Lapsia ulkona.
Arap Moi –orpokodin lapsilla on harvinainen herkkuhetki: tikkarit. Suomalaiset rahoittavat lasten koulutusta.
Kuva: Heléne Wikström
Mifukon työntekijöitä Keniassa.
Minna Impiö käy säännöllisesti Keniassa tapaamassa Mifukon työntekijöitä.
Kuva: Heléne Wikström
Lapsia ympäri huonetta.
Mogran orpokodin lapset saavat suomalaislahjoittajilta tavara-apua, mutteivät rahaa. Näin kaikki pysyy tarkasti valvonnassa, Jaana Mioch kertoo.
Kuva: Heléne Wikström

Onnistujat

Suomalaiset huomasivat avuntarpeen Keniassa, käärivät hihat ja onnistuivat. Omatoiminen suora apu sai aikaan kolme menestystarinaa.

Teksti: Tia YliskyläKuvat: Heléne Wikström

PitkätJärjestötoimintaKenia

Suomalaisilta koulutus ja nimi tyttärelle

Orpokodin pihaan kantautuu lasten laulua. Arap Moi -lastenkodin asukkaat on koottu saliin laulamaan vieraat tervetulleiksi. Huomion kaappaa oviaukko: sen päällä lukee sinisin kirjaimin Anna-Liisa Hall. Sali on nimetty orpokodin suomalaisen tukijan, Anna-Liisa Jarkon, mukaan.

Anna-Liisa ja hänen puolisonsa Heikki Jarkko ovat vaikuttaneet mullistavasti Arap Moin tarinaan. Pariskunta tuli Kenian Nakuruun tekemään kehitysyhteistyötä vuonna 1985. Sattuman kautta he vierailivat orpokodissa ja liikuttuivat avun tarpeesta.

Jarkot keräsivät tutuista tukijoukon ja aloittivat avustustyön. Auttamisenhalu laajeni yhdistykseksi. Nakurun Lapset ry on 20-vuotisen historiansa aikana tukenut yli 150 kenialaisen nuoren opintoja peruskoulusta ammattitutkintoon asti.

 

Yksi suomalaisavun parhaimmista tuloksista hymyilee aurinkoisesti. Chester Omonde, 29, asui lapsuutensa Arap Moissa ja valmistui kirjanpidon koulutusohjelmasta Egertonin yliopistosta. Nyt Chester on orpokodin kirjanpitäjä.

”Olen onnellinen, kun saan työskennellä Arap Moin hyväksi. Nyt voin antaa oman osaamiseni tämän yhteisön käyttöön”, Omonde sanoo.

Mies on orpojen idoli ja paras lukuinnon sparraaja: yksi heistä, opiskeli ja onnistui. Ennen pölyisissä polvihousuissa, nyt siisteissä farkuissa.

Omonde ei ole unohtanut tukijoitaan. Hänen tyttärensä muistuttaa Suomesta päivittäin.

”Tytön nimi on Briitta. Halusin skandinaavisen nimen.”

 

Yksi Nakurun Lapset ry:n kulmakivistä on oma organisaatio. Se huolehtii avun toimittamisesta perille ja valvoo, että tukirahat käytetään oikein.

Virheistä on opittu. Avuntarve selvitetään tarkasti paikan päällä, jotta vältyttäisiin pyykinpesukoneiden kaltaiselta mokalta. Pyykinpesukoneet seisovat tyhjänpantteina, koska jälkikäteen huomattiin, ettei vedenpaine riitä. Sitä paitsi lastenkodin pyykkärinaiset pesevät nyrkkipyykillä nopeammin kuin koneet.

Yhdistyksen suurin haaste on korkeakoulu- ja ammattiopintojen rahoittaminen.

”Opiskelijoiden määrät ovat kasvaneet ja kustannukset ovat yli 60 000 euroa vuodessa. Tämän summan kerääminen vuosittainen on iso haaste”, Nakurun Lapset ry:n puheenjohtaja Ari Parkkola sanoo.

Reilu bisnes tuo töitä yli 500 käsityöläiselle

Punainen hiekka pöllyää Kenian Machakoksen vuoristokylässä.Naiset tervehtivät iloisesti työnantajiaan, Minna Impiötä ja Mari Martikaista.

Paikalla on kymmeniä naisia ja lisää on tulossa. Laulu rytmittää kulkuetta, joka kantaa raidallisia kiondo-koreja.

Korit ovat Mifuko-yrityksen menestynein tuote. Niitä tehdään vuosittain yli 10 000 kappaletta.

Kiondoja myydään 30 maahan. Suurimmat tilaukset tulevat Saksasta ja Ranskasta. Lisäksi suosio on kasvanut huikeasti esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, Hongkongissa ja Japanissa.

”Naisten välinen yhteistyö tuo voimaa ja iloa. Meitä motivoi tieto siitä, että omalla työllä on merkitystä myös Kenian maaseudulla”, Impiö sanoo.

 

Impiö ja Martikainen saivat idean Mifukon perustamiseen 2008, kun Impiö muutti perheensä kanssa  Keniaan puolison työkomennuksen ajaksi.

Ystävykset ovat koulutukseltaan muotoilijoita ja he ihastuivat kenialaiseen käsityötaitoon. Kaksikko keksi yhdistää pohjoismaalaisen muotoilun afrikkalaiseen käsityöperinteeseen.

Ideasta syntyi ensin laukkuja, koruja, sandaaleja ja koreja. Muutama vuosi sitten naiset päättivät keskittyä vain kärkituotteeseen, kiondoihin. Linjaus helpotti markkinointia ja bisnestä. Mifuko on Impiön ja Martikaisen päätyö.

 

Yritys on onnistunut yhdistämään muotoilun, reilun kaupan bisneksen ja köyhien auttamisen ainutlaatuisella tavalla. Machakoksen vuoristoalueella eletään pitkälti omavaraistaloudessa ja palkkatöitä on niukasti. Nyt yli 500 naista ansaitsee lisätuloa perheelleen.

Esimerkiksi Lydia Muli maksaa palkallaan kolmen lapsensa koulumaksut, Suzanna Kyule taas osti viisi kanaa.

”Mifuko on auttanut meitä todella paljon. Ennen vain istuimme, nyt ansaitsemme rahaa. Jopa aviomiehet auttavat korien tekemisessä”, Muli kertoo.

Perinteisesti kiondot ovat olleet naisten työtä. Kun miehet huomasivat, että Mifukon koreilla tienaa rahaa, hekin tarttuivat sisaliin ja kierrätysmuoviin.

Suomalaisafrikkalainen yhteistyö on vaatinut totuttelua. Esimerkiksi pohjoismaalainen pelkistetty värimaailma kummastuttaa kenialaisia.

”Jotkut naiset kysyvät vieläkin, miksi kiondoista tehdään näin tylsän värisiä. Ajattele nyt, mustaa ja valkoista! Haluavatko ihmiset oikeasti sellaisia koteihinsa? Jos saisimme valita, koreissa olisi sekoitus keltaista, vihreää, punaista ja sinistä”, Muli sanoo ja nauraa.

Äidinmaidonvastiketta ja kirjoja suoraan tarpeeseen

Pauline Muthonin hymy on leveä, kun hän esittelee kouluaan Matharen slummissa. Teinin lempiaine on matematiikka, ja hän haaveilee kirjanpitäjän ammatista.

Paulinen ja satojen muiden Mogra Star Academyn orpolasten haaveita kannattelee Mama Hannah. Hän on Mogran orpokodin perustaja, Hannah Wairimu Njoroge.

Itsekin slummissa kasvanut Hannah tarjoaa orpolapsille mahdollisuuden koulutukseen. Mathare on Nairobin toiseksi suurin slummialue, jossa asuu arviolta puoli miljoonaa ihmistä.

”Perustin orpokodin ja koulun, koska alueella oli niin paljon kurjuutta, köyhyyttä ja sairautta. Ajattelin, että lapset täytyy saada kouluun, jotta heillä olisi mahdollisuus parempaan”, Hannah kertoo.

Mogran koulun ja orpokodin toiminta perustuu lahjoitusvaroihin. Yksi tukijoista on suomalainen yhdistys Asante ry.

 

Sen ovat perustaneen Jaana Mioch, Tuija Tiusanen ja Elina Ala-Kokkila vuonna 2013. Taustalla oli tarkka paikallistuntemus: Jaana asui perheineen vuosia Nairobissa, ja oppi tuntemaan olosuhteet sekä avuntarpeen.

Asanten lähtökohtana on toimittaa tavara-apua suoraan perille, mutta ei rahaa. Näin jokainen maitojauhepurkki ja koulukirja toimitetaan suoraan niitä tarvitseville, ilman turhia välikäsiä ja kuluja. Tapa on osoittautunut toimivaksi.

”Näin ­varmistamme, että apu käytetään vain korvamerkittyyn tarkoitukseen. Pyrimme neuvottelemaan parhaan hinnan tuotteille”, Jaana Mioch kertoo.

Yksi Asanten näkyvimmistä saavutuksista on pikkubussi. Lahjoitusvaroin hankittu kulkupeli kuljettaa orpolapset turvallisesti kouluun ja takaisin.

Kirjoittaja sai juttumatkaa varten apurahaa Suomen ulkoministeriöltä.