Intia kiristää otetta järjestöistä

Yksi pahiten kärsineistä järjestöistä on Greenpeace Intia, jonka kaikki tilit jäädytettiin.

Intia. Intian hallitus rajoittaa järjestöjen mahdollisuutta saada rahoitusta ulkomailta. Se peruutti huhtikuussa lähes 9000 ulkomaista rahoitusta saaneen järjestön toimiluvan. Syyksi lupien peruutuksille kerrottiin puutteellinen raportointi.

Lisäksi Intian hallitus on asettanut rajoituksia tietyille ulkomaisille avunantajalle. Niiden Intiaan antamalle rahoitukselle tarvitaan maan sisäministeriön lupa. Listalla on 16 ulkomaista toimijaa. Joukossa on muun muassa Tanskan valtion kehitysyhteistyöstä vastaava Danida, Tanskan kirkon ulkomaanapu, yhdysvaltalainen Ford Foundation sekä kansainvälinen Greenpeace.

Yksi pahiten kärsineistä järjestöistä on Greenpeace Intia, jonka kaikki tilit jäädytettiin.

”Meidän kotimaisten tiliemme jäädyttäminen oli paitsi mielivaltaista myös laitonta. Rahoituksestamme lähes 70 prosenttia tulee Intiasta”, Greenpeace Intian johtaja Samit Aich sanoi India Express -lehdelle toukokuussa.

Greenpeace Intia uskoo, että hallitus haluaa toimillaan vaientaa järjestön.

Intian kansalaisyhteiskunta on erittäin laaja ja monimuotoinen. Vuosien 2011–12 tietojen mukaan 22 700 järjestöä raportoi saaneensa tuolloin ulkomaista rahoitusta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!