Artikkelikuva
Heidi Lehtinen työskentelee terveydenhuollon parissa. Vapaaehtoistyössä Hiv-säätiössä Lehtinen arvostaa ihmisten pelotonta kohtaamista.

Hiv-vapaaehtoinen: ”Jokainen kaipaa tulla nähdyksi”

Kepan jäsenjärjestöt kertovat toiminnastaan.
Valokeilassa Hiv-säätiön vapaaehtoinen.

Heidi Lehtinen

Hiv-säätiö / Hivpoint

”Hivpointissa työskentelevät ihmiset ovat vieneet sydämeni. He ovat ammatillista, ystävällistä ja innostunutta porukkaa. Järjestön tarkoituksena on hiv-tartuntojen ennaltaehkäiseminen, tartunnan saaneiden ja heidän läheistensä tukeminen.

Ehkä sattumalta sain keväällä 2015 sähköpostiini järjestön uutiskirjeen, jossa etsittiin vapaaehtoistyöntekijöitä. Kirje tuli juuri oikeaan saumaan ja päätin lähteä mukaan.

Työ on ollut antoisaa. Terveydenhuollon ammattilaisena olen saanut huomata, kuinka tarpeellista työtä Hivpoint tekee edistääkseen hiv-tartunnan saaneiden ihmisoikeuksia.

Olen ollut mukana esimerkiksi Toivon päivässä ja Pridessa. Juttelen ihmisten kanssa, annan ajankohtaista tietoa ja jaan kondomeja. Teen myös nettineuvontaa.

Toivoisin, että kohtaisimme pelotta, ennakkoluulottomasti ja uteliaisuudella toisemme. Haluan olla aidosti läsnä, kun kohtaan ihmisen, pysähtyä ja olla valmiina vastaanottamaan. On tärkeää tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.

Jokainen meistä kaipaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!