Durara Travelsin työntekijöitä talon sisällä.
Johanna Vierros (vas.), Elina Voipio ja Annika Järvelin perustivat startupin, jonka avulla voi löytää kotimajoitusta esim. Tansaniasta, Sri Lankalta tai Vietnamista.
Kuva: Kristiina Koskinen

Kotimajoitusta kyläyhteisöissä

Massaturismiin kyllästyneet naiset keksivät konseptin, jossa turisti voi elää paikallisten tapaan.

Teksti: Kristiina KoskinenKuva: Kristiina Koskinen

PitkätKulttuuriMatkailu

Kun kauppatieteen opiskelijat Elina Voipio ja Johanna Vierros tapasivat Aalto-yliopistossa, heillä oli yhteinen kokemus. ”Olimme matkustaneet paljon kehittyvissä maissa ja huomanneet, miten vaikeaa on päästä tutustumaan paikalliseen kulttuuriin”, sanoo Vierros. 

Lisäksi naisia mietitytti, kuinka paikalliset ihmiset ja kylät voisivat saada paremmin osansa matkailumarkkinoista. Kun pohdintoihin tuli mukaan vielä Annika Järvelin, startupin idea alkoi muotoutua: yritys, joka kautta matkailija voi ostaa kotimajoitusta kehitysmaiden kyläyhteisöiltä.

Kun konseptia oli hiottu, Voipio ja Vierros saivat Finnpartnershipilta sen verran tukea, että he ostivat lentoliput Tansaniaan.

”Ensimmäiselle matkalle lähdettiin lähestulkoon ovia koputtelemaan. Mutta matka meni hyvin.”

Keväällä 2016 Duara Travels oli valmiina lähettämään ensimmäiset matkailijat maailmalle. Nyt vuotta myöhemmin majoitusta on myyty 280 yötä ja palautteet ovat pääosin positiivisia. Kyliä, joiden kanssa yhteistyöstä on sovittu, on 18 neljässä eri maassa.

 

Yksi edellytys tämänkaltaiselle liiketoiminnalle on jonkinasteinen digitalisaatio. Majoittavalla perheellä pitää olla jokin tapa vastaanottaa rahaa sähköisesti.

”Maksaminen määrittää paljon sitä, voiko jonkin kylän ottaa mukaan vai ei. Haluamme maksaa kaikille suoraan. Jos näin ei voi tehdä, korruptioriski on hirveä”,  Vierros selittää.

Itä-Afrikassa mobiilimaksun mahdollisuus alkaa kuitenkin olla yleistä. Tansaniassa Duaran vieraita majoittavilla perheillä ei ole pankkitilejä, mutta heillä on mobiilimaksutilit.

”Se, että  maksamme täältä meidän tililtämme suoraan puhelimeen sinne, on hämmästyttävää.”

Maailmanpankin kehitysraportissa Digital Dividends todetaan, että kehitysmaissa köyhimmän viidenneksen talouksista jo melkein 70 prosentilla on matkapuhelin. On todennäköisempää, että perheellä on kännykkä kuin mahdollisuus puhtaaseen veteen tai vessaan. Silti Duara Travelsin kyläyhteisöt ovat tietyn tulotason yläpuolella.
”Olemme joutuneet tekemään kompromisseja. Emme voi majoittaa ketään köyhimpiin kyliin, joissa ei ole tilaa vieraalle tai mahdollisuutta tehdä ruokaa kolmea kertaa päivässä.”

Matkailijan maksamasta summasta majoittava perhe saa 40 prosenttia. Duaralaiset ottavat itse 30 prosenttia ja kontaktihenkilö 15 prosenttia hinnasta. Alusta alkaen ideana on ollut, että 15 prosenttia tuloista menee kyläpankille tai paikalliselle säästöringille.

”Idea on kaunis ja erottaa meidät kilpailijoista. Haluamme pitää siitä kiinni, mutta se on osoittautunut vähän… no, hiton vaikeaksi toteuttaa”,  Vierros puuskahtaa.

Joka kylästä tulee löytää olemassa oleva ryhmä, joka on riittävän järjestäytynyt, sopii Duaran arvoihin ja hyödyttää mahdollisimman monia naapurustossa. Tällaiset ryhmittymät ovat joka kohdemaassa erilaisia. Tansaniassa sellainen on esimerkiksi VICOBA, Village Community Bank.

”Ideaali olisi, jos yhteisö saataisiin sitoutettua matkailijan kohtaamiseen. Näin koko kylä kantaisi yhteisesti vastuuta matkailukokemuksen onnistumisesta.”

Duaran toiminta perustuu jakamistalouteen. Siihen samaan, jolla matkailualan voittoja tahkoavat jättiyritykset, kuten Airbnb tai Homelidays.

”Nyt kotimajoitusten kulttuuri on luotu. Olisi vaikeampaa markkinoida tätä länsimaisille kuluttajille, jos idea ei olisi tuttu”, sanoo Voipio.  

Jakamistalous voi myös edistää kestävää matkailua.

”Elämme olemassa olevan infrastruktuurin ehdoilla. Mallissamme ei tarvitse rakentaa mitään uutta.”

Mutta mitä tapahtuisi, jos yhtäkkiä tuhannet matkailijat haluaisivat lomalle kehitysmaiden kyliin? Käytäntönä on, että kuusi vierailijaa kylässä on maksimi.

”Kokemus muuttuu, jos kylässä on enemmän vierailijoita.”

Kasvua siis etsitään ennen kaikkea laajentamalla kyläverkostoa. Myös sijoittajia halutaan mukaan, mutta yhteistyötahoja on torjuttukin. Bisnesenkelit toivovat startupeilta usein rajua kasvua. Se ei välttämättä onnistu, jos yritystoiminnan vaikutuksista haluaa olla tarkkana.

Kristiina Koskinen