Hävetkää, häpäisijät!

"Häpäisyn tarkoitus on määritellä naisen liikkumatila."

Teksti: Elina HirvonenKuva: Teemu Ullgrén

NäkökulmatTasa-arvo

Kesäkuussa 2014 Vanity Fair-lehdessä julkaistiin artikkeli, jonka pitäisi olla pakollista luettavaa jokaiselle, joka on koskaan pohtinut, mihin feminismiä tarvitaan länsimaisissa yhteiskunnissa. Artikkelissa Monica Lewinsky kertoo, millaista hänen elämänsä oli sen jälkeen, kun hän 24-vuotiaana rakastui itseään vanhempaan, naimisissa olevaan pomoonsa, presidentti Bill Clintoniin.

Lewinsky kertoo, millaista on kun jokainen yksityiskohta hänen suhteestaan Clintoniin on julkisesti esillä, kun hänen nimensä mainitaan yhä uudelleen häpäisevissä yhteyksissä, kun paparazzit palaavat kotiovelle, kun työhaastatteluissa hän ei koskaan ole ”oikea ihminen tehtävään” ja kun hänen häpäisemiseensä osallistuvat jopa Erica Jongin ja Nancy Fridayn kaltaiset feministit.

Suhteen toinen osapuoli, Bill Clinton on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä.

Muistin Lewinskyn haastattelun, kun katsoin Vihreiden nuorten viestintäsuunnittelijan Iris Flinkkilän Instagram-tililtä napattua, kontekstistaan irrotettua kuvaa iltapäivälehden lööpissä.

Lewinskyn tavoin Flinkkilä päätyi 24-vuotiaana suhteeseen itseään vanhemman, esimiesasemassa olevan, naimisissa olevan miehen kanssa. Netin keskusteluissa häpäistiin Flinkkilän lisäksi myös asiaan liittymättömät vihreiden puoluetoimiston naiset. Samalla tavoin nainen yhä häpäistään joka kerta, kun samassa yhtälössä on nainen, mies, seksi ja julkinen katse.

Häpäisy on osa ikiaikaista jatkumoa, jonka tarkoitus on määritellä naisen liikkumatila. Samaan jatkumoon kuuluvat esimerkiksi huorittelu, naisten syyllistäminen paljastavasta pukeutumisesta ja kyselytutkimukset, joiden mukaan ”huonomaineisen” tytön raiskaus ei ole raiskaus.

Kun Bernando Bertolucci ohjasi 1972 todellisen raiskauskohtauksen sisältävän Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan, sen 20-vuotias naispääosan esittäjä Maria Schneider joutui julkisen häpäisyn kohteeksi ja hänen uransa tuhoutui. Bertolucci ja miespääosanesittäjä Marlon Brando saivat Oscarit.

Kun brittiohjaaja Michael Winterbottom teki 2004 Nine Songs -nimisen elokuvan, jonka seksikohtauksissa näyttelijät harrastivat seksiä, elokuvan 21-vuotias naispääosan esittäjä Margo Stilley joutui massiivisen häpäisyn kohteeksi. Ohjaajaa ja miespääosanesittäjää kehuttiin neroiksi.

Kun Suomen entinen pääministeri Matti Vanhanen valehteli tavanneensa Ikeassa naisen, jonka oikeasti tapasi netissä, nainen häpäistiin. Vanhanen jatkoi poliittista uraansa.

Kun entisen ulkoministerin Ilkka Kanervan suhde tanssija Johanna Tukiaiseen paljastui, Kanervan joutui jättämään ministerinpestinsä, mutta Tukiainen joutui Suomessa ennennäkemättömän, yhä jatkuvan, julkisen häpäisyn kohteeksi.

Naiset ovat päässeet avaruuteen, mutta yhtälöstä nainen, mies, seksi ja julkinen katse, yksikään nainen ei ole selvinnyt ilman häpäisyä. Sitä totisesti sietää hävetä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden kolumnisti Elina Hirvonen

Elina Hirvonen

Elina Hirvonen on suomalainen kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä. Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman (2005) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Vuonna 2017 Hirvonen ohjasi dokumentin Kiehumispiste, jossa hän käsitteli Suomen kahtiajakautumista ja muukalaisvihaa.