Näkökulmat

Terveisiä pellon laidalta

"Maakaappauksia on käynnissä ympäri maailmaa yli tuhat, ja pelkästään Afrikassa peräti 10 miljoonaa hehtaaria viljelymaata on vallattu ja valjastettu esimerkiksi tehotuottamaan vientikelpoisia kasveja myyntiin."

Aurinko porottaa, lämmintä on vajaat 40 astetta. Olemme ajaneet peltoteitä tunnin verran, kun auto surahtaa pahaenteisesti ja yksi pyöristä vajoaa syvälle mutaan. Ei auta kuin nousta autosta ja työntää.

Olemme Mosambikin maaseudulla, ja näkymät ovat melkein liiankin kliseistä Afrikka-kuvastoa: koulua pidetään puun alla, naiset värikkäissä kankaissaan kantavat vauvoja selässään ja säkkejä päänsä päällä, resuiset lapset kalastavat kastelukanavasta, talot on tehty ruo’oista ja savesta… Vaikka Afrikka on myös pilvenpiirtäjiä, ruuhkia, huippumuotia ja talouskasvua, täällä niistä ollaan kaukana.

Aikomuksemme on tutustua Ja!-ympäristöjärjestön työhön Xai-Xain maakunnassa. Järjestö on tukenut paikallisia ihmisiä taistelussa maaoikeuksien puolesta kiinalaista riisintuotantoyhtiötä vastaan.

 

Kaikki alkoi kesäkuussa 2013, kun yhtiön koneet vyöryivät pien­viljelijöiden maille ja alkoivat myllätä peltoja ja tuhota valmistumaisillaan olevaa satoa. Kun ihmiset valittivat viranomaisille, nämä kertoivat, että maanviljelijöiden täytyisi todella jättää tiluksensa ja lähteä, sillä yhtiöllä oli oikeus ottaa maat.

Ympäristöjärjestön Samuel Mondlane kertoo, että järjestö oli tuolloin oikeassa paikassa oikeaan aikaan: paikallisten ja järjestön yhteistyöllä koneet saatiin pysäytetyksi, kun vedottiin paikallisten oikeuteen maahansa ja onnistuttiin osoittamaan, että yhtiön sopimus koski itse asiassa pienempää maa-aluetta.

 

Nyt Xai-Xaissa taas kuokitaan ja kehitetään luomuviljelyä, mutta pelko maan menettämisestä elää. Yhteisö on rekisteröimässä alueita nimiinsä, mutta prosessi kestää ja kestää.
Tarina on Afrikassa tavallinen, mutta usein loppu on surullisempi. Land Matrix -järjestön arvion mukaan maakaappauksia on käynnissä ympäri maailmaa yli tuhat, ja pelkästään Afrikassa peräti 10 miljoonaa hehtaaria viljelymaata on vallattu ja valjastettu esimerkiksi tehotuottamaan vientikelpoisia kasveja myyntiin.

Tarina maansiirtokoneiden pysäyttämisestä luo toivoa vastaavassa tilanteessa kamppaileville mosambikilaisille – ja heitä on paljon. Heille kysymys on elämän kannalta perustavanlaatuisesta asiasta: oikeudesta riittävään ravintoon.

Tämän lehden teemana on ruoka, siihen liittyvät globaalit ongelmat, kuten maakaappaukset (s.20), yhdessä syömisen merkityksellisyys (s. 32) – ja yksinkertaisesti syömisen ilo (s. 34) ja tuska (s.42).

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!