Kuva syyrialaisesta valokuvaaja Issa Toumasta hattu päässä
Issa Touma, Syyria

Sanansaattaja Alepposta

Syyrialainen valokuvataiteilija Issa Touma vie taidetta sodan keskelle.

Teksti: Paula SchuthKuva: Albin Bogren

LyhyetHätätilaKulttuuriSyyria

Issa Toumalla on tehtävä. Syyrialaistaiteilija tahtoo kertoa meille kotimaansa konfliktista ja näyttää ihmiset uutistilastojen takaa. Kuluneen vuoden aikana kansainvälisesti palkittu valokuvataiteilija on matkannut kotikaupunkinsa Aleppon ja eurooppalaisten taidekeskusten välillä. Nyt hän on palannut väliaikaiseen kotikaupunkiinsa Ruotsin Gävleen esittelemään uutta näyttelyään.

Maaliskuusta saakka Touma on elänyt ja työskennellyt Gävlessä hädänalaisille taiteilijoille tarkoitetussa turvaresidenssissä.

Väliaikaisesta turvapaikasta huolimatta Touma on halunnut palata Syyriaan sodan keskelle niin usein kuin mahdollista. Hän on halunnut tarjota aleppolaisille mahdollisuuden kohdata ja kokea taidetta myös sodan keskellä.

”Taide on tärkeää ihmisille aina, olipa sota tai rauha. Tavoitteeni on antaa aleppolaisille mahdollisuus pysähtymiseen ja tavallisuuteen sodan keskellä”, Touma sanoo.

Hän uskoo taiteeseen voimaannuttavana ja yhdistävänä tekijänä.

”Jos kaikki taide poistetaan ympäriltämme, mitä jää? Ajatelkaa ihmisiä, jotka nyt jo vuosia ovat eläneet Syyriassa keskellä tuhoa, vailla mitään. Ei heillä ole kulttuurikeskuksia tai kirjastoja missä piipahtaa”, Touma sanoo.

”Tämä kasvattaa väkivaltaa ja fanatismia. Taide on välttämättömyys, joka antaa meille mahdollisuuden nähdä toisin, ymmärtää ja olla suvaitsevaisia.”

Touman uusimmat työt ammentavat hänen kotikaupungistaan. Syyrian konfliktin alkamisesta saakka taiteellisen työskentelyn painopiste on ollut sodassa ja sen keskellä elävissä ihmisissä.

”Ihmiset eivät ole vain numeroita tai tilastoja uutisissa. He elävät sodan keskellä arkeaan: iloitsevat, surevat ja rakastavat, niin kuin jokainen meistä.”

Touma ei ole suostunut ottamaan puolia Syyrian konfliktissa. Töissään hän asettuu uhrien eli kansan puolelle.

”Syyrian sodassa vastakkain ovat siviilit ja sotilaat. Eivät ihmiset tahdo sotaa”, hän muistuttaa.

Mutta kriisin keskelle hän on taas menossa. Velvollisuus, huoli ja uudet projektit kutsuvat.

”Kotikaupungin historialliset hetket on pakko dokumentoida."


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Paula Schuth