Mies ja nainen kalliolla.
Toimittaja-kirjailija Eveliina Talvitie ja valokuvataiteilija Jyri Pitkänen tutuistuivat Beninin taideresidenssissä, jossa uuden projektin idea syntyi.

Erilaisia etsimässä

Toimittaja-kirjailija Eveliina Talvitie ja valokuvataiteilija Jyri Pitkänen matkustavat ympäri maailmaa taltioiden kehitysvammaisten lasten arkea. Viimeisin reissu vei Keniaan, Namibiaan, Beniniin ja Togoon.

Teksti: Mimosa HedbergKuva: Eeva Anundi

PitkätKulttuuriMatkailuKeniaNamibiaBeninTogo

1) Mistä idea Erilaiset-projektiin lähti?

E: Ystävystyimme Beninissä taiteilijaresidenssi Villa Karossa 2015. Minä kirjoitin kirjaani, Jyri työsti kehitysvammaisiin lapsiin liittyvää taideprojektiaan. Sieltä ajatus yhteistyöstä lähti, ja Suomessa alkoi kehittyä idea tutkimusmatkasta eri puolille maailmaa. Kuva ja teksti täydentäisivät toisiaan. Näkökulma olisi kehitysvammaisten lasten ja heidän läheistensä. Emme halua vertailla, vaan esitellä erilaisia todellisuuksia rinnakkain.
J: Projekti toimii eräänlaisena yhteiskunnan barometrinä. Tapa kohdella kehitysvammaisia ihmisiä paljastaa käsityksiä ihmisarvosta.

2) Miksi valitsitte juuri kehitysvammaisten oikeudet?

J: Kehitysvammaisten ihmisoikeudet ovat jääneet muiden varjoon. Heillä ei ole samalla tavalla ääntä vaatia oikeuksia ja jakaa kokemuksia. Globaalilla tasolla on kiinnostavaa katsoa, miten kehitysvammaisiin suhtaudutaan. Suomessa on pitkä kaari: on rakennettu laitoksia, joita nyt yritetään kovasti purkaa. Monissa Afrikan maissa niitä laitoksia ei ole ikinä rakennettu.

3) Mikä oli ensivaikutelma toisistanne?

J: Kohtasimme ensimmäisen kerran Villa Karossa aamupalalla, jonne tulin tapani mukaan myöhässä. Eveliina erottui heti joukosta ja tiesin, että hänen kanssaan synkkaa. Meillä oli samanlainen ymmärrys maailmasta ja huumorista. Eveliinan sivistyneisyys viehätti.
E: Siellä kohtasin ihmiset itsenään enkä pitkään aikaan tiennyt, missä joku on opiskellut tai tehnyt töitä. Jyrissä vaikutuksen teki heti ylenpalttinen sosiaalisuus ja kyky tutustua ihmisiin.

4) Matkustitte vastikään kolme kuukautta Afrikassa. Millä eri kulkuvälineillä kuljitte reissunne aikana?

E: Lensimme maasta maahan, mutta siirtymät maiden sisällä olivat aikamoisia kokemuksia. Kolmen kuukauden aikana matkustimme tuktukeilla, mopoilla, autolla, kävellen, pikkubusseilla… Kun bussimatkan piti kestää neljä tuntia, se kestikin kymmenen. Oli mielenkiintoista tarkkailla paikallisia busseissa, katsoa kuinka he vaipuivat raukeaan ”koomaan” matkan ajaksi. Heitä ei mikään hetkauttanut.

5) Miten kehitysvammaisten elämä on erilaista Afrikassa ja Suomessa?

E: Joistain Afrikan maista puuttuu länsimainen diagnostiikka. Perheet eivät välttämättä tiedä, miksi lapsi on erilainen. Beninissä tapasimme Lajoie-pojan, joka vaikutti Down syndrooma -lapselta. Vanhemmilta kysyimme, miten he selittävät lapsensa tilan. He kertoivat voodoosta, lapsi oli inkarnaatio jumaluudesta ja erityinen. He eivät kaivanneet kummempaa diagnoosia.
J: Voihan diagnoosi joissain tapauksissa rauhoittaa. Ymmärretään, että tämä ei ole pelkästään oman kylän ongelma ja samanlaisia tapauksia on vaikkapa Suomessa ja Italiassa. Beninistä puuttuvat länsimaiset järjestöt, jotka tekisivät töitä asian parissa. Erilaiset perheet ovat pitkälti paikallisten yhteisöjen varassa.
E: Eivätkä kaikki ole yhtä onnekkaita kuin Lajoie. Joissain tapauksissa perhe eristetään ja asia nähdään kirouksena.

6) Kenen kohtaaminen jäi matkallanne erityisesti mieleen?

E: Alakoulun opettaja Margaretin Keniassa. Vierailimme luokassa, jossa oli 20-30 kehitysvammaista lasta, ja he olivat Margaretille sydämen asia. Idea oli, että kun nämä lapset saavat lisää arjen taitoja, heidät integroidaan osaksi muita luokkia. Oli hienoa, kuinka oppilaat muilta luokilta kävivät auttamassa näitä lapsia esimerkiksi syömään.
J: Tavalliset luokat suhtautuivat mutkattomasti erityislapsiin. Suomessa voisimme oppia tästä. Margaret kävi myös oppilaiden kotona ja helpotti perheiden elämää hirvittävän paljon.
E: Vierailimme opettajan kanssa Mary Ann -nimisen tytön perheen luona. Äiti myönsi, että hän oli hävennyt lastaan. Perheen asenne kuitenkin muuttui, kun tyttö pääsi erityislasten luokalle.

7) Mikä hetki ei unohdu matkaltanne?

J: Namibiassa vierailimme kaivostyöläisen kodissa, joka oli pellistä ja laudoista kasattu hökkeli. Perheen poika oli autistinen. Isän rooli poikansa elämässä oli pysäyttävä, hän piti huolta pojasta. Se muisto pojasta istumassa yksin keskellä hökkeliä tuolilla heiluen, odottamassa isää kotiin… Se ei unohdu.

8) Mikä on Afrikassa paremmin kuin Suomessa?

J: Aikakäsitys on Afrikassa väljempi. Ja turhista mariseminen on siellä vähäisempää. Elämään suhtaudutaan myös kokonaisvaltaisemmin – on syntymä ja kuolema, ja siinä välissä vain eletään.

9) Miltä Suomen pakolaiskeskustelu teistä näyttäytyy?

E: Me suomalaiset näemme pienen siivun maailmasta, emmekä usein ymmärrä muiden todellisuutta. Rajojen sulkeminen ei ole ratkaisu mihinkään. Kaikki me tavoittelemme parempaa elämää. On sitä paitsi pöljää ajatella, että kaikki haluaisivat tänne Suomeen, vaikka tämä monella tapaa hieno maa onkin.
J: Suomessa ajatellaan, että pakolaiset eivät tunne Suomea ja jotenkin vaaditaan hirveästi Suomi-tuntemusta. Mutta mitä me tiedämme esimerkiksi Afrikasta maanosana?

10) Minne lähdette seuraavaksi?

J: Venäjälle ja Baltian maihin, Itä-Euroopan suuntaan. Ja se reissu tehdään omalla autolla.

Lue lisää Erilaiset projektista osoitteesta www.erilaiset.fi


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden toimitussihteeri Mimosa Hedberg

Mimosa Hedberg

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden toimitussihteeri.