Ghanan presidentti John Mahama leikkaa nauhaa saksilla.
Ghanan nykyinen presidentti John Dramani Mahama (oikealla) avasi nyrkkeilyareena Bukomin Accrassa 15. marraskuuta. Joulukuun 7. pidettävissä vaaleissa selviää, jatkaako hän maansa johdossa.

Onko Ghanan demokratia vaakalaudalla?

Ghanan vaaleissa on paljon pelissä: valta, raha ja jopa demokraattisen yhteiskunnan uskottavuus koko Afrikassa.

Teksti: Linus AtarahKuvatoimisto: AFP-Lehtikuva

PitkätHallintoVaalitTurvallisuusGhana

Ghanan kansa äänestää joulukuussa maalle sekä uuden parlamentin että presidentin – henkeään pidätellen.

Vastaavien vaalien jälkeen vuonna 2012 oppositio eli New Patriotic Party (NPP) syytti National Democratic Congress -valtapuoluetta (NDC) vaalivilpistä. Katkera kiista voittajasta ratkesi vasta maan korkeimmassa oikeudessa. Väkivallalta sentään vältyttiin.

Nyt pelätään samaa tai pahempaa. Viimeksi kiistan ytimessä oli se, että maassa ei ollut luotettavaa rekisteriä äänioikeutetuista. Sitä ei ole vieläkään.

Akosua Aboagy, myyjä kadun varrella pääkaupungissa Accrassa, kertoo jättävänsä nyt äänestämättä viime kertaisten kokemustensa vuoksi. ”Ääneni tullaan kiistämään, äänestinpä kumpaa puoluetta tahansa. En siis aio tuhlata aikaani”, hän perustelee.

 

NPP:n leirissä ollaan edelleen katkeria neljän vuoden takaisesta tappiosta. Oppositiopuolue onkin viime vuodesta alkaen järjestänyt kaupunkien kaduilla mielenosoituksia, joissa on vaadittu äänestäjärekisteriä. Tai muuten...

Kansanedustaja Kennedy Agyapong, entinen NPP:n pääsihteeri, varoitti kesällä maan vaalikomission johtajaa Charlotte Oseita, että jos NPP:tä jälleen petetään, seurauksena voi olla ”kaaos”.

”Olen varma, että ghanalaiset tulevat äänestämään NPP:tä”, hän julisti kannattajilleen, mutta väitti samalla, että vaalikomissio on päättänyt huiputtaa kansaa.

Presidentiksi pyrkivät istuva valtionpäämies John Mahama ja opposition leiristä Nana Akufo Addo, joka on kahdesti aiemminkin pyrkinyt presidentiksi NPP:n ehdokkaana.

Kennedy Agyapongin kesäiset sanat kuulostavat pelottavilta.

”Jos vaalikomissio aikoo varastaa meiltä ääniä ja käy niin, että tulosten perusteella Nana Addo olisi voittanut, mutta he silti yrittävät julistaa Mahaman voittajaksi… Sinä päivänä papit pysyköön kodeissaan, muut kuin miehet pysykööt kodeissaan – me aiomme puolustaa tätä maata!” hän uhosi.

 

Viime vuosikymmenen aikana afrikkalaisen valtion luhistuminen on aina alkanut vallanvaihtoon liittyvästä kiistasta. Peruskaava on, että valtapuoluetta syytetään vaalivilpistä. Syytökset johtavat väkivaltaisiin protesteihin ja ne puolestaan sisällissotaan ja valtiokoneiston hajoamiseen.

Näin on käynyt jo monta kertaa. Esimerkiksi itäafrikkalainen Burundi on viime vuodesta alkaen vajonnut yhä enemmän sisällissotaa muistuttavaan väkivallan kierteeseen.

Alkusysäys tällä oli se, että presidentti Pierre Inkurunziza ei valtakautensa jälkeen suostunut luopumaan vallasta, vaan asettui uudelleen ehdolle. Kahakoissa on kuollut jo tuhansia ihmisiä ja tuhansia on paennut naapurimaihin Ruandaan, Tansaniaan ja Ugandaan.

 

Ghana on melko nuori demokratia. 1970-luvun sotilasdiktatuurien jälkeen maassa siirryttiin monipuoluejärjestelmään vasta 1992.

Diktatuureista huolimatta Ghana on koko itsenäisyyden aikansa, siis vuodesta 1957, onnistunut välttämään poliittisen väkivallan. Se on viime vuosikymmeninä niittänyt mainetta rauhanomaisen afrikkalaisen demokratian mallimaana ja käyttänyt tätä ”myyntivalttina” sekä kehitysavun antajille että ulkomaisten sijoitusten houkuttelussa.

Vuoden 2012 vaalien varjo on kuitenkin synkkä. Vaaliuurnille suuntaavat 25 miljoonaa ghanalaista pelkäävät nyt, että uusista vaalivilppiepäilyistä ei ehkä selvitä ilman levottomuuksia.

”Maan tila todella huolestuttaa”, sanoo Zaaya Yeebo, Ghanan politiikan asiantuntija ja Ugandasta käsin toimivan Pan-African Movement -järjestön jäsen.

Yeebon mukaan ongelma on vaalikomission johtaja Charlotte Osei, jonka hän katsoo menettäneen moraalisen oikeutuksensa vaalien valvomiseen antaessaan puoluepolitiikan nousta etusijalle.

 

Oppositiopuolue NPP:n mukaan vuoden 2012 äänestäjäluettelossa on 76 000 nimeä toisesta valtiosta eli Ghanan itänaapurista Togosta. Opposition mukaan nämä ihmiset voivat tulla rajan yli äänestämään valtapuolue NDC:tä.

NPP vaatii kokonaan uuden äänestäjärekisterin kokoamista, kun taas hallitus haluaa vain päivittää nykyisen luettelon. Hallituksen mukaan kokonaan uuden rekisterin luominen olisi hankalaa, maksaisi valtavasti ja siihen liittyisi turvallisuusriskejä.

”Olemme pohtineet huolella uuteen äänestäjärekisteriin liittyviä uhkia yhteiskuntarauhalle”, sanoo kritisoitu vaalikomission johtaja Charlotte Osei. ”Kun suurimmilla puolueilla on täysin toisistaan poikkeavat näkemykset, on huolena jopa se, että uusien rekisteröintikeskusten avaaminen tarkoittaisi samalla 30 000:n uuden konfliktialueen luomista.”

 

Ghanan politiikassa voittaja vie kaiken. Vaalit voittanut puolue muodostaa hallituksen, jossa muilla ei ole sijaa. Vallasta otetaan myös irti henkilökohtainen hyöty; lähinnä lahjuksilla, jotka liittyvät valtion hankintoihin ja rakennushankkeisiin.

Joulukuun vaaleissa on poikkeuksellisen paljon pelissä. NPP haluaa epätoivoisesti takaisin valtaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Tarkkailijoiden mukaan vain vaalivoitto voi ratkaista puolueen sisäiset ristiriidat, jotka voivat muuten johtaa sen hajoamiseen.

NDC ei tietenkään halua hävitä ja luopua vallasta – ja se pelkää korruptiosyytteitä, jos se häviää. Sen suosio on laskenut, koska viimeisimmän nelivuotiskauden talouskehitys on ollut huono.

NPP sai viime vaaleissa runsaasti arvostusta siitä, että hyväksyi korkeimman oikeuden ratkaisun ja tyytyi tappioonsa ilman väkivaltaisia protesteja.

Tällä kertaa voi käydä toisin. Tunteet käyvät kuumina ja pääpuolueiden sisällä on paljon aggressiivisia kannattajia, jotka voivat tappion koittaessa janota kostoa hinnalla millä hyvänsä. Ei voi olla varma siitä, että puolueista löytyy riittävästi maltillista auktoriteettia tilanteen hallitsemiseksi.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!