A Thousand Cranes -levyn kansi
Ciğdem Aslan
A Thousand Cranes
Asphalt Tango

Musiikin matto itäisellä taivaalla

Vaikutteita ympäri maailmaa yhdistelevä Çiğdem Aslan on tehnyt kabareehenkisen levyn debyyttinsä jatkoksi.

Teksti: Mika Kauhanen

LyhyetMusiikki

Levy. Itä-Lontoon värikkäillä kaduilla saattoi vain hetki sitten nähdä Çiğdem Aslanin laulamassa kukkia hiuksissaan. Nykyisin hän esiintyy keskikaupungin kulttuuripalatseissa. Istanbulissa kurdiperheeseen syntynyt laulajatar on noussut maailmanmusiikin tähtitaivaalle.

She’Koyokh-yhtyeessä jalansijaa saanut Aslan julkaisi kolme vuotta sitten debyyttinsä Mortissa. Se oli viettelevä ja salaperäinen matka 1920-luvun Smyrnaan ja savuisensyntiseen rebetiko-musiikkiin. Uusi kakkoslevy A Thousand Cranes jatkaa turkkilais-kreikkalaisessa tavernassa, mutta laajentaa skaalaa länteen päin.

Aslanin yhtye ottaa vaikutteita Romanian mustalaismusiikista, Ranskan chansonista ja Portugalin fadosta. Tyylikäs kokonaisuus nivoutuu helposti sulavaksi kabareehenkiseksi maailmanlaulelmaksi, jonka pohjalle kielisoittimet kanun ja santuur kutovat juoksutuksillaan itämaista mattoa. Kaihoisa Balkanin blues tenhoaa sattuvasti.

Kuuntele levy menemällä osoitteeseen: maailmankuvalehti.fi/musiikki