Artikkelikuva
Madagaskarilainen Damily soittaa saaren omaa musiikkityyliä tsapikya Tampereen Fest Afrikassa 7. heinäkuuta.

Afromusiikki juhlii Tampereella

Tampereella järjestettävä Fest Afrika tuo kaupunkiin monipuolisen festivaaliohjelman.

Afrikkalaiseen musiikkiin ja kulttuuriin keskittynyt Fest Afrika saapuu Tampereelle 3.-9. heinäkuuta jo 16. kertaa. Viikon kestävällä festivaalilla esiintyvät monet sekä kansainvälisen että kotimaisen afrikkalaisen musiikin tekijät. Pääesiintyjänä Tampereen Klubilla kuullaan tsapiky-muusikko Damily, joka yhdistelee tuotannossaan populaarimusiikkia sekä madagaskarilaista perinnemusiikkia.

Muita esiintyjiä ovat muiden muassa afromusiikin Suomen pioneereista koostuva Liwata’s Afro Review yhdessä Hasse Wallin kanssa, trinidadilaislähtöinen Roger Robinson ja erityisesti Senegalissa suosittu, kotimainen Galaxy. Tämänvuotisen festivaalin teemana taas on Voices to be heard, jolla halutaan nostaa esiin Suomen ja Euroopan afrikkalaissyntyisen väestön kulttuuria ja taidetta.

Isompien ja pienempien konserttien lisäksi festivaaliohjelma tarjoaa tanssi- ja soittoworkshopeja, seminaareja ja runoutta. Tullikamarin aukiolle pystytetään festivaalitori.

Yhteistyössä festivaalin kanssa Tampereen yliopistossa järjestetään samaan aikaan konferenssi otsikolla Afroeuropeans: Black Cultures and Identities in Europe. Konferenssin teemana on afrikkalainen diaspora ja eurooppalainen kulttuuriperintö.

Vuonna 2002 Tampereella perustetun Fest Afrikan tavoitteena tukea afrikkalaista taidetta ja tehdä afrikkalaisia kulttuureja tutuksi. Festivaali tukee monikulttuurisuutta ja kulttuurien kohtaamisia Suomessa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!