Näkökulmat

Sodan ja väkivallan lietsontaa

Elämme hillittömän pelonlietsonnan aikaa, vaikka tarvetta olisi enemmänkin rauhanlietsonnalle, kirjoittaa Laura Lodenius.

Tällaisessa tilanteessa ja tällaisessa maailmassa, jossa ihmisten lisääntyvä pahoinvointi ja pelko ovat käsin kosketeltavia, pyrkivät vallassa olevat keksimään olkiukkoja ja uusia vihollisia”, totesi Erkki Tuomioja puheessaan Senaatintorilla, kun tuhannet suomalaiset kerääntyivät osoittamaan mieltään hallituksen taloudellista leikkauspolitiikkaa vastaan.  

Tuomioja viittasi keskusteluun pakolaisista ja maahanmuuttajista ja siitä vastakkainasettelusta, jossa Suomen köyhdytetyt ja epävarmoja aikoja pelkäävät on usutettu maailmalta ahdingossa tulevia vastaan. Näin huomio ei kiinnittyisi siihen, että työllä rakennetut hyvinvointiyhteiskunnan tuki- ja turvaverkot ollaan tietoisesti ja järjestelmällisesti purkamassa.

Elämme totisesti synkkiä aikoja. Viholliskuvien ja olkiukkojen varaan rakentamista on ilmassa joka puolella maailmaa.

Yhdysvalloissa presidenttiehdokas Donald Trumpin kampanjan ympärillä ilmapiiri tiivistyy. Chicagon tilaisuus jouduttiin perumaan, kun vastakkainasettelu oli kärjistymässä joukkoyhteenotoksi.

Kun seuraa kampanjaa järjestelmällisemmin, näkee sen, kuinka Trump itse on rakentanut vastakkainasettelua kannustamalla kannattajiaan väkivaltaan erimielisiä – usein latino- ja afroamerikkalaisesta väestöstä tulevia ”protestoijia” vastaan.

Vastakkainasettelu ja uhkakuvat ovat monelle poliitikolle – ja hallitukselle – voimavara, josta ammentaa tukea muuten höttöiselle ja sisällöttömälle poliittiselle ohjelmalle.

Suomessa pakolaisten ja maahanmuuttajien lisäksi ulkoinen uhka on Venäjä, Venäjä, Venäjä. Tätä mantraa  toistetaan yhä uudestaan. Sillä perustellaan miljardien investointeja sotilaalliseen turvallisuuteen, samaan aikaan kun leikataan kaikesta, mikä liittyy ihmisten perusturvallisuuteen tavallisessa arjessa.

Naapurissa Venäjällä uhkakuva on puolestaan ”länsi” ja Nato, Nato, Nato. Ainut asia, jossa Putinin hallinto edelleen saa kansan tuen, on se, että Venäjän pitää säilyttää voimansa ja ”suuruutensa” ulkoista uhkaa vastaan. Varustelu ja voimanäyttöön ja -käyttöön perustuva linja Ukrainan suhteen nähdään oikeutettuna politiikkana.

Samaan aikaan ihmiset eivät saa eläkkeitään ajoissa, keskiluokka kärvistelee ja orastava demokratiakehitys kuristuu kehtoonsa.

Uhkakuvat ja olkiukot, Venäjän tapauksessa ”länsi ja Nato”, toimivat. Kansa on valmis uhrauksiin. Huomio on kiinnitetty pois oikeista ongelmista ja väärintekijöistä.

Vastakkainasettelu ja uhkakuvapolitikka ovat myös itseään ruokkivia ja itsensä toteuttavia. Jos niille ei tietoisesti ja järjestelmällisesti pane vastaan, synnyttää aidon yhteenoton. Kun tarpeeksi puhaltaa kytevään hiileen, saa aikaiseksi tulen. Silloin on enää turha miettiä, kenen syy oli se, että alussa oli kytevä hiili.

Tarvitsisimme nyt kipeästi rauhanlietsojia – niin Suomessa kuin maailmalla.

Tilaa Maailman Kuvalehti