Vuonna 2011 Brahim sävelsi musiikin espanjalaiseen elokuvaan Wilaya, jossa hän debytoi myös näyttelijänä. Wilaya de Smaran pakolaisleirille Algeriaan sijoittuva elokuva on esitetty Suomessa muun muassa Lens Politica -festivaalilla.

Aavikon tytär

”Tunnen kipua kaikkien kansojen puolesta, joiden ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta ei kunnioiteta”, sanoo Algeriassa pakolaisleirillä kasvanut sahrawilaulaja Aziza Brahim. Toukokuussa tämän paljosta selvinneen naisen hymy ja ääni valaisevat Helsingin Kaisaniemen.

Teksti: Anni ValtonenKuva: Stefano Buonamici

PitkätKulttuuriMusiikki

Telttakangas liehuu aavikon tuulessa Tindoufin pakolaisleirillä, eteläisessä Algeriassa. Kotoaan paennut sahrawi-nainen synnyttää teltan uumenissa lapsen, on vuosi 1976.

”Siellä synnyin ja se paikka oli kotini pitkään”, sanoo Aziza Brahim. Nelikymppinen nainen katsoo minua Skype-kameran välityksellä ja kertoo, ettei lapsi oikeasti ymmärrä köyhyyttä tai vaikeita olosuhteita. Kun ei ole mihin verrata.

Länsisaharalaista musiikkiperinnettä edustava Brahim esiintyy Maailma kylässä -festivaalilla toukokuussa. Musisoinnin ohessa hän on varautunut puhumaan kotimaansa ja sahrawien tilanteesta festariväelle.

”Kun kasvoin isommaksi, vanhempani kertoivat, että kotimaani on muualla. Että perheeni joutui pakenemaan Länsi-Saharasta Marokon valloitettua sen 1975. Isäni jäi Länsi-Saharaan.”

Kun Brahim syntyi, pakolaisleiri oli juuri pystytetty. Aavikolla ei ollut mitään: ei sairaaloita, ei kouluja, ei vähäisintäkään infrastruktuuria.

Hänen ja äidin kanssa teltassa asuivat viisi enoa, kolme sisarusta ja isovanhemmat.

Tietenkin Brahim muistaa lapsuutensa nälän. Joskus hän söi hiekkaa täyttääkseen vatsansa. Pääasiallinen ravinto koostui avustusjärjestöjen kerran kuussa jakamasta leivästä ja vihanneksista.

Vaikka leirillä oli puutetta kaikesta, se oli turvallinen paikka kasvaa.

”Sahrawi-yhteisömme on solidaarinen. Naapureille lainataan.”.

Hiekan keskeltä meren keskelle

Lahjakkaan ja intohimoisen Brahimin taustalta löytyy karismaattinen isoäiti, joka on sahrawien keskuudessa arvostettu runoilija ja tarinankertoja.

Perjantaisin koko perhe kokoontui haiman pihaan laulamaan hengellisiä lauluja. ”Isoäitini opetti minulle rakkauden musiikkiin. Hän sävelsi ja sanoitti sahrawi­muusikoille ja kuljetti minua mukanaan. Hän on ollut suurin tukijani.”

Paloa ja synnynnäistä lahjakkuutta musiikin tekemiseen oli, mutta matkassa oli mutkia. 11-vuotiaana

Brahim sai stipendin Kuubaan ja haaveili musiikin opiskelusta. Tämän mahdollisti Kuuban hallituksen ja Länsi-Saharan vapautusliike Polisarion välinen sopimus.

”Kuvittelin, että Kuuba olisi lähellä. Yllätyin tajuttuani, että olin matkustanut eri puolelle maailmaa”, Brahim naurahtaa ja sytyttää savukkeen. Hänen vitivalkoinen hammasrivistönsä loistaa tietokoneen näytöllä. Brahim hakee yhteyttä ja luottamusta hymyllään – ja se toimii.

Tarina jatkuu: nuori stipendiaatti hyppäsi hiekan keskeltä meren keskelle ja aloitti elämän kaukana perheestään. Koulu oli sisäoppilaitos Kuubaan kuuluvalla Isla de la Juventud -saarella.

Koulun ohella lapset tekivät töitä pelloilla, keräsivät greippejä ja muuta satoa.

”Arvosanani olivat liian hyviä. Opettajat eivät antaneet minun opiskella musiikkia, mutta tein sitä toki, lauloin koulun bändissä. Olin kova tyttö tanssimaan. Minusta leivottiin lääkäriä tai juristia, totta kai. Ideana oli, että me pakolaisleirille palattuamme voisimme auttaa kansaamme. Itse tiesin jo silloin, että tulisin tekemään sen musiikilla.”

Brahimin Kuuban-vuosiin osui taloudellisesti kaikkein rajuin aika, ”el periódo especial”. Kauppasaarto oli tiukimmillaan 1991–1995 ja saarella oli pula kaikesta.

”Kuuba on sydämessäni. Kokemus oli huikea. Espanjan lisäksi opin, mitä on ihmisen kyky kestää vastoinkäymisiä.”

Laulaja ei ole palannut saarelle lähdettyään sieltä 19-vuotiaana vuonna 1995. Nykyisessä kotikaupungissaan Barcelonassa hänellä on kuubalaisia muusikkoystäviä, joiden kanssa hän toivoo elämän pian helpottuvan saarella.

”Koko maailman pitäisi reagoida, jos jossain päin maailmaa elää ihmisiä, joilla on nälkä. Olisi jo aika, että kuubalaiset saisivat itse päättää asioistaan.”

Näin sanoo nainen, joka ei ole koskaan nähnyt omaa kotimaataan. Miten hän jaksaa välittää?

”Tunnen kipua kaikkien kansojen puolesta, joiden ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta ei kunnioiteta.”

Kohti muusikkoutta

Nuoren tytön paluu pakolaisleirille ei ollut Kuuban-vuosien jälkeen helppo.

”Näin, ettei tilanne siellä kohene miksikään. Aloin miettiä, kuinka pystyisin tukemaan perhettäni. Meitä on kymmenen sisarusta. Äiti elää yhä.”

Brahim teki musiikkia leirillä, voitti kilpailuja ja kiersi Mauritaniassa ja Algeriassa. Leyoad-nimisen  sahrawi-bändin kanssa hän päätyi kiertueelle Eurooppaan vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin hänelle tarjottiin töitä Espanjassa.

”Ensimmäiset vuodet tein hanttihommia musiikin lomassa: tarjoilijana kahviloissa ja puutöissä kalustetehtaalla.”

Kokopäivätoimisena muusikkona Brahim on ollut vuodesta 2007. Hänen musiikkinsa on fuusiota, jossa kuuluvat aavikkoblues, latinorytmit, sahrawimusiikki, Välimeren musiikki, jazz, blues – ja flamenco.

”Kaikki paikat, joissa olen elänyt, ovat jättäneet jälkensä musiikkiini.”

Brahim itse soittaa sahrawinaisen perinnesoitinta tebalia, puista rumpua. Kappaleiden pohjalla ovat haulin, alueen perinnemusiikin soittokulut. Itseoppinut laulaja kuuntelee afrikkalaista, arabimusiikkia, algerialaista, länsimaista, pohjoisamerikkalaista bluesia, reggaeta, jazzia.

Espanjalaisesta musiikista Brahim kokee läheisimmäksi flamencon. ”Flamencossa on aineksia, jotka aiheuttavat kipua. Mutta myös paljon sellaista, joka rentouttaa ja inspiroi. Flamencon rytmit yhdistävät minut arabialaiseen puoleeni. Me sahrawit olemme sekoitus arabialaista ja afrikkalaista kulttuuria.”

Rajoja rikkomassa

Brahim säveltää ja sanoittaa musiikkinsa. Lyriikat ovat hänen äidinkieltään hassanyaa. Se on arabian murre, jota puhutaan Länsi-Saharassa ja Mauritaniassa.

Lauluissaan hän pyytää kansalleen tunnustusta ja kansainvälisen yhteisön suojelua, solidaarisuutta.

Parhaillaan Brahim opiskelee kitaraa. ”Kulttuurissamme kitara on vain miesten soitin. Olisi hienoa rikkoa tämä perinne!”

Yhden perinteen Brahim on jo rikkonut: nainut espanjalaisen miehen. Nainen ei perinteisesti voi avioitua muiden kuin sahrawien kanssa. Valtaosa sahraweista on muslimeja, myös Brahim.

Brahimilla on opettajamiehensä kanssa kaksi lasta, 8- ja 1-vuotiaat. Ensimmäisestä avioliitostaan sahrawi-miehen kanssa hänellä on 18-vuotias tytär.

”Perheeni ei koskaan ole tuominnut minua. Kansani kritisoi paljon, mikä on tyypillistä pienille yhteisöille. Se, että menin naimisiin espanjalaisen kanssa ei tarkoita sitä, että irrottautuisin kulttuuristani. Avioliitossa on kyse rakkaudesta.”

Unelma kotiinpaluusta

Uutiset sahrawien pakolaisleiriltä eivät viime aikoina ole olleet lupaavia. Humanitaarista apua on supistettu. Lääkkeistä ja vaatteista on huutava pula.

Brahim on omistanut koko uransa kansansa kohtalosta kertomiselle.

”En osaa puhua politiikkaa. Puhun siitä mitä olen elänyt, nähnyt ja kokenut: itkeviä äitejä, orpolapsia, toisistaan erotettuja perheenjäseniä.”

Brahim sanoo taistelevansa niin kauan, kunnes sahrawit pääsevät palaamaan kotiin. Että heille palautetaan ihmisarvo ja identiteetti.

Jo kaksi sahrawi-sukupolvea on elänyt maanpaossa. Länsi-Saharan konflikti on kestänyt 40 vuotta. Brahim korostaa, että kansainväliseltä yhteisöltä odotetaan ratkaisua – ja se on jo moneen kertaan annettukin – mutta Marokko on sen ohittanut.

Sota Marokon kanssa kesti 15 vuotta. Brahim puhuu marokkolaisten tekemästä teurastuksesta. Haavat ovat hänen mukaansa niin syvät, etteivät ne voi parantua ilman, että sahrawit saavat oman maansa takaisin.

”Autonomia ei ole vaihtoehto. Emme voi asettua marokkolaisten alaisuuteen. Se ei olisi mitään vapautta. ”

Espanjalaiselle kansalaisyhteiskunnalle Brahim on kiitollinen: suuri määrä sahrawilapsia viettää kesälomia Espanjassa, espanjalaisissa perheissä. Espanjan hallitukselle sitä vastoin ihmisoikeuksia tärkeämpää näyttää olevan säilyttää hyvät kauppa- ja diplomaattisuhteet Marokkoon.

”Olen pettynyt Espanjan peräkkäisiin hallituksiin: ne eivät ole kunnioittanut YK:n päätöstä – eivätkä meidän oikeuttamme päättää kohtalostamme. Espanja tukee Marokon diktatuuria ja Länsi-Saharan asuttamista, jonka YK on julistanut laittomaksi.”

Vuoteen 1975 asti, ennen Marokon invaasiota ja 15-vuotta kestänyttä sisällissotaa, Länsi-Sahara oli Espanjan maakunta.

”Olemme totaalisen murskattu ja tallattu kansa, joka on kärsinyt näistä vallan siirroista. Toivomme ihmisoikeuksien toteutumista.”

Matkalla suomeen

On taisteluja ja taisteluja. Ainut asia, mitä Brahim suostuu kommentoimaan häntä uudessa kotikaupungissaan ympäröivästä katalaanien itsenäistymispyrkimyksistä on tämä: ”Demokratiassa on tärkeää, että kaikkia kuunnellaan. Että kaikki saavat ilmaista mielipiteensä.”

Suomeen ja Helsingin Kaisaniemeen Brahimia seuraavista bändin jäsenistä kolme on katalaaneja, rumpali argentiinalainen. Bändin pääkitaristi on Malista, mutta hän ei seuraa bändiä Espanjan ulkopuolelle.

”Hänellä on Espanjassa poliittinen turvapaikka, eikä hän voi toistaiseksi poistua maan rajojen ulkopuolelle.”

Kolme levyä julkaissut Brahim soittaa Helsingin Kaisaniemessä kappaleita pääasiassa uusimmalta levyltään Soutak (2014).  Vuorossa on Brahimin toinen esiintyminen Suomessa. Vuonna 2012 hän konsertoi Savoy-teatterissa.

”Meinasi haljeta ilosta, kun managerini Mar kertoi, että olemme saaneet kutsun tulla Suomeen. Minut otettiin silloin niin lämpimästi vastaan!”

INFOBOKSI: Länsi-Sahara ja sahrawit

Länsi-Sahara sijaitsee Atlantin valtameren rannikolla Marokon eteläpuolella. Alue on jakautunut kahteen osaan. Läntistä luonnonvaroiltaan rikkaampaa aluetta miehittää Marokko, kun taas itäistä aluetta kutsutaan vapautetuiksi alueiksi ja sitä hallinnoi Länsi-Saharan vapautusliike Polisario.

Suurin osa sahraweista on asunut vuodesta 1975 lähtien Tindoufin lähellä Algerian puoleisilla pakolaisleireillä odottaen konfliktin päättymistä ja luvattua kansanäänestystä itsenäisyydestä.

Länsisaharalaiset eli sahrawit on sekoitus alueelle eri aikoina ja eri suunnista vaeltaneita kansoja. Ensimmäisenä aluetta asutti maata viljelleet bafourit, joita pidetään Mauritanian alkuperäiskansana.

Saharan kuivuessa bafourit vetäytyivät kohti etelää ja heidän tilalleen tuli sanhaja-berbereitä, jotka sulautuivat alueelle jääneiden bafourien kanssa.

Aziza Brahim Maailma Kylässä -festivaalilla la 23.5. klo 16.50–17.35, Savanni-lava. Brahimin haastattelu Taiga-lavalla klo 19.20–19.40.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen

Anni Valtonen

Anni Valtonen on Maailman Kuvalehden päätoimittaja. Hän vastaa Maailman Kuvalehden sisällöstä: ideoinnista, juttujen tilaamisesta sekä niiden editoinnista.