Artikkelikuva
Toukokuun Maailman Kuvalehdessä julkaistiin juttu

Lätkäkaverit Migrin pelinappuloina

Kesäkuussa tehdyistä Maahanmuuttoviraston turvapaikka­päätöksistä jo 77 prosenttia oli irakilaisille kielteisiä.

Huhtikuussa Maailman Kuvalehti vei kolme Metsälän vastaanottokeskuksen asukasta lätkämatsiin. Irakilaiset Marwan, 30, Safaa, 40, ja Nour, 22, odottivat tuolloin turvapaikkapäätöksiä.
Toukokuussa Maahanmuuttovirasto luokitteli Irakin turvalliseksi valtioksi. Nyt oleskelulupaan vaaditaan yksilöllinen syy joutua vainon kohteeksi.
Aiemmin runsas neljännes irakilaisista turvapaikanhakijoista oli saanut kielteisen päätöksen. Kesäkuussa päätöksistä jo 77 prosenttia oli kielteisiä.

 

Marwan on saanut ainoana turvapaikan ja oleskeluluvan. Safaa, hänen vaimonsa ja puolitoistavuotias poikansa saivat kielteisen päätöksen. Niin myös Nour ja hänen 19-vuotias siskonsa. Muu perhe, vanhemmat ja viisi alaikäistä sisarusta, saavat jäädä Suomeen.

”Perustelu oli, että uhka kohdistuu vain isääni. Näytin, miten minut oli yritetty kidnapata. Migri sanoi, että olen voinut kaatua pyörällä”, Nour sanoo.

”Siskoani neuvottiin muuttamaan Bagdadiin. Yksin, 19-vuotiaana naisena, ilman kotia, työtä ja perhettä! Migri luulee, että Irak on kuin Eurooppa.”

 

Safaan perheeseen kohdistunutta väkivallan uhkaa ei uskottu, koska he eivät osanneet yksilöidä vainoajiaan.

”Jouduimme jättämään kaiken ja pakenemaan vauvan kanssa. Olisiko täytynyt kysyä, että näytättekö henkilöllisyyspaperit ennen kuin hakkaatte meidät? Lähteenä turvallisuustilanteesta Migri käytti BBC-kanavaa”, Safaa sanoo.

Viimeinen erä on vielä pelaamatta. Nour ja Safaa aikovat valittaa hallinto-oikeuteen. Marwan haki heti perheenyhdistämistä saatuaan turvapaikan.

”Vaikka pitäisi iloita, olen sokissa. En ole kuullut vaimostani ja lapsestani kuukauteen, koska viestiyhteydet Mosuliin ovat poikki. He voivat kuolla milloin hyvänsä. Jokainen päivä, jonka hakemuksen käsittely kestää, voi olla liikaa.”

 

Marraskuussa lehden painoon menon aikoihin Yle uutisoi, että Ruotsin maahanmuuttoviraston mukaan Irakin turvallisuustilanne on heikentynyt. Suomi päivittää tammikuussa oman turvallisuusarvionsa. Jos se vastaa Ruotsin linjaa, tuhansia kielteisiä turvapaikkapäätöksiä voidaan käsitellä uudelleen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!