Artikkelikuva
Kapinallisjohtaja Jospeph Kony on piileskellyt Afrikan syrjäseuduilla jo yli kymmenen vuotta. Kaikesta julkisuudesta huolimatta miestä ei ole saatu vieläkään kiinni.

Ikuinen karkuri

Yhdysvallat ja Uganda päättivät kenties maailman pahamaineisimman karkulaisen Joseph Konyn ihmisjahdin. Ugandalaisen kapinallisjohtajan vaikutus on hiipunut vuosien varrella Keski-Afrikassa.

Maaliskuussa oltiin jo todella lähellä. Maailman etsityin mies Joseph Kony matkusti noin 30 sotilaan sekä 40 naisen ja lapsen kanssa Keski-Afrikan tasavallassa sijaitsevan Chinko-suojelualueen läpi. Ja ugandalaissotilaat olivat kintereillä.

He hyökkäsivät seurueen kimppuun, mutta Kony onnistui jälleen pakenemaan, New York Times kirjoittaa. Ugandalaissotilaille jäi käteen vain kapinallisjohtajan kylpyamme, jota uskolliset sotilaat olivat kantaneet takamailla vuosikausia mukanaan.

Kansainvälinen rikostuomioistuin on etsintäkuuluttanut Konyn sotarikoksista. Uganda ja Yhdysvallat ehtivät jahdata Konya yhdessä kuusi vuotta, kunnes miehen etsinnät päätettiin tänä keväänä lopettaa tuloksettomina.

Pelkästään Yhdysvallat ehti käyttää Konyn-vastaiseen operaatioon noin 780 miljoonaa dollaria.

 

Kristinuskon profeetaksi julistautunut Kony on luotsannut perustamaansa Lord’s Resistance Army -sissiliikettä (LRA) 30 vuotta. Konyn armeija terrorisoi Ugandaa etenkin vuosina 1986-2006, kaapaten kymmeniä tuhansia lapsia sotilaiksi ja seksiorjiksi.

YK:n mukaan sissiliike on surmannut yli 100 000 ihmistä ja pakottanut kaksi miljoonaa pakenemaan kodeistaan. Kony ja LRA ovat jättäneet syvät haavat lukemattomien elämään – ei pelkästään Ugandassa, vaan laajalti Keski-Afrikassa.

Vuodesta 2006 LRA:n vaikutus Ugandassa on ollut hiipumaan päin Konyn paetessa joukkoineen naapurimaihin. Tällä hetkellä ryhmä operoi Kafia Kingin syrjäseudulla, joka on Afrikan versio villistä lännestä Sudanin ja Etelä-Sudanin raja-alueella.

Enimmillään LRA:han kuului tuhansia taistelijoita. Nykyisin heitä arvellaan olevan jäljellä enää noin sata.

Yhdysvallat ja Uganda katsoivat kapinallisjohtajan vaikutusvallan murentuneen, koska tämän pääkätyrit on jo saatu kiinni.

”Mitä meihin tulee, olemme jo saavuttaneet tehtävämme”, Ugandan armeijan tiedottaja Richard Karemire totesi New York Timesin mukaan.

 

Sissiliike LRA jatkaa summittaisia iskujaan Kafia Kingissä, mutta se ei ole ollut vastuussa suuremmista julmuuksista sitten vuoden 2010. Tänä vuonna ryhmän arvioidaan tappaneen kolme ihmistä ja kaapanneen lähes 150.

Ryhmän heikentymistä on edesauttanut Ugandan vuonna 2000 aloittama armahdusohjelma, joka on sallinut noin 13 000 entisen LRA-sissin laskea aseensa ja palata
Ugandaan ilman syytteitä. Ohjelma kannusti loikkaamiseen lentolehtisten ja kovaäänisten avulla. Yhdistettynä sotilaalliseen paineeseen sitä on pidetty merkittävänä Konyn liikkeen heikentäjänä.

Ugandan Keski-Afrikan tasavallassa sijaitsevien joukkojen johtaja, eversti Richard Otto, uskoo Konyn aikaisemmin vahvan roolin merkittävästi heikentyneen LRA:ssa. Kaksi LRA:sta loikannutta johtajaa vahvistaa Otton arvion IRIN-medialle.

”Kony vanhenee ja on menettämässä otteensa sotilaistaan”, toinen loikkari sanoi.

Silti pelkona on, että operaation päättyessä LRA valtaa jalansijaa hauraassa Keski-Afrikan tasavallassa, jonka maan sisäisten ryhmittyen taistelut ovat jättäneet kaaoksen tilaan.

 

”Ugandan ja Yhdysvaltain joukkojen vetäytyminen jättää valtavan tyhjiön. On totta, että ryhmä on heikentynyt. Mutta sitä ei ole voitettu, joten emme voi istua mukavasti ja sanoa, etteivätkö he muodostaisi uhkaa meille”, eteläafrikkalaisen Institute for Security Studiesin vanhempi tutkija Martin Ewi sanoi Washington Postille.

Monet näkevät ratkaisun alueen pitkäaikaiseen rauhaan kuitenkin ennen kaikkea poliittisena, ei sotilaallisena. Lontoon SOAS yliopiston tutkija Phil Clark alleviivaa, että sotilaallinen vaihtoehto on nyt nähty.

”Tarvitsemme poliittisen ratkaisun, jossa armahdus on keskiössä”, Clark sanoi IRIN-medialle.

#StopKony2012

Vuonna 2012 Konysta tuli yhdessä yössä yksi maailman pelätyimmistä ihmishirviöistä, kun yhdysvaltalainen Invisible Children -järjestö julkaisi Kony 2012 -viraalivideon, joka tavoitti miljoonia ihmisiä.

Videolla maalattiin kuvaa järkyttävästä sotarikollisesta, joka Kony epäilemättä on ollutkin, ja vaadittiin miehen saattamista oikeuden eteen. Sosiaalisessa mediassa noustiin barrikadeille: kuka on tämä Kony ja miksi häntä ei ole jo napattu, raivottiin.

Videolla unohdettiin kertoa, että Konyn vaikutus Keski-Afrikassa oli jo vuonna 2012 huomattavasti heikentynyt. Hänet oli ajettu Ugandasta ulos vuosia sitten ja naapurimaihin karanneella miehellä oli enää korkeintaan satoja sotilaita mukanaan. Videon mittakaava oli vääristynyt sen maalatessa kuvaa 30 000 lapsen armeijasta.

Valveutuneet kansalaiset nousivat tökeröstä kampanjasta takajaloilleen. Se oli klassinen esimerkki valkoisen miehen taakasta: kerättiin rahaa Afrikan pelastamiselle ja asian eteen, joka ei ollut alueen tärkeysjärjestyksessä ykkösenä.

Ja Invisible Children jatkaa edelleen kampanjoimista.

”LRA muodostaa vakavan riskin siviiliväestölle niin kauan, kun Konyn annetaan kulkea vapaana Afrikassa”, järjestön tutkimusjohtaja Paul Ronan sanoi vastikään CNN:n mukaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!