Taiteella rasismia vastaan

Taide on loistava keino käsitellä identiteettiä ja vaikeitakin asioita. Hedelmällisimmillään taide on kulttuurien kohdatessa. Siihen pyrkii Kulttuuriyhdistämö Interkult Kassandra, jota johtavat Venla Martikainen ja Cátia Suomalainen-Pedrosa.

”Taide on hauskaa!” kuuluu Interkult Kassandran taidetyöpajojen iskulause. Se on myös tehokas tapa saada ihmiset kohtaamaan sekä toisiaan että uusia ajatuksia. 

”Työmme on monipuolista, mutta painotamme kulttuurien yhdistämistä”, Venla Martikainen sanoo.

Käytännössä Interkult Kassandra järjestää työpajoja, joissa tuodaan yhteen ammattitaiteilijat ja tavalliset ihmiset. Kohderyhmät vaihtelevat taaperoista eläkeikäisiin.

”Pienimpien kanssa tietysti leikitään, ja heille kulttuurien moninaisuutta alleviivataan vahvemmin. Teini-ikäiset käsittelevät jo vaikeampia aiheita, kuten kiusaamista, toiseutta ja rasismia.” 

Fokus on erityisesti maahanmuuttajataustaisissa nuorissa. ”On tärkeää, että kaikki suomalaiset saavat roolimalleja. Suurin osa ohjaajistamme onkin itse maahanmuuttajataustaisia.” 

Interkult Kassandra pesee kuitenkin kätensä eksotiikasta.

”Työpajoissamme on kaikkea sanataiteesta draamaan ja mediataiteeseen. Tahdomme muistuttaa, ettei monikulttuurinen taide ole vain maailmanmusiikkia”, Cátia Suomalainen-Pedrosa sanoo.

 

Interkult Kassandran työstä tekee entistä tärkeämpää se, ettei vastaavaa toimijaa ole muualla. ”Uudistaessamme työtämme haimme vaikutteita muista pohjoismaista. Matkan päätteeksi totesimme, ettei Kassandran kaltaista löydy sieltäkään.”

Ainutlaatuisuus herättää ristiriitaisia tunteita: se on ylpeydenaihe, mutta toisaalta työtä olisi enemmän kuin ehtii tehdä. ”Nykytilanteessa on käynyt selväksi, että rasisminvastaisella työllä on pitkä tie kuljettavana.”

Juuri nyt Interkult Kassandralla odotellaan avustuspäätöksiä, mutta työpajatoiminta jatkuu vilkkaana. Syyskuussa on taas Interkultfestin aika. Viisipäiväinen festivaali tarjoaa monenlaista toimintaa ympäri Helsinkiä. 

”Tulevaisuudessa haluamme levitä koko Suomeen. Lopullinen tavoitteemme on tietysti tehdä itsemme tarpeettomiksi, saada monikulttuurisuus luontevaksi itsestään selväksi osaksi yhteiskuntaa.”

Pieniä toivonpilkahduksia näkyy jo: ”Viime aikoina on keskusteltu monikulttuurisuuden huomioon ottamisesta muun muassa opetuksessa ja taidepiireissä. Me olemme puhuneet tästä jo vuosia! On ihanaa, että asia saa vihdoin huomiota.” 

InterkultFest järjestetään Helsingin Stoa-kulttuurikeskuksessa Vuosaaressa 20.-24.9. www.kassandra.fi

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!