Nepalin maapinta-alasta 23 prosenttia on suojeltua.

Luonnonsuojelu tuottaa tulosta Nepalissa

Tiikerikanta kasvussa, metsien kestävä käyttö yleistyy.

Teksti: IPS - Naresh NewarKuva: Naresh NewarKuvatoimisto: IPS

LyhyetYmpäristöAasiaEtelä-AasiaNepal

Nepal. Nepal on ottanut merkittäviä askelia erittäin uhanalaisen tiikerin suojelussa. Köyhä Himalajan valtio on menestynyt metsien ja luonnon lajirunsauden suojelussa muutenkin.

Vuonna 2009 Nepalissa laskettiin eläneen vapaana vain 121 tiikeriä. Neljä vuotta myöhemmin määrä oli noussut suojelun ansiosta 198:aan.

Nepalissa on kymmenen kansallispuistoa, kolme luonnonpuistoa, yksi metsästysreservaatti, kuusi suojelualuetta ja yli 5 600 hehtaaria puskurivyöhykkeitä kansallispuistojen ympärillä. Suojelun avulla pyritään pelastamaan ainutlaatuisia ekosysteemejä ja uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja.

Nepalin suojelualueet kattavat 23 prosenttia maapinta-alasta. Nepal kuuluu maailmassa 20:n eniten maitaan suojelleen valtion joukkoon. Suomen pinta-alasta on suojeltu noin 9 prosenttia.

Salametsästys tyrehtyi

”Suojeluhankkeidemme onnistuminen johtuu paljolti läheisestä yhteistyöstä kyläyhteisöjen kanssa. Niiden elinkeinot ovat riippuvaisia luonnon monimuotoisuuden säilymisestä”, selittää Sher Singh Thagunna Nepalin luonnonsuojeluvirastosta.

Esimerkiksi salametsästyksen torjuntaan kansallispuistoissa on värvätty 3 500 paikallista nuorta. Kansallispuistoja ympäröiviä puskurivyöhykkeitä taas hoitavat niiden 700 000 asukasta.

Metsäkatoa on suitsittu ja metsien kestävää käyttöä edistetty yhteisömetsillä. Vuonna 2013 niiden piirissä oli 1,7 miljoonaa hehtaaria metsää ja 2,2 miljoonaa kotitaloutta.

Köyhyyden ja metsäkadon torjuntaa on yhdistetty kannustamalla metsän antimien kestävää hyödyntämistä. Samalla on autettu tuhansia perheitä hankkimaan elantoa.

Nepalin luonnonsuojeluponnistukset eivät olisi onnistuneet ilman poliittisen johdon vahvaa sitoutumista, sanoo Nepalin WWF:n suojeluohjelmien johtaja Ghanashyam Gurung. Sen ansiosta myös salametsästys on saatu aisoihin niin, ettei kahden vuoden aikana ole tullut esiin yhtään tapausta.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!