Artikkelikuva

Musta on rumaa, sanoo hakukone

Ennakkoluulot ja rodullistaminen jylläävät vahvasti hakukonemaailmassa, sanotaan brasilialaisen Minas Geraisin yliopiston tekemässä tutkimuksessa.

Ympäri maailman käytetyt Googlen ja Microsoftin hakukoneet antoivat lähes jokaisessa tutkimuksessa mukana olleessa maassa selvän enemmistön valkoihoisia kasvoja, jos hakusanana oli ”kaunis nainen”. Vastaavasti jopa 86 prosentissa maista hakusana ”ruma nainen” tuotti näytölle tummaihoisten tai aasialaisten kasvoja.

Ihonväri oli määrittävä tekijä jopa Brasiliassa, Angolassa ja Nigeriassa, joiden väestöt ovat enemmistöltään tummaihoisia.

Ohjelmistot suosivat myös nuoruutta ajan koskettamien kasvojen sijaan. Esimerkiksi Japanissa jokainen hakukoneen löytämä kaunis nainen oli alle 23-vuotias.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!