Artikkelikuva
Kansainvälinen joukko lääkäreitä ja lääketieteen opiskelijoita kokoontui Kampissa ydinaseiden vastaisessa ”Target Helsinki” -tapahtumassa.

Lääkärit maailmaa muuttamaan

Lääkärin sosiaalinen vastuu osallistuu niin rauhantyöhön kuin zika-viruksen torjuntaan.

Lääkärin sosiaalinen vastuu -järjestön puheenjohtaja Kati Juva on ollut järjestön toiminnassa mukana sen perustamisvuodesta asti.

Juva on itse muistisairauksiin erikoistunut lääkäri ja rauhanaktiivi. Niinpä onkin selvää, että järjestö oli bannereineen mukana muun muassa rasismin vastaisessa Peli poikki -mielenosoituksessa syyskuussa 2016.

”Koen antoisana sen, että voin järjestötyössä yhdistää lääkärin ammattitaidon ja lääketieteen paremman maailman puolesta. Myös kansainvälisyys antaa työlle lisäarvoa”, yli kolmekymmentä vuotta järjestössä työskennellyt Juva sanoo.

Lääkärien sosiaalinen vastuu -järjestöön kuuluu noin tuhat jäsentä. He ovat lääkäreitä, hammaslääkäreitä, eläinlääkäreitä ja lääkäriopiskelijoita. LSV ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ja tekee vaikuttamistyötä, järjestää luentoja ja koulutuksia eri puolilla Suomea.

”Aiheet vaihtelevat TTIP-sopimuksen vaikutuksesta terveyssektoriin ja SOTE-uudistuksesta zika-virukseen”, Juva kertoo.

 

Järjestö on mukana monissa ulkoministeriön tukemissa kehitysyhteistyöprojekteissa, tällä hetkellä lapsi- ja mielenterveyshankkeessa Nepalissa, tuberkuloosin torjuntatyössä Somaliassa ja ympärileikkauksia ja seksuaalista väkivaltaa vastustavassa hankkeessa Tansaniassa.

Tämän lisäksi järjestö vastustaa joukkotuhoaseita ja tekee aktiivista rauhantyötä. Suomessa järjestö on ottanut kantaa esimerkiksi SOTE-uudistukseen liittyvään kommentointiin ja kritiikkiin ja muuhun terveyspoliittiseen vaikuttamiseen.

Katso, järjestö!

LSV

Perustettu 1982

Motto Oikeudenmukaiseen maailmaan lääkärin keinoin

Sarjassa esitellään Kepa ry:n jäsenjärjestöjä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!