Artikkelikuva
Palstalla tehdään hyvää ruokaa hyvistä aineksista.

Villiinny vihanneksiin!

Kesän paras pesto syntyy nokkosista ja muista ”rikkaruohoista”. ­Villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen on nouseva trendi maailmalla.

Villiyrttipesto

200 g nokkosta
(tai muita villiyrttejä)
1 dl rypsi- tai oliiviöljyä
1 dl auringonkukansiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
2 isoa valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori
1 tl suolaa

Huuhtele nokkoset ja kiehauta ne nopeasti. Valuta vesi pois ja anna jäähtyä. Nokkosen sijasta voit kokeilla pestoon esimerkiksi vuohenputkea tai muita villiyrttejä.

Paahda siemeniä pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Anna siementen jäähtyä. Auringonkukan- ja kurpitsansiementen sijasta voit käyttää pestoon myös muita siemeniä tai pähkinöitä, esimerkiksi seesaminsiemeniä tai hasselpähkinää.

Pese sitruuna. Raasta kuori ja purista mehu.

Laita kulhoon ryöpätyt nokkoset, paahdetut siemenet, sitruunan mehu ja kuori, kuoritut valkosipulinkynnet ja suola. Lisää öljy joukkoon ja aja tasaiseksi monitoimikoneella tai sauvasekoittimella.

Säilytä pesto jääkaapissa ja käytä se viikon kuluessa.

Nokkosilla ryyditetty siemennäkkäri

2 dl maissijauhoa
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
1 dl kuivattua nokkosrouhetta
½ dl gluteenitonta kauralesettä
¾ dl rypsi- tai oliiviöljyä
1 tl suolaa
2 dl kiehuvaa vettä

Pinnalle seesaminsiemeniä

Gluteeniton ja vegaaninen siemennäkkäri on helppo herkku, joka sopii moneen erityisruokavalioon. Kuivatut nokkoset antavat näkkärille ihanasti makua. Voit kokeilla näkkäriin nokkosen sijasta myös muita kuivattuja villiyrttejä. Itsetehty villiyrttipesto sopii mainiosti levitteeksi näkkärin päälle.

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää kuuma vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Sekoita joukkoon vielä öljy.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille mahdollisimman ohueksi levyksi. Taikina voi olla tarttuvaa. Sujauta käteesi pieni puhdas muovipussi, kostuta sen vedellä ja taputtele taikina tasaiseksi. Tai laita taikinan päälle toinen leivinpaperi ja taputtele se ohueksi levyksi leivinpaperien välissä. Näin taikina ei tartu sormiisi. Muista poistaa paperi ennen kuin työnnät pellin uuniin.

Ripottele taikinalevyn päälle see­saminsiemeniä. Paista 150-asteisessa uunissa 45–50 minuuttia.

Jäähdytä ja murra sopiviksi paloiksi.

Kasvistagliatelle

1 kesäkurpitsa
2-3 porkkanaa

Kauden kasviksista saat helposti gluteenitonta ”pastaa”, joka on terveellistä, mukavan rapsakkaa ja kauniin väristä. Kokeile kesäkurpitsan ja porkkanan lisäksi myös muita juureksia! Saatavilla on monenlaisia höyliä ja leikkureita, joilla kasvisten leikkaaminen nauhaksi käy sutjakkaasti.

Pese kasvikset ja kuori porkkanat. Leikkaa kesäkurpitsa ja porkkanat leveiksi nauhoiksi esim. vihanneshöylällä tai juuressorvilla. Julienneraudalla saat hieman kapeampaa nauhaa. Myös juustohöylällä suikaloiminen onnistuu.

Kiehauta kasvisnauhat nopeasti, jotta ne hieman pehmentyvät, mutta ovat edelleen ”al dente”. Valuta ja sekoita joukkoon pesto. Tarjoile heti.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!