Näkökulmat

Lohduton maa ja viimeinen lohtu

Etelä-Sudan on kaikkea muuta kuin yhtenäinen valtakunta. Maailmassa tuskin on toista maata, josta ei löydy ainuttakaan enemmistöä, vaan ainoastaan vähemmistöjä, kirjoittaa Markus Leikola.

Wau. Sen niminen on paikkakunta, jonka kirkkoon on kerääntynyt 9 000 ihmistä sotaa pakoon Etelä-Sudanissa. Että sellainen wau-ilmiö siellä päin.

Etelä-Sudan on valtio, jonka harva tietää valtio olevankaan, siksi tuore ja syrjäinen se on. Suomen juhliessa sadan vuoden itsenäisyyttä Etelä-Sudanissa päästään kesällä kuuteen vuoteen.

Kuusi vuotta sotimista, nälkää, pakolaisuutta, sananvapauden kurjistamista. Miten tähän jouduttiin, kun itsenäistymisen piti päättää Afrikan pisimpään jatkunut sisällissota?

Etelä-Sudan on kaikkea muuta kuin yhtenäinen valtakunta. Maailmassa tuskin on toista maata, josta ei löydy ainuttakaan enemmistöä, vaan ainoastaan vähemmistöjä. Yhdellä poikkeuksella: vuoden 2011 kansanäänestyksessä 99 prosenttia äänistä annettiin itsenäistymiselle Sudanista.

 

Samalla kun vanha Sudan halkesi kahtia, katkesi myös ykkösvientituotteen, öljyn, infrastruktuuri. Öljykentät jäivät etelään, jalostamot ja satamat pohjoiseen ja hauraat putket sille välille. Koska maat eivät päässeet sopimukseen öljytulojen jakamisesta, Etelä-Sudanin julkinen talous on vain puolet itsenäistymisen aikaisesta.

Lisäksi presidentin ja entisen varapresidentin kannattajat ottavat yhteen, ja uudet karjasodat ovat leimahtaneet monissa osin maata.

Kun vielä lisätään, että maan väkiluku on jotain kahdeksan ja kymmenen miljoonan väliltä, mutta sen sisällä on paossa kaksi miljoonaa ja ulkopuolella yksi miljoona, niin ei ihme, että Etelä-Sudan on ampaissut maailman hajonneiden valtioiden listan kakkoseksi nopeammin kuin yksikään toinen maa ikinä.

 

On selvää, ettei Etelä-Sudanilla ole edellytyksiä päästä omin avuin jaloilleen. Kannattaa kiinnittää huomiota, millaiset ihmiset silloin tarttuvat puikkoihin. Etelä-Sudanissa on vastikään YK:n operaation johtamisen aloittanut uusseeantilainen oppositiopoliitikko David Shearer.

Shearerilla on vankka kriisikokemus Irakista, Somaliasta ja Lähi-idästä. Sierra Leonessa hän oli valmis ottamaan (konfliktissa osalliset) palkkasoturit avuksi edistämään järjestyksen pitoa, monien paheksumana.

Shearer luonnehtii itseään toiminnan mieheksi, joka inhoaa niin solmioita kuin yli tunnin kestäviä kokouksia. Hän on vakuuttunut siitä, että humanitääriset ongelmat kyllä ratkeavat, jos vain aikaansaadaan poliittinen prosessi, joka johtaa sotimisen päättymiseen.

 

Maailma ja sen maat tarvitsevat sekä itsenäisyyttä että Shearereita: omaa valtaa, mutta tarvittaessa myös ulkopuolisia. Vaikka sotiminen on Shearerin nimityksen jälkeen viime kuukausina vain kiihtynyt, eri osapuolet kuitenkin kehuvat häntä dialogin rakentajaksi.
Jos ainoa Etelä-Sudania edes jollain tavoin yhdistävä tekijä on usko ja luottamus Sheareriin, valtio ei ole vielä romahtanut perimmäiselle pohjalle asti.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!