Artikkelikuva
Vähävaraisille perheille tarjotaan Zimbabwessa jatkossa mahdollisuutta maksaa lastensa lukukausimaksut esimerkiksi vuohilla tai lampailla.

Lukukausimaksut vuohina

Zimbabwen käteispula on johtanut luoviin maksuratkaisuihin.

Zimbabwen opetusministeri Lazarus Dokora on luvannut, että vähävaraiset perheet voivat jatkossa maksaa lastensa lukukausimaksut karjassa, esimerkiksi vuohilla tai lampailla. Asiasta uutisoi hallitusmyönteinen zimbabwelaislehti Sunday Mail.

Ministeri peräsi kouluilta joustoa lukukausimaksujen suhteen. Karjan lisäksi hänen mielestään koulut voisivat ottaa maksuksi myös palveluita.

”Jos yhteisössä on rakennusmies, hänelle pitäisi antaa mahdollisuus työskennellä lukukausimaksujen eteen”, Dokora sanoi.

Lehden mukaan jo monet julkiset peruskoulut ovat omaksunut käytännön.

Zimbabwe antoi vastikään luvan kansalaisilleen käyttää karjaa myös lainantakauksessa. Hallituksen tuoreet toimet kielivät pahenevasta käteispulasta, ja ihmiset ovat joutuneet jonottamaan tunteja pankkiautomaateille.

Hallitus väittää käteisen vähäisyyden johtuvan siitä, että ihmiset vievät liikaa käteistä pois maasta. Kriitikoiden mukaan syy on investointien puutteessa ja kasvavassa työttömyydessä.

Ministeri Dokora on jo pitkään puolustanut koulumaksuja, vaikka YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti ilmainen perus- ja keskiasteen koulutus tulisi taata kaikille.
Tämä ei kuitenkaan Zimbabwessa toistaiseksi toteudu.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!