Naisten kunnianhimon puute myytti

Reutersin tutkimuksen mukaan naisten kunnianhimon puute on harhaluulo.

Reuters uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan naiset ovat vastoin yleisiä harhaluuloja aivan yhtä kunnianhimoisia kuin miehetkin. 

Boston Consulting Groupin kyselytutkimuksessa haastateltiin noin 200 000 työntekijää. Tulosten mukaan naiset ovat uransa alussa yhtä kunnianhimoisia kuin miehetkin, mutta kunnianhimo murenee, jos työnantaja epäonnistuu naisten tukemisessa. Kunnianhimon puute ei siis piillyt esimerkiksi perhestatuksessa tai äidiksi tulemisessa.

Alle 30-vuotiaiden miesten ja naisten kunnianhimossa löydettiin vain pieniä eroja. Naisilla kunnianhimo kuitenkin katosi nopeammin yhtiöissä, joissa tasa-arvo laahasi jäljessä.

”Kunnianhimo ei ole pysyvä luonteenpiirre. Se on ominaisuus, jota voidaan hoitaa tai vahingoittaa ajan kuluessa”, tutkimuksen tekijä Matt Krentz muistutti.

Tilaa Maailman Kuvalehti