sellaista ja ovat yksimielisiä siitä, että jokainen perhe, jossa on pelkkiä tyttäriä, harkitsee jonkun tytön muuttamista pojaksi”, Nordberg kertoo.

Leikki ei lopu vaatteisiin. Pieniä naisia myös kohdellaan kuin poikia. Koko yhteisö on mukana teeskentelyssä. Maassa, joka YK:n mukaan on maailman huonoin paikka syntyä naiseksi, pojilla on niin suuri arvo, että teatteri hyväksytään sen kummemmin asiaa kyseenalaistamatta.

Tytön pojaksi pukemiselle on loputtomasti syitä niin ääripatriarkaalisessa yhteiskunnassa kuin Afganistanissa. Se mahdollistaa tytön työskentelyn, sisarusten suojelun ja kouluun saattamisen, toimii taianomaisena rituaalina oikean pojan syntymisen edistämiseksi sekä pelastaa perheen maineen.

Pohjimmaisena ilmiön alla on kuitenkin se loputon sorron noidankehä, johon Afganistanissa on vajottu. Vaatteet ovat väliaikainen vapautus siitä.

Bacha posh -lapsen äiti Azita kuvailee, kuinka hänen tyttärensä ”voi – aivan kuin näkymättömyysviitan ylleen vetänyt Harry Potter – liikkua vapaammin lyhyttukkaisena ja pitkät housut jalassa. Tyttö erottuu aina – hän on kohde, jota koskevat erityissäännöt ja määräykset.”

Niitä määräyksiä ja sääntöjä riittää.

”Monesti afgaaninainen kuvailee miesten ja naisten eroa vain yhdellä sanalla: vapaus”, Nordberg sanoo.

Valistuneita ja edistyksellisiä ihmisiä on, totta kai, mutta heidän keinonsa muuttaa sodanrepimää yhteiskuntaa ovat rajoitetut. Vanhemman on vaikea valita, kun vaihtoehtoina ovat tyttären turvallisuus yhteiskunnan kahleissa tai hengenvaarallinen vapaus onnellisena.

Alunperin Nordberg kertoi ilmiöstä New York Timesin artikkelissa vuonna 2010. Pian hän palasi takaisin Afganistaniin ja seurasi usean bacha posh -naisen ja -perheen tilannetta muutaman vuoden ajan.

Kirjassaan Nordberg on onnistunut kutomaan kiehtovan tarinan kertoessaan kronologisesti tutkimusmatkastaan vaietun kulttuurin piiriin. Lukijalle selviää lisää ilmiöstä sitä mukaa kuin aikanaan Nordbergille itselleenkin.

Loppujen lopuksi Kabulin tyttöjen salaisuus kertoo siitä kivuliaasta kapinasta, joka kumpuaa kestämättömästä tilanteesta, henkisen ja fyysisen väkivallan kierteestä, josta kukaan ei tunnu näkevän tietä ulos.

Nordbergin mielestä Kabulin tytöillä on kuitenkin toivoa. Osa ”pojista” kieltäytyy palaamasta biologiseen sukupuoleensa. Tarpeeksi vahvatahtoiset ja onnekkaat onnistuvatkin elämään koko elämänsä miehinä, vapaina. Toivottavasti he voivat jonain päivänä olla vapaita naisina.

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus. Suom. Irmeli Ruuska. WSOY 2015.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!