Näkökulmat

Toisen huomio ei ole toiselta pois

Maailma tarvitsee niin ihmisten, eläinten kuin ympäristönkin puolustajia, eikä yhden saama huomio ole muilta pois, kirjoittaa toimituspäällikkö Anni Valtonen.

Mikä saa ihmiset kiinnostumaan niin paljon eläinten oikeuksista, että he ovat valmiita jättämään kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostaan? Näkemään vaivaa välttääkseen mitään eläinperäistä?

Onko se nykyisin suurikaan uhraus?

Entä miksi jotkut ihmiset ylipäätään pitävät eläinten oikeuksia tärkeimpänä puolustettavana asiana maailmassa?

Tunnustan: Olen aina arvostanut ihmisiä, jotka omistavat aikaansa eläinten oikeuksille ja hyvinvoinnille.

Muistan ihastelleeni, kun median kettutytöiksi tituleeraamat eläinoikeusaktivistit 1990-luvulla vapauttivat turkiseläimiä häkeistään. Miten rohkeaa! Miten tärkeää!

Oma yhteiskunnallinen heräämiseni alkoi samoihin aikoihin, mutta kiinnostukseni on suuntautunut enemmän ihmisoikeuksiin. Lihan jätin ruokavaliostani jo 1980-luvun lopussa, mutta se ei liittynyt muuhun kuin siihen, että kaikki kaveritkin tekivät niin.

 

Olen aina ajatellut: maailmassa on niin paljon korjattavaa, että kaikkia puolustajia tarvitaan. Eläinten saama huomio ei ole pois ihmisiltä, eikä ihmisten huomio eläimiltä.

Ja ympäristö ja ilmasto! Niilläkin on omat puolustajansa – ja ne totisesti tarvitsevat heitä. Miljoonat ihmiset pitävät maailmassa luonnon puolta – ilman heitä koko planeettamme olisi jo ehkä tuhoutunut.

Maailman Kuvalehteä julkaisevan Kepan jäsenistä löytyy yli 300 järjestöä, jotka keskittyvät puolustamaan edellä mainittuja asioita – erilaisin painotuksin.  

Tässäkin numerossa esitellään liuta ongelmia, jotka kaipaavat niihin puuttumista: Välimerelle henkensä uhkaavat pakolaiset, palmuöljyplantaasien ahtaalle ajamat orangit, Sri Lankan sisällissodan jäljistä kärsivät naiset.

Meidän tulisi iloita ja juhlia joka kerta, kun jonkun auttava käsi puuttuu maailman epäkohtaan, sen sijaan että ajattelisimme tuon avun olevan joltain toiselta pois.

 

On ihan tavallista, että kun vaikkapa jostain vähemmistöstä tehdään lehtijuttu, ensimmäiset soraäänet sanovat: miksi on tehty juttu intiaaneista, miksei saamelaisista?

Maailmaa ei voi korjata kerralla. Se tehdään pala palalta, kirjain kirjaimelta. Tärkeintä on se, että sitä korjataan, kohennetaan, parannetaan. Että meillä säilyy halu korjata. Usko siihen, että voimme vaikuttaa ympäröivään todellisuuteemme.

Tänään annamme äänen intiaanille, huomenna saamelaiselle. Olennaista on se, että joku sen äänen antaa, jonain päivänä.  Ja että on niitä ihmisiä, jotka sinnikkäästi katsovat maailmaa niin, että sen ahtaimmissakin nurkissa olevat – niin ihmiset, eläimet kuin puutkin – tulevat esiin.

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden toimituspäällikkö.

Tilaa Maailman Kuvalehti