Koulutus on ikuista

Suomen Pakolaisapu tahtoo pakolaisten perusoikeuksien toteutuvan.

50-vuotias Suomen Pakolaisapu syntyi 60-luvulla varainkeruujärjestöksi UNCHR:lle eli YK:n pakolaisjärjestölle. 90-luvun alussa mukaan tulivat omat ulkomaanhankkeet. Tällä hetkellä 120 työntekijän järjestö toimii Suomessa, Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa.

”Kaiken toimintamme ytimessä on pyrkimys saada pakolaisista tasavertaisia yhteiskunnan jäseniä”, järjestön tiedottaja Jenni Hamara linjaa.

Ajankohtaisempaa tehtävää saa hakea kamman kanssa. Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.

Järjestö pyrkii tavoitteeseensa muun muassa ottamalla kantaa politiikkaan, ylläpitämällä vertaisryhmiä ja järjestämällä hyväntekeväisyyskampanjoita, kouluvierailuja, kulttuurienvälistä tutustumista sekä neuvontaa. Kaiken tämän ohessa ehditään tehdä naapuruussovitteluakin. Lähinnä Pakolaisapu yrittää estää tilanteiden eskaloitumista.

”Joskus kiista pyykkivuoroista muuttuu uskontojen ja kulttuurien sodaksi”, Hamara nauraa.

Avun tärkeimmäksi muodoksi Hamara nimeää pakolaisten aikuiskoulutuksen.

”Koulutus on ikuista. Pakolainen vie sen mukanaan, minne ikinä meneekään.”

Valistuksen arvo

Pitkittyneiden pakolaistilanteiden alueilla aikuiskoulutus ja paikallisten järjestöjen tukeminen tulevat Hamaran mukaan kipeään tarpeeseen. Koulutuksen myötä pakolaisten kyky hankkia itse toimeentulonsa paranee huomattavasti.

”Pyrimme antamaan pakolaisille taitoja, joiden avulla he voivat selvitä uudessa tilanteessa. Monesti vaaditaan vain pieni potku, jotta elämä alkaa edetä”, Hamara kertoo.

Sellainen potku voi olla vaikka lukutaito. Hamara harmittelee, kuinka monilla suomalaisilla on mekaaninen käsitys lukutaidosta, kun todellisuudessa kyse on jostain laajemmasta.

”Esimerkiksi lukutaitoiset äidit kouluttavat lapsensa todennäköisemmin.”

Valistustyö on tärkeää monille muille avun muodoille. Se nähtiin myös viimevuotisen ebola-epidemian aikaan. Suomen Pakolaisapu koulutti pakolaisia ja paikallisia keskustelemaan taudista ja vaadittavista varotoimista. Se toimi.

”Ei se auta, että virkamies heittää julisteen seinälle, jos kukaan ei osaa lukea”, Hamara hymähtää.

”Valistustoiminta on yhtä tärkeää kuin lääketieteellinen.”

Heikoimmilta leikataan

Hamara pudistelee päätään, kun puheeksi tulee uusi hallitus ja kehitysyhteistyörahojen karsinta.

”Voiko olla heikommassa asemassa kuin pakolainen? Miksi heiltä leikataan?” hän ihmettelee.

Pakolaisten tilanteelle kuvaavaa on turvapaikanhaku Euroopasta. Hakeminen on kyllä täysin laillista, mutta saadakseen paikan esimerkiksi Suomesta, hakijan täytyy olla jo täällä. Eivätkä useimmat pakolaiset pääse tänne laillisesti.

Yksi ratkaisuvaihtoehto absurdille tilanteelle olisivat humanitaariset viisumit, joita Suomen Pakolaisapu ajaa. Sellaisella voisi matkustaa yhteen rajattuun kohdemaahan. Viisumin saisi lähimmästä suurlähetystöstä ja se olisi nimenomaan turvapaikan anomista varten. Humanitaaristen viisumien käyttöönotto ei vaatisi edes lakimuutoksia. Ihmissalakuljetuskin vähenisi.

”Välimerellä kuolee tuhansia ihmisiä, koska ei ole laillisia reittejä tulla Eurooppaan. Kaikki rajanvalvontaan ja hukkuneiden pelastamiseen käytettävät resurssit voisi humanitaarisen viisumin myötä käyttää järkevämmin. Kaikki voittaisivat”, Hamara selittää.

Kuulostaa hyvältä. Todellisuus on toista. Mutta juuri sitä Suomen Pakolaisapu onkin muuttamassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!