Ulkomaalaiset työnteijät asuivat näissä rakennuksissa, paikalliset huomattavasti vaatimattomammin.

Etuoikeutettua työntekoa

Syrjintää ylläpitäviin toimintatapoihin pitää puuttua.

Teksti: Leona KotilainenKuva: Leona Kotilainen

PitkätKehitysyhteistyöJärjestötoimintaKehitysyhteistyön laatuAfrikkaKeski-AfrikkaKongo-BrazzavilleKongo-Kinshasha

Länsimaista lähtee jatkuvasti ihmisiä eteläiselle pallonpuoliskolle töihin. Jotkut viipyvät viikon, toiset vuoden. Jotkut saavat palkkaa ja asuvat satelliittiantenneineen aidatuissa taloissa, toiset maksavat työnteosta ja elävät vaatimattomammissa oloissa.

Asuit sitten hökkelissä tai kolmikerroksisessa talossa, jos olet etelässä töissä, olet etuoikeutettu monella tavalla. Sinulla on ainakin passi, rahaa ja aikaa. Jo tämä erottaa meidät ojankaivajat ja englanninopettajat useimmista paikallisista työntekijöistä.

Luultavasti olet siellä missä olet, koska haluat. Et siksi, että sinun olisi pakko.

Olin taannoin Kongossa vapaaehtoistöissä, tietoisena ylimielisestä ja naiivista ”valkoinen menee mustaan Afrikkaan auttamaan” -ajattelusta ja epätasa-arvoisesta asetelmasta, jota tuo asenne vahvistaa. Halusin toimia toisin.

Meidän valkoisten vapaaehtoisten ja palkattujen, mustien työntekijöiden välille rakennettu kuilu näkyi monessa. Vessamme tyhjensivät minun ohellani mustat miehet. Avaimet tiloihin, missä ruokia ja työkaluja säilytettiin, olivat vain valkoisilla. Valkoiset tekivät kevyempiä töitä. Nukuimme siisteissä käsintehdyissä sängyissä bungaloweissa, afrikkalaiset kollegat nuhjuisilla patjoilla savimajoissa.

Töiden jälkeinen seurustelu paikallisten kanssa oli kielletty, kuulemma turvallisuutemme vuoksi.

Vaadin saada opiskella kollegani kanssa. Opiskelimme töiden jälkeen muiden valvovan silmän alla. Minä opettelin ranskaa, kollegani opiskeli samat asiat englanniksi. Opin häneltä eläinten hoidosta, macheten käsittelemisestä ja ruuanlaitosta avotulella. Kielloista huolimatta pyrin viettämään aikaa paikallisten kanssa. Heidän seurassaan tunsin olevani Kongossa.

Muut vapaaehtoiset sanoivat arvostavansa paikallisia työntekijöitä. Silti kukaan ei kyseenalaistanut tätä: vessoja tyhjensin paikallisten lisäksi edelleen vain minä. Projektin perustaja yritti kieltää minua tekemästä niin. Kukaan ei uskaltanut vastustaa häntä; olihan hän asunut Afrikassa kymmeniä vuosia. Hänen oletettiin tietävän afrikkalaisista kaiken.

Useimmat olivat hiljaa tai naurahtelivat kuullessaan tarinoita, joissa afrikkalaiset esitettiin laiskottelevina varkaina tai laskelmoivina oman edun tavoittelijoina.

Yleistäjien ja hymistelijöiden seurassa oli vaikea olla.

Syrjintää ylläpitäviin toimintatapoihin pitää puuttua. On olennaista kyseenalaistaa ja vastustaa liian pitkään vallinneita valtarakenteita. Kenenkään ei pitäisi niitä ainakaan tieten tahtoen vahvistaa.

Tietämättömyys näistä rakenteista ja oman käytöksen vaikutuksista niiden ylläpitämisessä ei riitä enää tekosyyksi olla puuttumatta syrjintään.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!