Ihmisiä kantamassa renkaita.
Palominon kylä ja sen ranta houkuttelevat yhä useampia turisteja. Suosittu aktiviteetti on ”tubing”, auton sisärenkaalla laskettelu Palomino-jokea pitkin.
Kuva: David Estrada Larrañeta
Rantakuva Kolumbiasta.
Palominon ranta helmikuussa 2017 on täyttynyt ravintoloista, hostelleista ja bungaloweista. Monen ravintolan omistaja on ulkomaalainen.
Kuva: David Estrada Larrañeta
Nainen istumassa tuolilla.
Cachita, 78, suree hiljattain menehtynyttä aikuista tytärtään. Hänen rantamajassaan kirjoittaja vietti aikaa silloin, kun kylässä ei vielä ollut turismia.
Kuva: David Estrada Larrañeta
Lapsia rannalla.
Palominon ranta 1990-luvun lopussa oli paratiisillinen ja tyhjä. Sen koommin kotimaiset kuin ulkomaiset turistit eivät vielä uskaltautuneet seudulle.
Kuva: David Estrada Larrañeta
Turisteja matkalaukkujen kanssa.
Palominon kylä houkuttelee hostelleissa viihtyviä reppureissaajia sisämaasta ja naapurimaista, mutta myös Yhdysvalloista ja Euroopasta.
Kuva: David Estrada Larrañeta
Mies valmistelemassa kaloja.
Entinen kalastajakylä Taganga on täyttynyt turisteista, ravintoloista ja hostelleista. Kyläläiset myyvät kalaa paikallisten lisäksi yhä enemmän ravintoloille.
Kuva: David Estrada Larrañeta
Poliiseja moottoripyörillä.
Poliisit ovat nykyisin tuttu näky kolumbialaisten kylien raiteilla. Turismi tuo paljon lieveilmiöitä, joita maassa katsotaan usein läpi sormien.
Kuva: David Estrada Larrañeta
Huumeiden vastainen kyltti.
Turismi entisillä konfliktialueilla vaatii matkailijoilta erityistä sensitiivisyyttä ja vastuunottoa. Alue on haavoittuva, koska sen asukkailla on tarve rikastua.
Kuva: David Estrada Larrañeta
Iloisia naisia rannalla.
Sara Colombia Valdéz, 31 (kesk.) ja Sandra Casseres, 41 (oik), työskentelvät Palominon rannalla hierojina.
Kuva: David Estrada Larrañeta

Sodan jälkeen saapuvat turistit

Kolumbian vuosikymmeniä jatkunut aseellinen konflikti on osaltaan suojellut maata turismilta. Lähivuosina nähdään, kuinka maa selviytyy ja hyötyy matkailijoista, jotka nyt rauhan myötä haluavat valloittaa sen.

Teksti: Anni ValtonenKuvat: David Estrada Larrañeta

PitkätRauhaTurvallisuusMatkailuKolumbia

Aurinko on jo laskenut Palominon rannalla. Vietämme iltaa rantamajassa, jonka ainoa valolähde on myrskylyhty. Puupöydälle on asetettu läjä dominonappuloita, joita asettelemme pelin logiikan mukaisiin jonoihin. Seuranamme ovat Cachita ja puolisokea señor Mundo, pariskunta Palominon kylästä.

Olemme kylän ainoat matkailijat, ainoat majoittuneet ihmiset rannalla, ja rantamaja on Cachitan ja Mundon perheen oma. Sopimukseemme kuuluu, että Cachita kokkaa meille, ja me maksamme hänelle ruuasta ja katosta pään päällä. Jonkinlaista omaehtoista kyläyhteisömatkailua siis.

Kun aamu taas sarastaa ja näemme paratiisin ympärillämme, toteamme olevamme maailman etuoikeutetuimpia juuri nyt. Täydellinen hiekkaranta on yksin meitä varten. Rannan toisessa päässä astelee sotilas kivääri selässään. Alue on puolisotilaallisten joukkojen hallussa.

Eletään 1990-luvun loppua, vuosituhannen vaihdetta. Se tarkoittaa väkivallan uhkaa ja jännitteitä. Ihmisiä rekrytoidaan eri sotilaallisten ryhmien, oikeistolaisten puolisotilaallisten tai vasemmistolaisten sissiryhmien riveihin.

Minä länsimaalaisena olen otollinen sieppaus- ja kiristyskohde molemmille sodan osapuolille, vaikken varakas olekaan. Kun matkustamme Pohjois-Kolumbian vuoristossa, piiloudun joskus penkkien väliin lattialle. Olen parikymppinen, enkä osaa pelätä. Matkustamme maateitse halki sotatilassa olevan maan, ja vaara on aina todellinen. Olen kuitenkin aina liikkeellä kolumbialaisten kanssa, ja ympäröivästä yhteiskunnallisesta tilanteesta tulee normi.

Ulkoministeriön matkustustiedotteissa Kolumbia huutaa punaista väriä.

 

Noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin, helmikuussa 2017, saavun samalle Palominon rannalle. Kolumbiassa on juuri allekirjoitettu rauhansopimus, jonka on määrä päättää 52 vuotta jatkunut aseellinen konflikti.

Maassa on viimein rauha ja se näkyy. Rantaviiva on täyttynyt hostelleista ja turisteista. On tapahtunut se, mistä aikoinaan ex-puolisoni kolumbialaisen perheen kesken puhuimme: ”Kun rauha joskus tulee Kolumbiaan, turistit tulevat valtaamaan nämä paratiisirannat. Sitten tätä samaa paratiisia ei enää ole.”

Löydän Cachitan omasta kodistaan kiikkutuolista kylän pääkadun varrelta. Cachita muistaa minut yhä, ei ole kuulemma unohtanut kasvojani. Käymme läpi kuulumiset, edellisestä tapaamisestamme on vuosia. Señor Mundo on kuollut kaksitoista vuotta sitten, 91-vuotiaana. Cachita itse on nyt 78-vuotias, 16 lasta synnyttänyt nainen. Lapsista elossa on kymmenen.

Juuri nyt Cachita on selvästi alakuloinen: viisi kuukautta aiemmin hän on menettänyt yhden aikuisista tyttäristään hepatiittiin. Sama sairaus on vienyt  toisen tyttären jo aiemmin.

Muuten perheellä menee kohtalaisen hyvin. Alueen aseellinen konflikti ei ole koskettanut perheenjäseniä suoraan missään vaiheessa. 

”Onnekseni lapseni ovat aina olleet kiinnostuneet työnteosta ja perhe-elämästä, eivät aseellisiin ryhmiin kuulumisesta”, Cachita sanoo.

Rannalle Cachita sanoo menevänsä enää hyvin harvoin.  Hostelleista ja ravintoloista täyttynyt ranta ei olekaan enää entisensä. Kylässä eletään nyt eri aikaa, eikä Cachitan ole enää helppo heittäytyä reppureissaajien ja marijuanan käryn sekaan.

 

Pitkän ja hartaasti neuvotellun rauhanprosessin aikana turistit ovat nyt uskaltautuneet näille seuduille - niin kolumbialaiset kuin ulkomaalaisetkin.

Paradoksi on selvä: siinä missä sota on aiheuttanut monenlaista hirveää tuhoa, se on samaan aikaan suojellut Kolumbiaa ja sen luontoa turismin lieveilmiöiltä.

Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteessa toukokuussa 2017 Kolumbiaan matkustaessa kehotetaan noudattamaan yhä erityistä varovaisuutta. Aseellisten välikohtausten, kaappausriskin ja turvattomuuden vuoksi matkustamista maaseudulla sekä Kolumbian ja Ecuadorin, Kolumbian ja Venezuelan, sekä Kolumbian ja Panaman välisillä raja-alueilla kehotetaan välttämään.

Myös erityisesti maanteitse liikkumista raja-alueilla ja konfliktialueilla on tiedotteen mukaan yhä vältettävä. Maaseudulla turvallisuusriskinä ovat myös maamiinat. Matkustajia kehotetaan seuraamaan ajankohtaisia tiedotusvälineitä ja paikallisia ohjeistuksia ennen matkalle lähtemistä.

 

Maailman matkailujärjestön UNWTO:n mukaan viime vuonna Kolumbiaan uskaltautui jo 5,1 miljoonaa turistia, kun esimerkiksi vuonna 2007 luku oli vain 2,5 miljoonaa. Alle kymmenessä vuodessa turistien määrä on siis kaksinkertaistunut, ja tämä lienee vasta alkusoittoa.

Lähes puolet matkailijoista tulee UNWTO:n mukaan maahan lentoteitse. Turistien kokonaismäärästä jopa noin 300 000 turistia poikkeaa Kolumbiassa risteilyaluksilta. Loput matkailijat ovat pääosin naapurimaista: Yhdysvalloista, Venezuelasta, Brasiliasta, Ecuadorista, Meksikosta, Perusta ja Argentiinasta.

Uusin turistiryhmä ovat kahden vuoden pakollisesta asepalveluksestaan vapautuneet israelilaiset nuoret miehet. Aiemmin heihin on voinut törmätä eri puolilla maailmaa, Latinalaisessa Amerikassa muun muassa Meksikon Karibian-puoleisella rannikolla. Nyt he ovat löytäneet Karibiaan rajautuvan Pohjois-Kolumbian, ja sieltä erityisesti Tagangan kylän.


 
Kaksikymmentä vuotta sitten Taganga oli vielä tyypillinen karibialainen kalastajakylä. Nyt sen rantaviivaan täyttävät vieri viereen rakennetut rantaravintolat, joiden menut on käännetty englannin ohella myös hepreaksi.

Osa kyläläisistä on kultakäädyt kaulassaan ja hulppeat autot allaan silmin nähden saanut käärittyä isot voitot tuoreesta turistitulvasta, mutta millä hinnalla? Entistä Tagangaa ei enää ole. Uusi turistiryntäys on tuonut kylään myös lieveilmiöitä: kovat huumeet ja prostituution.

Turismi näillä seuduilla vaatisi matkailijoilta erityistä sensitiivisyyttä ja omaa vastuunottoa. Alue on haavoittuva, koska sen asukkailla on valtava tarve rikastua. Kukaan ei kontrolloi huumebisnestä – ja siitä on nautintoa hakevan turistin helppo hyötyä.

Näihin entisiin kalastajakyliin onkin alkanut ilmestyä englanninkielellä kirjoitettuja, hedonistisia turisteja puhuttelevia kylttejä. Money spent in drugs goes directly to support armed groups: Huumeisiin käytetty raha menee suoraan aseellisten ryhmien tukemiseen.

 

“Kolumbialla on konfliktin jälkeisessä todellisuudessa kullanarvoiset mahdollisuudet”, ministeri María Claudia Lacoutre sanoo kolumbialaisen La Semana -lehden haastattelussa.

Monietnisen Kolumbian tarjoamat mahdollisuudet ovat loputtomat. Maa rajautuu sekä Karibiaan että Tyyneen valtamereen. Pinta-alaltaan noin neljä kertaa Suomen kokoisessa maassa on useita kasvillisuus- ja ilmastotyyppejä, maan suurista korkeuseroista johtuen. Kolumbian maa-alueelle sijoittuu niin Andien pohjoinen kärki kuin Amazonasin sademetsä. Eläinten – erityisesti lintujen – lajikirjo on valtava.

Turismi tuo maan teollisuus-, kauppa- ja matkailuministeriön Mincitin mukaan Kolumbialle tällä hetkellä 5,2 miljardia dollaria vuodessa ja on täten toiseksi suurin tulonlähde öljyn viennin jälkeen, ennen kivihiilen ja kahvin myyntiä. Turismi työllistää suoraan noin 1,8 miljoonaa kolumbialaista.

Teollisuus-, kauppa- ja matkailuministeriö on laatinut tuoreen strategian houkuttelemaan Kolumbiaan turisteja, joilta löytyy ostovoimaa. Strategiassa on kolme painopistettä: muodostaa maahan kaksitoista matkailualuetta, luoda politiikka, joka virallistaa matkailualan käytännöt ja kehittää kestävään kehitykseen perustuvaa matkailua luonnonpuistoihin.

 

Viimeinen aamu ja huikea auringonnousu Palominon rannalla helmikuussa 2017 saa mietteliääksi – yhtä aikaa toiveikkaaksi ja huolekkaaksi.

Rannalle kulkukoirien kanssa tullut ohiolainen Gregory, 27, laulaa auringon nousulle kitaransa säestyksellä. Biisin päätyttyä hän kertoo viettäneensä Pohjois-Kolumbiassa jo muutaman kuukauden, kitaransoitolla ruokansa ja yösijansa kustantaen. Nyt kotoa on tullut tieto äidin sairastumisesta, ja hänen on palattava pohjoiseen. Mies ei osaa espanjaa eikä selvästikään tunne Kolumbian historiaa tai yhteiskunnallista tilannetta – ne eivät edes kiinnosta häntä, hän sanoo.

Kaksi hollantilaista parikymppistä tyttöä pyytävät minulta rannalla kieliapua ostaessaan coca-colaa. Kun kysyn, miten he pärjäävät matkallaan ilman espanjan kielen taitoa, he sanovat osaavansa ”perusjutut”. Näyttääkin siltä, että infrastruktuurin kehittyessä Kolumbiaankin matkustaa yhä enemmän turisteja, joilla ei ole juuri minkäänlaista paikallista tai kulttuurista tuntemusta: aurinko ja eksotiikka riittävät.

Jos rauhan tullen strategiana on mennä pelkkä talous edellä, Kolumbiasta saattaa ennätysajassa tulla kaikkein kansoitetuimpien Väli- ja Etelä-Amerikan turistikohteiden kaltainen turistirysä tai pohjoisamerikkalaisten takapiha, jossa paikallisille ihmisille jää sivustakatselijan ja näppiensä nuolijoiden osa. Maakauppa erityisesti maan pohjoisosissa käy varsin kuumana: ostajina ovat useimmiten yhdysvaltalaiset.

Jos Kolumbia onnistuu luomaan turismia, jossa ekologisuudelle ja kestävälle kehitykselle annetaan painoarvoa, maa kykenee hyvinkin säilyttämään lumonsa, joka sillä on ennen suuria turistivirtoja ollut.

Kirjoittaja asui 1990-luvulla Kolumbiassa ja on vieraillut maassa säännöllisesti lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.

Anni Valtonen valkoisessa paidassa.

Anni Valtonen

Anni Valtonen on Maailman Kuvalehden päätoimittaja. Hän vastaa Maailman Kuvalehden sisällöstä: ideoinnista, juttujen tilaamisesta sekä niiden editoinnista.