Artikkelikuva
Presidentti Donald Trump on aiemmin linjannut

Maksaako Trump Meksikon muurin kehitysavulla?

Trumpin hallinnon kehityspoliittinen ohjelma julkaistaan maaliskuun aikana.

Yhdysvaltain kehitysapu Donald Trumpin aikana sai lisävaloa helmikuun lopussa. Valkoinen talo esitti, että maa kasvattaisi puolustusmenojaan 58 miljardilla dollarilla. Lisätarve rahoitettaisiin muilla säästöillä. Erityisesti virkamiehet korostivat ”massiivisia” leikkauksia maan apubudjettiin.

Rajusti leikattu apu linjataan myös mitä luultavimmin osaksi maan turvallisuuspolitiikkaa. Yhdysvaltain apuviranomaisen Usaidin johtaja tulee lehtitietojen mukaan istumaan pysyvästi kansallista turvallisuutta valvovissa komiteoissa.

Trumpin hallinnon odotetaan julkaisevan tarkemman kehityspoliittisen ohjelman maaliskuun aikana.

Washington Examiner -lehden mukaan yksi suuri leikkauskohde on Yhdysvaltain antama kehitysapu Meksikolle. Lehden tietojen mukaan Trump aikoo sanoa, että avun leikkauksilla rahoitetaan osaltaan maan paljon puhuttu muuri Meksikon-rajalle.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!