Arundhati Royn Äärimmäisen onnen ministerö -kirjan kansi
Arundhati Roy
Äärimmäisen onnen ministeriö
(suom. Hanna Tarkka)
Otava 2017

Kirja-arvio: Tapahtui kerran hautausmaalla

Royn toinen romaani ei päästä lukijaansa helpolla mutta luo kuvaa Kashmirin konfliktin todellisuudesta ja tulee lähemmäs lukijaansa sivu sivulta.

Teksti: Marie Kajava

LyhyetKirjallisuusIntia

Tämä on kirja, jonka lauseet suodattuvat läpi unohdetun konfliktin, läpi vuoristoisen ja verisen Kashmirin. Paljon ja poeettisesti sanottu? Kyllä, mutta sellainen on intialaiskirjailija Arundhati Royn uusi romaani Äärimmäisen onnen ministeriö.

Enemmän kuin ihmisten välisestä kylmyydestä ja brutaalista väkivallasta Äärimmäisen onnen ministeriö kertoo mahdollisuudesta olla yhdessä, jopa rakkaudesta.

Tämä ei tarkoita, että kirja olisi armollinen. Se ei päästä lukijaansa helpolla. Lukijan omat puutteet sivistyksessä hohtavat kuin heijastimet hämärässä illassa. Mitä tiedän Kashmirista ja siviilien kärsimyksestä tänään, eilen, kymmenen vuotta sitten?

Hyvin vähän.

Mutta kirjailija ja aktivisti Roy tuntee Kashmirin. Hän on ajanut näkyvästi alueen itsenäisyyttä vuosikymmenten ajan. Kashmirilaiset ovat kärsineet jatkuvasta konfliktien kierteestä siitä asti, kun hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät 1947.

Äärimmäisen onnen ministeriö synnyttää kiinnostavaa maailmankuvaa. Teos on aukkoinen kudelma, jonka keskiössä ei syki yksi suuri ihminen tai tarina. Romaani on kokoelma elämänpalasia. Se etenee paikoin lineaarisesti, paikoin hypähdellen ajassa tai muodossa. Kerrontaa rikkovat esimerkiksi kirjeet ja päiväkirjamerkinnöt.

Tällaisena järkälemäisenä kokonaisuutena romaani luo kuvaa Kashmirin konfliktin todellisuudesta, jossa mistään ei voi olla aivan varma, ei ainakaan ihmisestä. Samanaikaisesti kaikki romaanin henkilöt vertautuvat laajempaan: he elävät kukin omalla tavallaan marginaalissa – siis hyvinvoivan ja modernin Intian varjoissa.

Arundhati Roy nousi kuuluisuuteen 20 vuotta sitten esikoisromaanillaan Joutavuuksien jumala. Sittemmin hän on kirjoittanut poliittisia esseekokoelmia, ja Äärimmäisen onnen ministeriö on Royn toinen romaani. Teos on äärimmäisen koskettava ja mestarillinen. Se tulee lähemmäs lukijaansa sivu sivulta.

Roy on koulutukseltaan arkkitehti, ja Äärimmäisen onnen ministeriössä korostuu erityisesti paikan tuntu: kodit ja kotikadut, Intian joukkojen kidutuskammiot, Delhin modernit autokaistat ja ostoskeskukset slummien päällä.

Romaanin henkilöt kerääntyvät lopulta yksitellen Delhin ulkopuolella olevalle lähes hylätylle ja likaiselle hautausmaalle. He rakentavat kotinsa ja tulevaisuutensa hautakivien väleihin. He tekevät todeksi utopian yhteiskunnasta, jossa kolhitut, kastittomat tai sukupuolensa vuoksi syrjityt ihmiset voivat elää. He katsovat eteenpäin menneisyyden ja kuoleman keskellä: yhteisönä, kukin omalla tavallaan ja kaikki hieman vapaammin.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!