Artikkelikuva
Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen ja suunnittelija Minna Pitkäniemi esittelivät järjestöään Maailma kylässä -festivaalilla.

Homepakolaiset ponnistelevat puhtaan ilman puolesta

Homepakolaiset ry syntyi akuuttiin tarpeeseen: sisäilmaongelmien terveyshaitat ovat lisääntyneet.

”Toimintamme punainen lanka on kehittää ratkaisuja rakennusten ja niiden käyttäjien ongelmiin. Sisäilmaongelmista tulisi olla mahdollisimman vähän kuormaa yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle”, sanoo Homepakolaisten toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen.

Tärkeää ja ajankohtaista työtä vuonna 2011 perustetulla järjestöllä on paljon: terveellinen ja kestävä rakentaminen, rakennusten kemikaalikuorman vähentäminen, lapsen oikeus opetukseen sisäilmasairastumisesta huolimatta ja ympäristöperäisistä sairauksista kärsivien aseman kohentaminen.

”Olemme tuottaneet monenlaisia oppaita, tietopaketteja ja julkaisuja. Seuraamme tutkimusta aihepiiristä ja osallistumme tapahtumiin. Teemme paljon yhteistyötä erityyppisten toimijoiden kanssa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Poliittinen vaikuttaminen on osa työtämme”, Pulkkinen luettelee.

Kannatusjäseniä Homepakolaisilla on muutamia satoja.

”Yhteydenottoja ja palautetta saamme monin verroin suuremmalta ihmisryhmältä”, Pulkkinen kertoo.

Erilaiset ympäristöterveysongelmat ovat viime vuosina yleistyneet kaikkialla maailmassa, ja sisäilmaongelmiin liittyvät terveyshaitat ovat osa tätä problematiikkaa. Moni sairastuu vakavasti ja paljon moninaisemmin kuin usein ajatellaan.

Pulkkiselle antoisinta järjestötyössä on mahdollisuus vaikuttaa ja kehittää ratkaisuja haastavaan ongelmakokonaisuuteen. Järjestötyössä tapaa paljon erilaisia ihmisiä, joilla on halu edistää asioita ja kehittää yhteiskuntaa eteenpäin. Työ on monipuolista ja siinä oppii jatkuvasti uutta.

”Keskitymme edelleen ratkaisujen ja uusien työkalujen tuottamiseen.”

Katso, järjestö!

Homepakolaiset ry

Perustettu 2011

Motto Tuorein ajatuksin kohti ratkaisuja – yhdessä!

Jos järjestömme olisi eläin olisimme sammakko. Se on leikkisä ja loikkiva, mutta uhanalainen ympäristönmuutoksen vuoksi.

Sarjassa esitellään Kepa ry:n jäsenjärjestöjä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!