Artikkelikuva
Maailman ­Kuvalehti tapasi Suomessa vierailleen mediakonkari Pili Mtambaliken

Ilmapiiri kiristyy Tansaniassa

”Kirjoitat kriittisen pääkirjoituksen hallituksesta, ja seuraavana päivänä tulee soitto.”

Tansaniasta on kantautunut viime kuukausina huolestuttavia uutisia. Opposition edustajia on pidätetty, ja vastikään asemiehet hyökkäsivät oppositiopoliitikko Tundu Lissun kimppuun. Lissu on edelleen kriittisessä tilassa sairaalassa.

”Emme ole tottuneet tällaiseen. Asiat eivät ole Tansaniassa normaalilla tolalla”, tansanialaismedian itsesääntelyelimen Media Councilin ohjelmajohtaja Pili Mtambalike kertoi Suomen vierailullaan.

Mtambaliken mukaan presidentti John Magufulin noustua valtaan vuonna 2015 odotukset olivat suuret, mutta ne ovat sittemmin alkaneet rapistua. Nyt järjestöjä pyydetään rekisteröitymään, ja toimittajiin otetaan yhä hanakammin yhteyttä.

”Kirjoitat kriittisen pääkirjoituksen hallituksesta, ja seuraavana päivänä tulee soitto”, Mtambalike kuvailee.

Presidentillä on Tansaniassa vahvat valtaoikeudet ja näin tulee olemaan jatkossakin, sillä Magufuli on ilmoittanut, ettei niiden muuttaminen ole hänen prioriteettejaan. Aiemmin hän kampanjoi valtaoikeuksien heikentämisen puolesta.

Mtambalike on itse ollut seuraamassa aitiopaikalta journalismin kehittymistä Tansaniassa 1990-luvun sääntelyn vuosista kohti asteittaista vapautumista. Hän on nyt kovin huolissaan maansa tilasta.

”Menemme ajassa taaksepäin 20 vuotta Magufulin takia.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!