Artikkelikuva
Kummituseläinten kanta on laskussa elinympäristön tuhoutumisen ja lemmikkieläinkaupan tähden. Tutkimus auttaa suojelemaan serkkujamme.

Kaukainen serkku syö vain lihaa

Ihmisille kaukainen sukulaislaji kummituseläin on kiehtonut tutkijoita jo pitkään.

Kummituseläin kuuluu sittenkin samaan sukupuuhun ihmisten, ihmisapinoiden ja muiden apinoiden kanssa.

Lokakuussa Nature Communications -journaalissa julkaistujen tietojen mukaan pitkäaikainen tieteellinen kiista kummituseläinten perimästä on ratkaistu.

Tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, ovatko suurisilmäiset ja kämmenelle mahtuvat kummituseläimet läheisempää sukua ihmisille vai puoliapinoille. Kummituseläinten hampaat ja leuat muistuttavat enemmän puoliapinoita, mutta silmät ja nenät apinoita.

Saksalaisen Münsterin yliopiston tutkijat selvittivät kummituseläimen geenejä, ja lukitsivat sen tiukasti apinoiden kanssa samaan sukupuuhun.

Kummituseläimet kiehtovat tieteentekijöitä, koska ne ovat perin eriskummallisia kädelliseksi. Niiden silmät ovat kaksi kertaa niiden aivojen kokoiset, niiden pää kääntyy 180 astetta molempiin suuntiin, ja ne osaavat metsästää ultraäänen avulla kuin lepakot.

Kummituseläimet eivät ole hypänneet muodikkaaseen veganismiin mukaan: ne ovat ainoa kädellinen laji, joka syö pelkästään lihaa.

Tutkijoiden mukaan ihmisen kaukaisten sukulaislajien tutkiminen auttaa ymmärtämään, miten lajit ovat erottuneet toisistaan miljoonia vuosia sitten.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!