Leijona ulvomassa häkissä.
Aasianleijonia elää luonnossa vain noin 350 yksilöä. Jos ne kuolevat esimerkiksi epidemian seurauksena, Mohan ja muut eläintarhoissa elävät yksilöt varmistavat, että laji säilyy myös tulevaisuudessa.
Kuva: Katja Tähjä
Kaksi naista Korkeasaaressa.
Lotta Heinosta (vas) ja Oona Tyniä mietityttää, miten lämpöisistä maista kotoisin olevat eläimet viihtyvät Korkeasaaressa.
Kuva: Katja Tähjä
Kuutti villieläinsairaalassa.
Villieläinsairaalaan tuotu, nälkiintynyt kuutti pääsee takaisin luontoon, jos se voimistuu ja oppii kalastamaan.
Kuva: Katja Tähjä

Turvapaikka vai vankila?

Eläintarhoja kritisoidaan eläinten pitämisestä ihmisten viihdykkeenä ja puolustetaan niiden lajiensuojelutyön takia. Maailman Kuvalehti otti selvää, miten eettistä Korkeasaaren toiminta on.

Teksti: Venla PystynenKuvat: Katja Tähjä

PitkätKulttuuri

Uhanalaisen kierteissarvivuohen kivekset nököttivät purkissa Korkeasaaren eläintarhan projektiasiantuntija Hanna-Maija Lahtisen vieressä autossa. Penkinlämmitin lämmitti niitä, kunnes Lahtinen oli päässyt Helsingin yliopiston koenavettaan Mäntsälään.

Siellä alkiolaboratorion tutkija otti kiveksistä neulalla sperman talteen, ja säilöi siittiöt nestetyppeen. Uros oli jouduttu lopettamaan Korkeasaaressa loukkaantumisen takia, mutta nyt sen kallisarvoiset siittiöt olivat tallessa myöhempää käyttöä varten.

”Olihan se aika absurdi automatka kivesten kanssa”, Lahtinen sanoo ja nauraa.

Se kuvaa kuitenkin hyvin luonnonsuojelutyön moninaisuutta, jota Korkeasaaren eläintarhassa tehdään päivittäin.

Saaren eläinlajeista noin kolmasosa on uhanalaisia tai erittäin uhanalaisia, ja eläintarha osallistuu aktiivisesti eurooppalaiseen lajiensuojeluohjelmaan EEP:hen. Lisäksi osa eläimistä on ihmisten hylkäämiä tai tullista takavarikoituja eksoottisia lemmikkejä, jotka ovat saaneet turvapaikan Korkeasaaresta.

”Luonnonsuojelu on oikeutuksemme ja syymme olla olemassa, se sanotaan eläintarhaluvassammekin. Se on myös syy, jonka takia olen itsekin täällä töissä”, soveltavaa eläintiedettä Kuopion yliopistossa opiskellut Lahtinen sanoo.

Eläintarhoja kritisoidaan usein siitä, että eläimiä pidetään niissä näyttelyesineinä ja ihmisten viihdykkeenä. Totta onkin, että kun vaikkapa aasianleijona Mohan kulkee häkkinsä vierustaa valtavat viikset värähdellen ja karjaisee niin että Kalasatamassa saakka kajahtaa, sen aitauksen edusta täyttyy luokkaretkellä olevista teineistä, jotka haluavat itsestään selfien hurjan kissapedon kanssa.

Aasianleijona on kuitenkin myös erittäin uhanalainen alalaji, Lahtinen muistuttaa. Luonnossa niitä elää vain noin 350 yksilöä Intiassa sijaitsevassa Girin kansallispuistossa, ja pienen elinalueensa takia ne ovat alttiita luonnonkatastrofeille ja epidemioille.

Mohanin ja muiden eläintarhoissa elävien yksilöiden ansiosta laji säilyy varmemmin myös jatkossa.

”Korkeasaaren uhanalaiset eläimet eivät ole eläintarhan omia, vaan ne kuuluvat kunkin lajin suojeluohjelmalle tai kantakirjalle”, Lahtinen kertoo.

Leijonien lisäksi Korkeasaaressa on saatu lisääntymään esimerkiksi maailman uhanalaisin kissapeto amurinleopardi. Niitä elää Amur-joen alueella Venäjän ja Kiinan rajaseudulla vain noin 80 yksilöä. Sukupuuton vaaran on aiheuttanut leopardin elinalueiden kutistuminen ja salametsästys. Toivoa kuitenkin on, sillä maailman eläintarhoista sijoituspaikan on saanut yhteensä noin 200 yksilöä.

Korkeasaaren amurinleopardiuros kävelee edestakaisin aitauksensa viertä, ja pysähtyy välillä haistelemaan ilmaa pitkä häntä heiluen. Lahtinen kertoo, että naapuritarhassa asuva, kiimassa oleva naaras vetää sitä puoleensa, eikä kyse ole stressiin liitetystä stereotyyppisestä käytöksestä. Stereotyyppinen käytös tarkoittaa ilman näkyvää syytä tai tavoitetta toistuvaa käyttäytymismallia, jota pidetään eläimen pahoinvoinnin merkkinä. Tyypillisesti eläin ei stereotypioidessaan juurikaan kiinnitä huomiota ympäristöönsä.

Kaisa Ollikaisen viime vuonna Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitokselle tekemän pro gradu-tutkielman mukaan Korkeasaaren viidellä kissapetolajilla stereotyyppistä käytöstä esiintyy melko vähän. Esimerkiksi manulilla sitä ei havaittu laisinkaan, mutta amurinleopardi kulutti pahimmillaan lähes kolmasosan esilläoloajastaan stereotyyppiseen ravaamiseen.
Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi eläinoikeus­järjestö Animalian eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila ei suosittele Korkeasaaressa tai muissa eläintarhoissa käymistä. Hänen mukaansa eläintarhaeläimillä ei ole kunnolla mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käytöstään.

”Vaikka isoilla kissapedoilla olisi hehtaarinkin aitaus, se on silti pieni saalistavalle eläimelle, jonka reviiri on luonnossa valtava. Myös esimerkiksi petolintuja pidetään ikävän pienissä häkeissä, joissa ne eivät pääse lentämään kunnolla.”

Uotilan mukaan turhautuneisuus ja apatia on eläintarhaeläimillä yleistä.

”Yleisö ei useinkaan ymmärrä, että jos eläin vain nukkuu, se voi olla hyvin apaattisessa tilassa.”

Sinänsä uhanalaisten eläinten suojelemiseksi tehty työ on Uotilan mukaan arvokasta. Hänestä eläimillä pitäisi kuitenkin olla kunnolla tilaa, ja ihanne niille olisi luonnonpuistomainen ympäristö.

Saaren eläinlajeista noin ­­kolmasosa on uhanalaisia tai erittäin ­uhanalaisia, ja eläintarha osallistuu aktiivisesti eurooppalaiseen ­lajiensuojeluohjelmaan.

Lahtisen mukaan Korkeasaaren eläimillä ei ole havaittu niin sanottua learned helplessness -tilaa, jota apatiaksikin kutsutaan. Hän muistuttaa, että isot kissapedot kuluttavat luonnossakin valtaosan päivästä leväten ja nukkuen.

”Useimmat eläimet ovat energiatehokkaita. Vaikkapa leijonilla on luonnossakin pienepi reviiri, jos saatavilla on tarpeeksi saalista ja naaraita uroksille.”

Sen takia kissapedot pysyvät hänen mukaansa myös eläintarhassa tyytyväisinä pienemmässäkin tilassa, jos niille vain tarjotaan lajityypillisiä älyllisiä ja fyysisiä virikkeitä. Elävää ravintoa tarhaeläimille ei Suomen lain mukaan saa syöttää, mutta kissapedot ruokitaan lähes poikkeuksetta niin, että ruoan saadakseen eläimen on tehtävä jotain.

”Ruoka saatetaan tarjota esimerkiksi benjiköydestä, jolloin ne pääsevät taistelemaan lihanpalaa vastaan niin kuin se olisi gaselli. Välillä kissapedot saavat taas sikalasta kokonaisia, kuolleita emakkoja, johon ne saavat tehdä tappopuraisuja.”

Tutkimusten mukaan tarhaeläinten hyvinvoinnille on olennaista, että ne saavat itse päättää, missä oleskelevat. Korkeasaaressa kaikki eläimet pääsevätkin yleisön edestä halutessaan pois tai piiloon.

”Takatilaovet ovat aina auki”, Lahtinen sanoo. Osalla isoista kissapedoista on lisäksi useampia tarhoja käytössään, joita ne voivat vaihtaa ylikulkusiltojen kautta halutessaan.

Lahtinen myöntää, että juuri amurinleopardi on hyvin stressiherkkä ja aggressiivinen laji.

”Jos se ei olisi niin uhanalainen, pitäisi miettiä tarkemmin, missä sitä tarhataan”, hän sanoo.

Ollikaisen gradun mukaan amurinleopardi siirtyy yleisön katseiden ulottumattomiin hälyisimpään ruuhka-aikaan, mutta muut kissapedot eivät näytä yleisöstä juurikaan häiriintyvän. Vierailijat on opittu jättämään vähälle huomiolle, koska ne eivät vaikuta eläinten päivärutiiniin tai oloihin.

”Eläimet oppivat eläintarhan aukioloajat äkkiä. Ne pystyvät ennakoimaan, mitä milloinkin tapahtuu, ja se helpottaa niiden sopeutumista. Kerran ajoin täällä pyörällä aukioloajan ulkopuolella, ja silloin eläimet olivat heti varuillaan”, Lahtinen sanoo.

Hän muistuttaa myös, että Korkeasaaressa vain kesä on sesonkiaikaa, ja muina vuodenaikoina saarella on suurimmaksi osaksi hyvin rauhallista.

Korkeasaari ei keskity ainoastaan aitojensa sisäpuolella tehtävään suojelutyöhön. Esimerkiksi eläintarhan ja Korkeasaaren ystävät- yhdistyksen Amur-hanke on kerännyt varoja amurinleopardin suojeluun sen kotiseudulla 1990-luvun lopulta lähtien. Rahoja on käytetty muun muassa suojelukeskuksen perustamiseen Venäjälle, jonne voidaan sen valmistuttua siirtää eläintarhoista lisääntymiskykyisiä yksilöitä. Suojelualueella syntyneet pennut on tarkoitus vapauttaa luontoon, mutta hitaasti etenevä hanke on vielä kesken.

Lahtisen mukaan yksi tärkeimmistä edellytyksistä projektin onnistumisessa on se, että paikallisväestö hyväksyy suojelualueelle siirrettävät pedot.

”Muuten ne ovat kohta Kiinan kansanlääkemarkkinoilla. Ihmisten asenne alueella pitää saada käännettyä niin, että ne ovat paljon arvokkaampia elävinä kuin taljoina tai luunpalasina”, Lahtinen sanoo.

Korkeasaari osallistuu eläinten luontoonpalautushankkeisiin aina, kun se on mahdollista. Tarhasta onkin palautettu muun muassa ilveksiä Puolaan, eurooppalaisia metsäkissoja Baijeriin, visenttejä Venäjälle ja partakorppikotkia Alpeille.

”Onhan se hienoa, että täällä syntynyt partakorppikotka on pärjännyt Alpeilla. Onnistumiset motivoivat jatkamaan tätä työtä”, Lahtinen sanoo.

Nyt Korkeasaaressa on käynnissä uhanalaisten metsäpeurojen luontoonpalautushanke, jonka asiantuntijana Lahtinen toimii. Kaikki tarhassa syntyvät metsäpeurat viedään noin 1,5-vuotiaina Ähtärin eläintarhan kokoamatarhaan, josta ne siirretään Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa sijaitseviin luonnonmukaisiin totutustarhoihin. Siellä syntyneet yksilöt vapautetaan sopivan ikäisinä luontoon.

”Metsäpeura on Suomen alkuperäinen peuralaji, joka hävitettiin täältä metsästämällä pois 1900-luvun alkupuolella”, Lahtinen selittää.

Suojelutyötään Korkeasaari tekee muun muassa WWF:n ja Suomen Luonnonsuojeluliiton kanssa. Jälkimmäisen parina Korkeasaarella on käynnissä yhteistyöprojekti Madagasgarin kosteikkoalueella elävän kultaisen mantellan, äärimmäisen uhanalaisen sammakkoeläimen pelastamiseksi.

Toinen Korkeasaaren päätehtävistä on ympäristökasvatus ja luonnon monimuotoisuuden esitteleminen. Lahtinen kertoo tutkimusten osoittaneen, että ihmiset saadaan heräämään luonnonsuojelutyöhön helpommin, kun he näkevät suojeltavia yksilöitä konkreettisesti silmiensä edessä.

”Olisi hienoa, jos ihmiset antaisivat rahaa suojelualueille, joihin ei pääse katsomaan eläimiä, mutta harva on siihen valmis. Korkeasaaressa se tunne, jonka ihminen saa katsoessaan lähellään pötköttävää kissapetoa konkretisoituu tekoina tai lahjoituksina.”

Korkeasaari onkin suosittu luokkaretkikohde, ja toukokuisena aamupäivänä mongolianvillihevosten aitausten edessä seisoo ryhmä Hyvinkään yhteiskoululaisia katselemassa vaaleita pystyharjaisia otuksia. He ovat eläintarhassa biologian kurssinsa vuoksi, joka käsittelee lajien uhanalaisuutta ja luonnonsuojelua.

Kun lauman ori vetää ylähuulensa rullalle haistaakseen tarkemmin jotakin ilmassa leijuvaa tuoksua, oppilaita naurattaa.

”Tuota kutsutaan flemen-eleeksi”, Korkeasaaren eläintenhoitoyksikön päällikkö Nina Trontti kertoo. Sitten hän muistuttaa, että mongolianvillihevonen metsästettiin aikoinaan sukupuuttoon, mutta eläintarhoissa olleiden eläinten avulla kanta saatiin palautettua takaisin luontoon.

Lukion tokaluokkalaiset Oona Tyni, Lotta Heinonen ja Aleksi Rantala ovat tyytyväisiä näkemäänsä.

”Luonnossa olisi eläimille parempi, mutta täällä olevat yksilöt ovat tottuneet tarhaelämään. Vain lämpöisistä maista tulevat eläimet, joille tämä ei ole normaali elinympäristö, vähän mietityttävät”, Tyni sanoo.

Aleksi Rantala kertoo lukeneensa ulkomaisten eläintarhojen ongelmista kuten liian pienistä tiloista, apaattisista eläimistä ja huonosta hoidosta.

”Korkeasaaresta sain kuitenkin aika hyvän kuvan. Vaikuttaa siltä, että täällä panostetaan eläinten hyvinvointiin, eikä esimerkiksi leijonilla ja tiikereillä ollut pakkokäytöstä”, hän sanoo.

”On olemassa ihan hirveitä tarhoja, jotka ovat lähinnä eläinten tienvarsinäyttelyjä”

Hanna-Maija Lahtisen mukaan vastuullisia ja villejä eläintarhoja ei pitäisi niputtaa keskenään.

”On olemassa ihan hirveitä tarhoja, jotka ovat lähinnä eläinten tienvarsinäyttelyjä, ja jotka eivät tee eläinsuojelutyötä lainkaan”, hän sanoo.

Eläintarhan vastuullisuuden voi tarkastaa siitä, kuuluuko se eurooppalaiseen eläintarhojen kattojärjestöön EAZAan tai maailmanlaajuiseen kattojärjestöön WAZAan. Jotta niihin pääsee jäseneksi, eläintarhan pitää täyttää tarkat kriteerit eläinten hoidosta ja tilojen koosta.

Korkeasaaren eläinten hyvinvoinnin puolesta puhuu Lahtisen mukaan niiden pitkä elinikä ja poikasten suuri selviytymisprosentti.

”Tosi vähän tarhassa syntyneitä eläimiä kuolee, paljon vähemmän kuin luonnossa”, hän sanoo.

Joskus poikasia joudutaan lopettamaan, jos niiden emot eivät ala hoivata niitä, sillä Korkeasaaressa poikasia ei ruokita tuttipulloilla. Muun muassa stressin merkkinä pidettyä emon hylkimistä käy Lahtisen mukaan kuitenkin erittäin harvoin. 

”Yhden takiniemon muistan, joka ei hoitanut poikastaan, mutta tarkemmissa tutkimuksissa syyksi hylkäämiselle paljastui se, että kili oli sairaana.”

Kolmen ja puolen vuoden aikana, jotka Lahtinen on työskennellyt Korkeasaaressa, kukaan eläimistä ei ole myöskään syönyt poikasiaan. Luonnossa tällaista kannibalismia voi esiintyä esimerkiksi stressitilanteissa. Toisaalta esimerkiksi mangusteilla poikasten syöminen on osa normaalia lisääntymistä.

”Alfanaaras sallii muiden naaraiden paritella ja synnyttää, mutta sen jälkeen se syö muiden poikaset. Näin se saa itse ravintoa sekä lisää imettäviä hoitajia omille poikasilleen”, Lahtinen kertoo.

Animalian Laura Uotila pitää ongelmana, että eläintarhoissa lopetetaan terveitä poikasia.

”Korkeasaaressa minua harmittaa se, että osan lajeista annetaan selvästi lisääntyä vain siksi, että poikaset houkuttelevat ihmisiä paikalle. Joillekin poikasista löytyy sijoituspaikka muista eläintarhoista, mutta esimerkiksi kauriseläimiä lopetetaan ja syötetään petoeläimille. Tämä herättää eettisiä kysymyksiä syntyneen eläimen kannalta”, Uotila sanoo.

Lahtinen kuitenkin kieltää, että Korkeasaaressa eläinten annettaisiin lisääntyä asiakkaiden vuoksi.

”Lisääntymistä ohjaavat suojelukoordinaattoreiden suositukset. Lähtökohtana on, että jos syntyville eläimille ei ole olemassa hyvää tarhapaikkaa eikä lisääntyminen ole eläimen hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä, lisääntymistä rajoitetaan.”

Useimmiten lisääntyminen ja poikasten hoitaminen ovat hänen mukaansa kuitenkin tärkeä osa eläinten lajityypillistä käytöstä, joka lisää niiden hyvinvointia.

Lahtinen kertoo, että Korkeasaaressa syntyneitä terveitä eläimiä joudutaan lopettamaan vain harvoin. Jos lopettamiseen päädytään, eläin otetaan pois laumasta siinä vaiheessa, kun se luonnossakin lähtisi. 

”Vaikka elinikä saattaa tällaisissa tapauksissa jäädä lyhyeksi, eläimet ovat saaneet elää Korkeasaaressa lajityypillistä elämää”, hän sanoo.

Tiedot kaikista Korkeasaaressa asuneista, syntyneistä ja kuolleista eläimistä löytyvät tietokannasta, jota kuka tahansa voi tutkia. Eläintarha on myös mukana kansainvälisessä dna- ja tautitutkimuksessa, ja tarhaeläinten käyttäytymisestä on tehty Korkeasaaressa useita graduja ja muita tutkimuksia.

”Tieto voi auttaa myös luonnonsuojelualueilla tehtävää eläintensuojelutyötä. Keräämme myös loisia Korkeasaaren villieläinsairaalan potilaista ja lähetämme niitä yliopistolle tutkittaviksi. Näin saadaan tietoa villieläinkannan hyvinvoinnista”, Lahtinen kertoo.

”Vastuullisen eläintarhan ­perusperiaate on se, ettei niihin ­oteta eläimiä luonnosta.”

Korkeasaaren rannasta löytyy villieläinsairaala, jonne tuodaan hoitoon vuosittain 800-1000 luonnonvaraista, loukkaantunutta eläintä.
Pihatarhan pienessä altaassa läiskyttelee kolme harmaata kuutinpoikasta, sisällä niitä on vielä neljä. Ne on tuotu Korkeasaareen sairaina eri puolilta Suomea. Yhdellä on arpia niskassa ja sen silmä märkii, mutta tulehdukset on saatu kuriin antibiooteilla.

”Tuo löytyi Raaseporista omakotitalon seinän vierestä tosi laihana. Se oli eksynyt pieniä jokia ja puroja pitkin sisämaahan”, kuraattori Ville Vepsäläinen sanoo ja osoittaa yhtä harmaista palleroista.

Hänen mukaansa kuutit ovat nälkiintyneet ajauduttuaan paikkaan, jossa ei ole niille ravintoa, tai siksi, etteivät ne ole oppineet kalastamaan. Jos hoito onnistuu, merivartiosto vie kuutit takaisin merelle, kun ne painavat vähintään 30 kiloa.

Aluksi kuutteja pitää ruokkia letkulla, sillä ne ovat niin heikossa kunnossa. Pakkoruokinta on Vepsäläisen mukaan hurjaa touhua.

”Kuutit yrittävät purra koko ajan. Niillä on hurja bakteerikanta suussa, ja jos pureman saa, se pitää hoitaa heti. Hylkeenpyytäjiltä on jouduttu amputoimaan sormia tulehduksen takia. Puhutaan hylkeenpyytäjän kädestä, traanikädestä. Myös petolintujen kynsiä pitää varoa, samoin oravat purevat lujaa.”

Suomen eläinsuojelulaki velvoittaa auttamaan loukkaantuneita tai muuten hädässä olevia eläimiä, ja kuka tahansa voi tuoda luonnosta loukkaantuneen eläimen hoitoon Korkeasaareen. Lain mukaan hoidon on kuitenkin oltava väliaikaista. Vuosittain noin puolet tuoduista eläimistä on nisäkkäitä, puolet on lintuja. Nisäkkäistä hoidetaan eniten siilejä ja oravia.

Osa villieläinsairaalaan tuoduista eläimistä on niin huonossa kunnossa, että ne pitää lopettaa heti. Osaa taas ei voi hoitaa, sillä ne kesyyntyvät nopeasti.

”Esimerkiksi peuran vasat leimaantuvat ihmiseen lähes heti. Niiden pitäisi oppia emoiltaan taitoja, joita ihminen ei voi opettaa, joten ne menevät nopeasti lopetukseen. Myös luontoa tuhoavat vieraslajit kuten supikoira ja minkki lopetetaan”, Vepsäläinen kertoo.

Runsas kolmannes villieläinsairaalaan tuoduista eläimistä saadaan kuitenkin kuntoutettua ja päästettyä takaisin luontoon. Hyvin harvoissa tapauksissa villieläinpotilas voi päätyä eläintarhaan. Esimerkiksi haaskalle ammutuista maakotkista ei tullut hoidosta huolimatta täysin lentokykyisiä, ja koska laji on uhanalainen, toinen annettiin Ähtärin eläinpuistoon, toinen Latviaan eläintarhaan.

”Jos maakotka lisääntyy Latviassa, sen poikaset pääsevät luontoonpalautusprojektiin”, hän sanoo.

Korkeasaaren eläintarhan puolella villieläinsairaalan entisiä, luonnosta löytyneitä potilaita on tällä hetkellä neljä: tilhi, kaksi tukkasotkaa ja yksi varpuspöllö.

”Varpuspöllön saimme muuten hoidettua kuntoon, mutta se ei enää lennä tarpeeksi hyvin, jotta se pystyisi saalistamaan luonnossa.”

Tukkasotka taas on orpopoikueesta, josta kaikki muut oppivat sukeltamaan ruokansa.

”Tämä yksilö halusi kuitenkin syödä vain lautaselta. Kun poikue oli vapautettu, muut pärjäsivät, mutta tämä marssi pari päivän päästä takaisin villieläinsairaalaan. Eläinlääkäri kirjoitti diagnoosin, että lintu ei osaa itse syödä. Nyt se asuu Borealia-talossa. Edelleenkin se tykkää syödä vain maan pinnalta”, Vepsäläinen kertoo.

Jokaisen luonnonvaraisen eläimen kohdalla lupaa eläintarhaan otolle haetaan ely-keskuksesta. Jos lupa annetaan, eläintä ei voida enää palauttaa luontoon.

”Vastuullisten eläintarhojen periaate on kuitenkin se, ettei niihin oteta eläimiä luonnosta. Se ehkäisee salametsästäjien bisnestä”, Vepsäläinen muistuttaa, ja sanoo Korkeasaaren eläinten olleen tarhassa jo useassa sukupolvessa.

Vepsäläinen avaa sairaalarakennuksen oven, ja kehottaa kulkemaan kenkien desinfiointialtaan kautta. Sisällä käy loiske. Isoissa vadeissa lymyää särkiä, jotka päätyvät pian kuuttien lounaaksi. Laatikoissa rapistelevat hiiret, joita kasvatetaan petolintujen ruoaksi, siileille taas maistuvat lokerikoissa kasvavat jauhomadot ja torakat.

Vepsäläinen kertoo, että villieläinsairaalan eläimille on lupa antaa eläviä selkärankaisia ravinnoksi toisin kuin eläintarhan puolella. Syykin on selvä.

”Meidän pitää nähdä, osaavatko ne saalistaa ennen kuin viemme ne luontoon”, Vepsäläinen sanoo.

Korkeasaaresta on tullut koti myös joillekin tullista takavarikoiduille eläimille, kuten kilpikonnille, kameleonteille ja käärmeille, joita on yritetty tuoda maahan laittomasti lemmikeiksi. Yksi turvapaikan saaneista otuksista on vantaalaisessa saunassa pidetty ja väärän ruokavalion takia jalkansa murtanut aavikkokettu, joka haettiin poliisien kanssa turvaan.

”Täällä näkee paljon sitä, että ihmiset haalivat lemmikeiksi luonnonvaraisia eläimiä. Se on laitonta, ja tapaukset ovat aika uskomattomia”, Vepsäläinen sanoo.

Kaikkia eläimiä käsitellään Korkeasaaressa vain välttämättömien hoitotoimenpiteiden aikana.

Nyt eläinlääkäri Anna Mykkänen tutkii villieläinsairaalan käytävällä fasaania, joka ei pysy jaloillaan. Hän kertoo, että aivovammat ovat linnuilla yleisiä, mutta nyt kyse on todennäköisesti fasaanin selkärangan vauriosta, joten ennuste on huono.

Tutkimisen jälkeen Mykkänen tekee päätöksensä.

”Kyllä me laitetaan tämä nyt lintujen taivaaseen.”

Kun fasaani on lopetettu, se menee pakkaseen ja jää odottamaan myöhempää käyttöä.

”Teemme yhteistyötä WWF:n kanssa, ja olemme antaneet kuolleita vesilintujamme öljyntorjuntaharjoituksiin. Vapaaehtoiset ovat opetelleet pesemään lintuja öljystä niiden avulla”, Vepsäläinen kertoo.

Pieni osa lopetetuista eläimistä syötetään eläintarhan pedoille, osa taas annetaan yliopistolle opetuseläimiksi ja tutkimuskäyttöön.

Myös Ville Vepsäläinen näkee, että eläintarhat tekevät tärkeää luonnonsuojelutyötä. Korkeasaaressa eläinten hyvinvointia pyritään jatkuvasti lisäämään tutustumalla viimeisimpään tutkimustietoon.

Viimevuosien aikana tarhaeläimiä on alettu esimerkiksi kouluttaa positiivisen ehdollistamisen avulla hoitotoihin, joita varten ne aiemmin nukutettiin.

”Nukuttaminen on eläimelle melkoinen stressi. Nyt meidän tiikerikin osaa laittaa käpälänsä metallilavetille, jolloin siltä voidaan ottaa verinäyte tai siihen voidaan pistää esimerkiksi rokote.”

Myös Animalian Laura Uotila myöntää, että Korkeasaaressa eläimiä hoidetaan hyvin ja niiden lajityypillinen käyttäytyminen pyritään huomioimaan virikkeitä tarjoamalla. Hänen mukaansa se ei kuitenkaan korvaa elämää luonnossa.

”Eläintarhojen iso ongelma on se, että suurin osa lajeista ei ole uhanalaisia tai turvapaikkaa tarvitsevia. Niitä pidetään tarhattuna yleisön houkuttelemiseksi, eikä eläimille ole siitä edes lajitasolla hyötyä.”

Vepsäläinen näkee asian toisin: eläintarhat auttavat ihmisiä syventämään luontosuhdettaan, ja saada heidät ymmärtämään luonnonsuojelun tärkeyden.

Tällä hetkellä Korkeasaaressa uhanalaisia tai turvapaikkaa tarvitsevia eläimiä on lajistosta noin puolet. Yleinen suuntaus vastuullisesti toimivissa eläintarhoissa on keskittyä enenevissä määrin juuri niihin.

”Eläinlajeja pyritään vähentämään, ja eläimille pyritään antamaan lisää tilaa. Myös eri lajien sopivuuteen kiinnitetään enemmmän huomiota”, hän sanoo.

Esimerkiksi aiemmin Korkeasaaressa asuneista paviaaneista luovuttiin, sillä ne joutuivat olemaan valtaosan vuodesta sisällä. Yhteistyössä hollantilaisen eläinten pelastuskeskuksen kanssa niille löydettiin uusi tarhapaikka paremmista ilmasto-olosuhteista.

Tilalle otettiin berberiapinoita, jotka on takavarikoitu laittomina lemmikkeinä tai pelastettu hylättyinä Italian, Saksan ja Hollannin kaduilta.

”Uhanalaiset berberiapinat kestävät pakkasta ja tykkäävät leikkiä lumessa. Nyt kaikki Korkeasaaren isot nisäkkäät ovat sellaisia, että ne voivat olla vuoden ympäri ulkona”, Vepsäläinen sanoo.