Artikkelikuva
Pekka Peltola

Miksi yhdellä menee paremmin kuin muilla?

Pekka Peltolan tuore kirja on polveilevuudesta huolimatta ehjä kokonaisuus.

Botswana on iloinen poikkeus Afrikan maiden joukossa. Itsenäistymisestään saakka, eli noin viisikymmentä viime vuotta Botswanalla on mennyt suhteellisen hyvin. Maa on noussut köyhyydestä keskituloisten maiden joukkoon, korruptio on vähäistä ja vaalituloksia kunnioitetaan. Slummeja ei ole, lapset ovat ilmaisessa koulussa ja julkinen terveydenhuolto toimii erinomaisesti. Pekka Peltolan tuore kirja Botswana – Afrikan timantti etsii syitä maan menestykseen.

Matkakirjamaisesti kirjoitettu teksti kuljettaa lukijaa reippaasti kyydissä afrikkalaisissa maisemissa. Teksti rönsyilee aika tavalla sen mukaan, keitä Peltola reissuillaan tapaa. Kuitenkin kirjan tiivis rajaus avainkysymyksen ympärille pitää kirjan koossa.

 

Vastaus Botswanan menestyksen syistä rakentuu palapelimäisesti tapaamisten, tarinoiden ja maan historian yksityiskohtien kautta. Esimerkiksi pahamaineinen resurssikirous ei ole tuntunut Botswanassa pätevän, sillä maan timanttikaivokset ovat tuottaneet laajalti hyvinvointia. Syy on hyvissä sopimuksissa, joilla kaivosten tuotosta puolet saatiin valtion menoihin. Edelleen Botswanan valtio omistaa reilun osuuden timanttikaivosyhtiöstä. Ehkä paras syy menestykseen on kirjassa esitetty Ghanan entisen valtionpäämiehen Jerry Rawlingsin kiteytys: ”Maan johtajat eivät varasta!” Vaikka asia ei olekaan näin yksioikoinen, tokaisu kertoo hyvän hallinnon merkityksestä erityisesti uuden valtion rakentamisvaiheessa.

Välillä teksti polveilee liikaakin. Kaikkia tarinoita tai henkilöitä ei kytketä kirjan teemoihin, mutta toisaalta se tuo kirjalle autenttisuutta. Toisinaan kirjailijan johtopäätökset maan tilanteesta ovat nopeita ja jäävät vaille perusteluja. Esimerkiksi todetaan vain, että lehdistökeskustelun perusteella demokratia on ”jäämässä jalkoihin” tai kerrotaan, että Botswanassa seksuaalinen kontakti saman sukupuolen kanssa on kielletty. Välillä turhat yleistykset saavat lukijan närkästymään, kuten että botswanalaiset naiset olisivat ”puhujina luonnostaan paljon parempia kuin suomalaiset sisarensa”.

 

Rauhallisena ja kriisittömänä maana Botswanan asiat eivät päädy Suomessa juurikaan uutisiin, joten siinä mielessä kirja tekee palveluksen maan tunnettuudelle. Meillä maa ehkä tunnetaan etsivä Madame Ramotswen kotimaana ja Peltolakin lähtee liikkeelle kirjailija Alexander McCall Smithin luomasta Botswana-kuvasta. Hän toteaa, että itse asiassa kirjoista tuttu rooibosintuoksuinen ja leppoisa maakuva on aika lähellä todellisuutta.

Matkakuumetta aiheuttava kirja!

Tilaa Maailman Kuvalehti