Artikkelikuva

Poika, joka ei muistele pahalla

Lastenkodissa kasvanut Sagar Makar uskoo, että menneestä on päästettävä irti, jotta pääsee eteenpäin.

Tällä nuorella miehellä ei ole juurikaan aikaa nukkua. Paksujen silmälasien takana luomet lupsahtelevat.

Sagar Makar opiskelee vaatesuunnittelua yliopistossa, käy lauantaisin kirkossa ja touhuaa koulun parissa. Hän asuu mintunvihreässä talossa Balkotin lähiössä, noin kolmen vartin päässä Kathmandusta. Talo oli ennen lastenkoti. Makar asui siinä jo silloin.

 

Kun Makar oli neljän, vanhemmat lähettivät hänet pienestä Takasera Rukumin kylästä pääkaupunkiin lastenkotiin.

On tavallista, että pikkukylien ihmiset lähettävät lapsensa kaupunkeihin paremman elämän perään.

Hän asui ensin kahdessa lastenkodissa, joissa lapsia kohdeltiin kaltoin. Lopulta lähistöllä olleet ulkomaiset vapaaehtoiset ja paikalliset yhdistivät voimansa ja pelastivat lapset.

Osa heistä sijoitettiin suomalaisten perustamaan Maya Nepal -lastenkotiin. Sagarin nykyinen kotitalo vuokrattiin jäljelle jääneiden lasten kodiksi.

Kun lapset alkoivat aikuistua ja muuttaa yksitellen pois, pyysi vuokraisäntä Sagaria jäämään ja huolehtimaan talosta.

 

Sagarin vanhemmat ovat edelleen elossa. Hän on tavannut heidät elämänsä aikana neljästi.

”En oikeastaan edes tiedä, mitä perhe tarkoittaa tai miltä tuntuu, kun äiti huolehtii”, Sagar sanoo.

Hän uskoo elämän olevan kuitenkin lahja, jonka paras osa jää todennäköisesti kokematta, jos jää kiinni menneeseen.

Sagar sanoo, että elämän tarkoitus on tulla hyväksi ihmiseksi ja toteuttaa omia unelmia. Hän haluaisi olla muotisuunnittelija.

”Totta kai joskus saattaa tuntua, ettei minulla ole sitä tai tätä, mutta edellytykset on aivan kaikkeen”.

”Nepal on kaikista matkakohteistani hämmentävin. Siellä on niin paljon värejä, ääniä ja vieraita tuoksuja. Sagar on hänkin hämmentävä, mutta hänen olemuksensa on helppo kiteyttää: hän on aito, niin välitön, että kyynisimmänkin ihmisen sydän kevenee.” –Anna Ruohonen

Tilaa Maailman Kuvalehti