”Hello, my name is Laura and I would like you to address me as either she or her.”

Näillä sanoilla professoriystäväni käynnistää pakollisen kurssin melko valtavirtaisessa yhdysvaltalaisessa yliopistossa opiskelijoille, joiden vanhemmilla ei ole korkeakoulutaustaa.

Aloituslause hätkähdyttää: näin pitkällä ei Suomessa vielä olla sukupuolivähemmistöjen huomioimisessa. Mutta tähän ollaan matkalla.
Hitauden osasyynä saattaa olla suomen kielen kauneus: hän on maskuliineihin ja feminiineihin pronomineihin turvautuviin kieliin verrattuna neutraali. Meillä ei ole ollut tarvetta kiinnittää huomiota asiaan arkipuheessa.

Toisaalta ajattelutapojen muutos on sekin hidasta.

Tämän voi todeta, kun tekee nettihaun sanoilla mies- tai naisoletettu. Ensimmäiset tulokset ovat lähes väistämättä meuhkaamista poliittisen korrektiuden ylilyönneistä sen sijaan, että tunnustettaisiin marginaalissa elävän ihmisryhmän – transsukupuolisten – tarve  tulla kuulluksi yhdenvertaisena.

Kun luonnollisiksi koetut ajatusmallit kohtaavat haastajansa, ei väärinkäsityksiltä aina vältytä, vaikka vastaanottaja olisi kuinka avarakatseinen.

Mielenkiintoista on, että kritiikki koko poliittisen korrektiuden käsitettä kohtaan on nyt nousussa Yhdysvalloissa. Termiä kun käytetään liian usein leimakirveenä, jolla lakaistaan maton alle tärkeitä puheenvuoroja.

Ja missä kohtaa Suomessa mennään asian kanssa? Muutoksen tuulia voi nuuhkia vaikkapa tutustumalla Facebookin Feministiryhmään tutustumalla.